Se, joka on keksinyt nimittää sunnuntaita lepopäiväksi, ei taida olla äiti. Vapaapäivä kotona on esimiestyötä haastavissa olosuhteissa.

Kun on arkipäivät töissä täysi-ikäisten ja -päisten aikuisten keskellä, sunnuntai kotona lasten kanssa on usein esimiestyötä erityisen vaativissa olosuhteissa. Tällöin esimieheltä vaaditaan jatkuvaa päätöksentekoa, hengen luomista, motivointia ja opastamista. Lisäksi valppautta huomata taktikoiva imartelu ja servietin sisään piilotettu kännykkä.

Viisi pientä esimiesharjoitusta yhden sunnuntain yhdeltä tunnilta:

1. TILANNE: 12-vuotias tuntee erityistä sisarusrakkautta ja katsoo 4-vuotiaan kanssa lastenohjelmia. Tyhmempikin esimies tajuaa, että se johtuu huomisista historian kokeista.
1. PULMA: Missä vaiheessa esimies aloittaa "nyt lukemaan historiaa" -jankutuksen? Kuinka paljon vastuuta koulunkäynnistä pitää jättää 12-vuotiaalle itselleen? Onko lapsen tietä silottavan curlingäidin ja laiskan kasvattajan välissä ylipäätään muuta vaihtoehtoa?

2. TILANNE: 4-vuotias tuijottaa telkkaria hivenen lasittuneesti, mutta hiljaisena ja hyväntuulisena.
2. PULMA: Kuinka paljon 4-vuotiaan on syytä katsoa lastenohjelmia? Jos on nähnyt jo Vikke Viikingin, Jarin ja Karin sekä professori Balthazarin, tarvitseeko enää katsoa Seikkalija Dora, vaikka se olisi lempiohjelma? Kieltääkö esimies katsomisen vai vaaliiko leppeää tunnelmaa?

3. TILANNE: Aamupalalla lapset haluavat paahtoleipää pelkällä margariinilla. Esimies käskee syömään ruisleipää margariinilla, juustolla, tomaatilla ja kurkulla.
3. PULMA: Onko tässä komentamisessa järkeä? Noudattaisiko esimies tässä tilanteessa oppia "Kun 80 prosenttia ajasta syö hyvin, voi 20 prosenttia ajasta syödä miten vain"? Vai ajatusta "Terveelliset ruokatottumukset opitaan lapsena" ja "Aamupala on päivän tärkein ateria".

4. TILANNE: Nelivuotias piirtää noin 10 piirustusta päivässä, mutta parkuu, koska ei juuri nyt jaksa piirtää synttärikorttia kaverilleen.
4. PULMA: Antaako kortin olla? Ei se toinen 4-vuotias siitä kuitenkaan paljon perusta. Riittääkö kompromissi, kaupasta ostettu Nalle Puh -kortti? Vai käskeäkö etenkin juuri nyt 4-vuotiasta piirtämään? Koska on opittava tekemään sellaista, mitä ei itse haluaisi, mutta joka ilahduttaa toista.

5. TILANNE: 12-vuotias ei ole metriä kaueampana kännykästään (koskaan). 4-vuotias on mielin kielin ja raportoi "taas se vain räppää kännykkää".
5. PULMA: Ottaako esimies kännykän (taas) takavarikkoon? Jos ottaa, minkä uuden piilon sille keksisi? Vai pitäisikö huomio kiinnittää ensin 4-vuotiaaseen? Sanoa, että ei ole hänen tehtävänsä huolehtia 12-vuotiaan kännykästä, aikuiset hoitavat. Vai valitseeko esimies opettavaisen linjan "Muista sinä sitten isona, että kännykkää ei oteta aamupalapöytään / vessaan / suihkuun"?

RATKAISUT:
Äiti-esimies aloittaa jankuttamisen
kutakuinkin heti. Sekä historian kokeista, lastenohjelmien katsomisesta, kurkun ja tomaatin syömisestä että kännykästä. Nelivuotias joutuu piirtämään koira ja kukkia -synttärikortin.
Äiti-esimies myöntyy kuitenkin kompromissiin, ruisleivän jälkeen lapset syövät pelkkää paahtoleipää ja Dora-ohjelma tallennetaan. Esimies valittaa tasapuolisesti 4-vuotiaalle kantelusta ja 12-vuotiaalle kännykästä.

MUSTA HETKI ESIMIEHENÄ:
Lauseet "Annetaan se kännykkä vaikka kehitysmaihin" ja  "Mikä muu sua huvittaa elämässä kuin karkkipäivä?"

TÄHTIHETKI ESIMIEHENÄ:
Vastaus "Olette yhtä rakkaita molemmat". 4-vuotias kysyy kysymyksen taktisesti nerokkaasti kesken äiti-esimiehen ja 12-vuotiaan kännykkäselkkauksen samalla, kun itse kiipeää esimiehen syliin ja halaa.

Millaisia tilanteita teillä kotona on tänään(kin) ollut? Kerro alla kommenttikentässä, kiitos!

