Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.
Kai Lehtinen on näyttelijä, ohjaaja ja kuuden lapsen isä.

Ikämies, kääkkä ja entisaikainen – kaikki nimitykset käyvät, kirjoittaa ikääntymisestään Kai Lehtinen.

LAPSENA ODOTIN syntymäpäiviltä lähinnä kavereita ja lahjoja. Samaa odottivat omatkin lapseni. Mitä enemmän väkeä ja ohjelmaa, sitä paremmin syntymäpäiväsankari ja muut juhlijat viihtyivät. Yksi suosituimmista ohjelmanumeroista oli onginta. Maakellarin päältä, tuuletus­aukon reiästä ongittiin yllätyksiä, joita jompikumpi meistä vanhemmista kiinnitti kellarissa ongenkoukkuun.

Tänä kesänä toivoin vain yhtä lahjaa täyttäessäni sen verran, että ensirakastajan roolit ovat auttamattomasti ohi. En halunnut juhlia enkä humua vaan kalastusreissun pohjoiseen juuri sen naisen kanssa, joka meillä päin usein häärää.

Muutama päivä vierähti nopeasti omassa hyvässä seurassa. Ei tullut mistään kinaa ja samaa mieltä oltiin kaikesta.

Työkiireitten takia yhteinen reissu ei onnistunut. Hieman harmistunut ilme naamallaan entinen tyttöystäväni vannotti minua kuitenkin lähtemään. Muutaman kerran muodon vuoksi sanoin, että en kai minäkään sitten viitsi, mutta nopeasti lisäsin, että ehkäpä sitten kuitenkin.

Jo matkustaminen pohjoiseen katkaisee kiireen. Perillä huokaisin syvään ja katselin ympärilleni leiriä pystyttäessäni. Voiko sitä hienommissa tunnelmissa ja upeammissa maisemissa herätä syntymäpäivän aamuna?

Perinteinen ongintanumero oli säilynyt. Seurana tällä kertaa oli vain jääkuikkaperhe ja maakellarin tilalla tunturijärvi. Muutama päivä vierähti nopeasti omassa hyvässä seurassa. Ei tullut mistään kinaa ja samaa mieltä oltiin kaikesta.

PERILLÄ EHDIN AJATELLA kaikenlaista. Oma isäni oli kuollessaan vain muutamia vuosia vanhempi kuin olen nyt. Äiti oli kuollut jo paljon nuorempana. Mikään ei tässä iässä ole enää varmaa, jos kohta ei ollut aikaisemminkaan.

Ehkä joskus tulevaisuudessa voin jatkaa perinteitä ja järjestää syntymäpäiväongintaa lapsen­lapsille.

Ja vaikka aina on niin mukava lähteä muutamaksi päiväksi ihan yksikseen, niin jossain vaiheessa iskee kiitollisuus siitä, että on olemassa hyvä paikka, mihin palata. Ehkä joskus tulevaisuudessa voin jatkaa perinteitä ja järjestää syntymäpäiväongintaa mahdollisille tuleville lapsen­lapsille joko maakellarin katolta tai tunturijärvellä saakka.

Ikäkriisiä en ole mielestäni sen kummemmin kokenut. Ehkä ennemminkin hämmästelen, että olen sen ikäinen, jollaisena muistan isovanhempani olleen jo ikäloppuja. Ikämies, vanhahtava, antiikkinen, perinteinen, elähtänyt, muinainen, ammoinen, kulunut, ikääntynyt, ikäjättö, kääkkä, entisaikainen ja aikaansa jäljessä. Siinä on sanakirjan sivuilta kerättyjä mahdollisuuksia valita tuleville vuosille sopiva nimitys. Kaikki käy.

JA VÄLTYINKÖ KOKONAAN juhlilta ja humulta? No en tietenkään. Olisihan se pitänyt arvata.

Kotiin tultuani ja nukkumaan mennessäni alkoi terassilta kuulua epävireistä yhteislaulua. Kylän naiset ja miehet toivat samppanjatervehdyksensä ja perinteisen omaperäisen lahjansa. Tällä kertaa se oli säädettävä piinapenkki. Näissä juhlissa ei ollut pukupakkoa. Itsellänikin oli pelkkä kylpytakki asuna. Vaikka yksin olikin hyvä viettää vuosikymmenen vaihtuminen, tästä eteenpäin on taas hyvä jatkaa ystävien kanssa. Onneksi heitä on.