Arkiaamuihin totutteleva mieli on vielä vähän hidas, kirjoittaa Veera Salmi kolumnissaan.

MINÄ, YLÖS! Sotkeudun lattialla lojuneeseen päiväpeittoon, vaatteisiin, ne kietoutuvat jalkani ympärille, yritän kahlata eteenpäin, sillä eteenpäin on päästävä.

Kadunlakaisukone ja jäteauto, ne ovat jo pihalla hommissa, lokit levittävät kirkuen roskia pitkin katua, siellä ne ihmiset jo kävelevät reippaina, aamuratikka kolisee kiskoillaan, minä revin klimppisiä hiuksia silmiltä, raavin hyttysen pureman jäänteitä nilkassa, eteenpäin on päästävä, suihkuun. Arki on alkanut!

Istun kylpyammeessa, kylmä vesi saa selkärankani uskomattomalle kaarelle, järkytyksen jälkeen muistan postiluukusta pudonneen ilmoituksen lämminvesikatkosta, jonnekin se ilmoitus hautautui, matkalaukkujen ja uimalelujen alle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Terveellistä on oltava nyt, kun on taas arki, lapset ylös!

ETEENPÄIN. Kahvia ja puuroa. Smoothiekone jyrisee kuin katupora. Terveellistä on oltava nyt, kun on taas arki, lapset ylös!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siristelen silmiäni kalenterin edessä, yritän saada selvää sen rytmistä. Aamun lehti, radio, ei sittenkään, korvat eivät vielä ole valmiit vastaanottamaan sävelmiä ja sanoja, kahvikupissa tumma pinta aaltoilee kevyesti, aamulamppu heijastuu sinne kuin keskipäivän aurinko.

Ja arkiaamuun totutteleva mieli rentoutuu hetkeksi.

Mieli muistaa vielä, kuinka vain hetki sitten sai maata laiturilla ja katsoa pilviä, jotka heijastuivat erämaajärven tummaan pintaan. Sai maata ja ihmetellä hiljaista maailmaa. Jokin lintu äänteli samalla lailla kuin äänettömällä tärisevä kännykkä.

Mieli muistaa vielä ison meren aaltojen lakkaamattoman kohinan, kaupunkimökin kesähälinän ja rauhan rajamaan, auringon polttaman nurmikon tuoksun, futismatsin kännykän näytöllä, paarmaa kirkuvan lapsen, grillissä kärähtäneen maissin, rantakalliolla kytevän edellisillan nuotion, aamun ensimmäisen metron äänettömän liu'un, uuden kaupunginosan rakennustyömaalta nousevan siluetin.

Mieli muistaa käden kaaren ilmassa, sen hyttystä nopeamman liikkeen yössä, sen joka sai ininän hiljenemään.

Mieli muistaa loman pienet yksityiskohdat. Hyttysen siipien iskun aiheuttama ilmavirta poskella on nyt muuttunut pääomaksi.

Loma on vielä niin lähellä, että se kurottaa itsensä arkiaamuiseen kahvikuppiin.

Loma on vielä niin lähellä, että se kurottaa itsensä arkiaamuiseen kahvikuppiin.

Loma. Pääoma. Ilma. Maailma. Aalto. Aurinko. Sade.

Kaikki ne ovat nyt kahvikupissani, jos vain muistan antaa niille hetken. Ne ovat laukun pohjalta löytyvä rypistynyt museolippu, kengänpohjiin kuivunut savi, koivunlehti, hioutunut lasinpala.

Lattialla on kasa matkalaukussa kulkeutunutta rantahiekkaa. Istahdan hetkeksi matolle ja painan kämmenen hiekkaan.

JA SITTEN: imuri esiin, lapset ylös, tänään on treenit, tarvitaan eväät, tapaaminen kolmelta, kirjoittamista, lastenkirjan esittelyä, uudet tanssitossut kaupungista, ihana kamala arki on taas tässä, mutta onneksi loma löytyy vielä pitkään vähän joka paikasta.

Veera Salmi on kirjailija, lastentarhanopettaja ja kahden lapsen äiti.

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla