Kodin Kuvalehden kolumnistin Kai Lehtisen mielestä vanhempien tehtävä on määrätä kaapin paikka.
Kodin Kuvalehden kolumnistin Kai Lehtisen mielestä vanhempien tehtävä on määrätä kaapin paikka.

”Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena”, kirjoittaa KK:n kolumnisti, näyttelijä Kai Lehtinen.

Ruoka on valmista ja lapsilla tärkeät puuhat kesken. Pulinat pois ja syömään! Lauma lapsia singahtaa pöytään.

Ei ole nälkä, sanoo joku. Silti täytyy syödä ainakin vähän. En tykkää. Nyt vain tykätään. Jokainen vie sitten omat astiat tiskiin. Ei huvita. Kyllä huvittaa.

Ulkona on kurainen ilma. Tänään täytyy laittaa kurahaalarit jalkaan. En halua. Siltipä ne täytyy laittaa ja laitetaankin. Ja villasukat myös. Tsot tsot, lenkkareilla ei lähdetä pihalle. Iskä tietää, miten nämä hommat kannattaa tehdä. Laitahan nyt, niin päästään ulos.

Näin ne päivät kuluivat aikoinaan kuuden lapsen kanssa. Välillä olo oli kuin laivan kapteenilla. Piti tiukasti pitää haluttu suunta, vaikka soutajat sousivat jokainen eri suuntaan ja karikko lähestyi.

Isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.

Suurperheessä neuvottelu ei vain aina ollut mahdollista. Me vanhemmat sanoimme, missä kaappi seisoo ja kenen vuoro oli kerätä lelut sinne.

Heti, kun lapset oppivat puhumaan, kritiikkiäkin alkoi tulla. Et sä mua määrää, oli tuttu kommentti, johon minä vastasin, että kyllä muuten määrään, koska minä olen isä ja isän tehtävä on sanoa, miten pienten lasten täytyy toimia.

Ilman mitään psykologin koulutusta, ihan isän ammattinimikkeellä ja ison katraan kanssa selviytyäkseni, minun oli pidettävä ohjat käsissäni ja ”määräiltävä” aika usein. En muista ajatelleeni, että lapsille aiheutuisi traumoja, vaikka he välillä kiukutellen vastustelivat.

Vähän aikaa sitten sain virallisen synninpäästön ja varmuuden, että ihan metsään ei ole menty. Psykologi Keijo Tahkokallio kertoi haastattelussa, että neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan. Jos joka mutkassa kysellään, tehdäänkö vai eikö tehdä, katoaa vanhemman rooli vastuullisena aikuisena. Silloin roolit voivat kääntyä toisin päin, ja lapsi alkaa määräillä aikuista. Sen lisäksi, että lapsesta voi tulla perhettä pompotteleva pikku valtias, hän ei Tahkokallion mukaan myöskään opi säätelemään tunteitaan ja tekojaan.

Se vain on niin, että aikuinen tietää asiat paremmin kuin kaksivuotias.

Kun vanhempi määräilee, se ei välttämättä tarkoita tukahduttamista ja tiukkaa käskyttämistä. Se vain on niin, että aikuinen tietää asiat paremmin kuin kaksivuotias. Koskee muuten empiirisen kokemukseni mukaan myös murrosikäisiä.

On eri asia olla lasten kanssa kaveri, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi. Siinä vaiheessa kaksi samanarvoista ihmistä jakaa asioita ja kokemuksia keskenään. Vanhemmallakin on paljon opittavaa nuoremman polven ajatuksista.

Jos olisin aikoinaan joka ilta kysellyt, haluaisiko joku jo lopettaa leikit ja lähteä hammaspesulle, vastaus olisi joka kerta ollut, että ei kukaan. Siitä taas olisi seurannut täysi kaaos loppuillaksi. Sen sijaan sanoin, että nyt riiviöt mennään eikä meinata. Ja vessan ovella oli tuota pikaa jono, jossa korkeintaan nahisteltiin vuorojärjestyksestä.

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2018.

Päämäärätön ihmettelijä

Kuuden lapsen isä Kai Lehtinen: ”Neuvottelevaa kasvatusta ei tarvittaisi ollenkaan”

Näin lähempänä neljänkymmen vuoden ikää ja edelleen omaa itseäni ja mielipiteitäni etsien, voin omasta kokemuksestani sanoa, että olisko sittenkin joku välimalli sopivin. Oma mielipiteeni hukkui ja tukahtui läpi lapsuuden äidin mielipiteen alle. Ei ole kiva viettää koko aikuisikää itseään etsien kykenettömänä luottaman omaan mielipiteeseen kun sellaista ei koskan oltu sallittu... Erityisesti herkille lapsille suora autoritäärinen kasvatus on omiaan tuhoamaan lapsen niin upean mielen ja koko...
Lue kommentti