Lue myös:

10 vinkkiä: Kasvata itseäsi kuten lastasi

Jari Sinkkonen: "Lapsi ei ole pienikokoinen aikuinen"

Jukka Laajarinne: Kasvatus on turha

"Äidin kuuluu olla kamala"

Hyvä, lämmin ja hellä oli mieli jokaisen, kun Helsingin Sanomatalon Mediatorilla vietettiin monen hyvän asian merkeissä Joulu jokaiselle -tapahtumaa.

Kodin Kuvalehti oli mukana järjestämässä kaikille avointa Joulu jokaiselle -tapahtumaa, jolla tarjottiin tilaisuus antamiseen ja saamiseen monella tavalla. HelsinkiMissio oli kertomassa tavoistaan vähentää ikäihmisten ja lapsiperheiden yksinäisyyttä, Hope ry vastaanottamassa tavaraa, jota tuotiin joululahjoiksi vähävaraisiin lapsiperheisiin.

Hyvien tekojen lisäksi kuultiin upeaa joulumusiikkia, jota esittivät Mikko Harju, Ilta, Sibelius-lukion Tyttökuoro sekä tuore Tähdet, tähdet -kilpailun voittaja Elias Kaskinen.

Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.
Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.

Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!

Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.
Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.

Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.
Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.

Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.
Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.

Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.
Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.

Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.
Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.

Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.
Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.

Miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä kunnottomaksi?

Voi ei, taas on SE päivä vuodesta.

Kunnon ihmiset ovat kirjoittaneet joulukortit viimeistään viime viikonloppuna. He postittavat ne viimeistään tänään. Hyräilevät jouluyöjuhlayötä samalla, kun kopsauttavat kortit laatikkoon.

Minä kunnoton olen hankkinut vasta listallisen joulupostimerkkejä. Jos päässä ylipäänsä soi jokin joululaulu, niin sitten se, jossa ihmetellään, missä joulukorttilista viimevuotinen, mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen. Kun se olisikin joulukorttihuolistani suurin.

Miksi, oi miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen aiheuttaa niin paljon syyllisyyttä? Pohdimme asiaa parin muun kunnottoman kanssa. Päädyimme yhdessä siihen, että jokavuotinen joulukorttisouvi saa meidät tuntemaan vähintään kuudenlaista syyllisyyttä.

1. Jos päätän olla lähettämättä korttia jollekulle,

saan sitäkin varmemmin kortin häneltä. Tilanteen ratkaisemiseksi on vain huonoja vaihtoehtoja:

a) Lähetän hänelle kortin ykkösmerkillä, jolloin hän arvaa, etten aikonutkaan lähettää hänelle korttia.

b) Jätän kortin lähettämättä, jolloin hän todennäköisesti ei lähetä minulle korttia enää ensi vuonna mutta loukkaantuu tänä vuonna.

c) Lähetän hänelle joulutervehdyksen tekstiviestinä jouluaattona ja toivon hänen kuvittelevan, että juuri sillä tavalla minä aioinkin lähettää joulutervehdykset.

2. Jos lähetän kortin jollekulle, joka ei lähetäkään korttia minulle,

saatan hänet kiusalliseen tilanteeseen (ks. edellinen kohta).

3. Jos ostan ajoissa halvat joulumerkit, 

huomaan taas kerran, että halpojen postimerkkien viimeinen postituspäivä oli eilen. Ei muuta kuin ostamaan täyshintaisia merkkejä.

Syyllisyyden aihe: kehno taloudenpito.

4. Jos halvat postimerkit jäävät käyttämättä,

en osaa päättää, mitä teen niillä. Nolottaa käyttää niitä ensi vuonna, kun on tänä vuonna joutunut lähettämään kortit täyteen hintaan.

Yhtä noloa on, jos niitä yrittää kuluttaa myöhemmin muihin kortteihin. Hyvää pääsiäistä, lukee kortissa, ja sen yläreunassa on joulupostimerkki ja rivi 10 sentin merkkejä.

5. Jos lähetän ihania (ja kalliita) joulukortteja,

itse saan vain tylsiä kortteja, joita ei viitsisi millään ripustaa esille.

Tiedän tiedän, ajatus on tärkein. Silti käy mielessä, että miksen pitänyt kivoja (ja kalliita) korttejani itse. Sitten taas tunnen syyllisyyttä siitä ajatuksesta.

6. Jos päätän olla lähettämättä kortteja ollenkaan,

posti tuo minulle joka päivä lisää toisten itse askartelemia tai muuten vain ajatuksella hankkimia taideteoksia. Näyttelen, ettei tunnu missään.

Kieriskeltyäni koko joulun syyllisyydessä sorrun lähettämään kortteja tapaninpäivänä halvoilla merkeillä, jotta näyttäisi, että posti on ne hukannut.

Sitten kieriskelen taas syyllisyydessä, kun mietin, joutuvatko vastaanottajat nyt lunastamaan kortit, kun niissä ei ole tarpeeksi postimerkkejä.