Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori Markus Vinnari tutkii ruuan tulevaisuutta.
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori Markus Vinnari tutkii ruuan tulevaisuutta.

Jos syöminen perustuisi järkeen, kaikki olisivat kasvissyöjiä, sanoo ruokatutkija Markus Vinnari.

 

JOKAINEN VAIKUTTAA RUUALLA.

1900-luvun alussa suomalainen söi 30 kiloa lihaa vuodessa. Nyt määrä on noin 80 kiloa. Länsimainen, runsas lihansyönti aiheuttaa muun muassa ilmastonmuutosta ja rehevöittää Itämerta. Koska ympäristöuhat koskevat meistä jokaista, ruokavaliommekaan ei ole yksityisasia. Jokainen vaikuttaa syömisellään, halusi tai ei.

Ihmisen ruokavalio koskettaa myös niitä maapallomme yli 65 miljardia eläintä, jotka menettävät vuosittain henkensä lihansyönnin vuoksi. Jos ruokavaliomme perustuisi järkeen eikä tunteeseen tai tottumukseen, kaikki olisivat jo kasvissyöjiä.

SYÖMME SITÄ MITÄ SYÖTETÄÄN.

Ihmiset kuvittelevat syövänsä sitä, mitä itse haluavat. Se on harhaluulo.

Oikeasti ihmiset syövät sitä, mikä on halpaa ja helposti saatavilla. Jos liha on kaupassa halvempaa kuin kasvikset tai lounasruokalassa on tarjolla kolme liharuokaa, onko se vapaasti valitsemista? Ei. Aloittaa voisi esimerkiksi siitä, että kasviproteiinit, kuten nyhtökaura, asetettaisiin lounasruokaloissa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.

Ruokavalintojamme tekevät puolestamme työpaikkaruokaloiden vastuukokit, kauppojen sisäänostajat ja poliitikot.

VAADI PAREMPAA KASVISRUOKAA.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ruokaa ei saa moittia. Ravintolassa asiakas sanoo nöyrästi, että kiitos hyvää oli, vaikka ruoka olisi ollut kamalaa.

Suomalaisravintoloiden kasvisruoka on viime vuosina hieman parantunut, mutta hyväksi en sitä kehuisi vieläkään. Itse annan kokeille mielelläni palautetta ja palautan huonon annoksen keittiöön. On kuluttajan vastuulla vaatia laadukkaampaa kasvisruokaa.

SYÖ LIHAA EDES VÄHÄN VÄHEMMÄN.

Minusta tuli vegaani hyvin hitaasti. 2000-luvun alussa jätimme vaimoni kanssa pois ensin punaisen lihan, sitten broilerin, kalan, lopulta myös maitotaloustuotteet ja kananmunat. Tarvittaessa joustan yhä. Jos matkustan konferenssiin ulkomaille, eikä tarjolla ole vegaaniruokaa, syön kasvisruokaa. Seuraavana päivänä palaan omaan ruokavaliooni.

Eläinperäisistä tuotteista luopuminen ei välttämättä ole helppoa. Silti sitä kannattaa yrittää. Pyrimmehän paremmiksi ihmisiksi elämässä muutenkin. Emme lakkaa pyrkimästä, vaikka hyvänä ihmisenä eläminen on vaikeaa.

Pienikin muutos on parempi kuin ei mitään. Jos haluat vegaaniksi mutta et pysty luopumaan juustoista, ryhdy vegaaniksi, joka syö silloin tällöin juustoja. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen voi pyrkiä vähän parempaan.

VÄHITELLEN KAIKISTA TULEE KASVISSYÖJIÄ.

Olen lähes varma, että vuoteen 2050 mennessä kaikista suomalaisista tulee kasvissyöjiä.

Suurimmalle osalle kasvissyönti ei tule olemaan tietoinen valinta, vaan muutos tapahtuu huomaamatta. Yhä useampi alkaa tiedostaa lihansyönnin eettiset ongelmat ja ympäristövaikutukset. Uskon myös uuteen teknologiaan. Kun laboratorioissa onnistutaan kehittämään keinoliha tai kasvispohjainen proteiinilähde, jonka maku ja hinta ovat kohdillaan, ruokakulttuurimme mullistuu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2017.

 

Markus

Vinnari

 

41-vuotias Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori tutkii ruuan tulevaisuutta. Hän asuu perheineen Tampereella ja pitää kasvissyönnistä sekä klassisista urheiluautoista, vaikka ei autoilla ajakaan.

Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”
Liisa Taipalus iloitsee tyttärensä Sulo-vauvasta. ”Rakastuin häneen jo silloin, kun tyttäreni kumppani odotti häntä.”

Geenit ovat isovanhemmuudessa sivuseikka, sanoo sateenkaariperheen mummi Liisa Taipalus.

Lapsi on aina lahja.

Mummiksi voi tulla, vaikka lapsi perustaisi perheen samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Nykypäivänä se ei enää ole huolenaihe, keinoja löytyy hedelmöityshoidoista adop­tioon. Omalle tyttärelleni ja hänen puolisolleen Petralle syntyi tammikuussa ihana Sulo-poika, joka sai alkunsa kotona tehdyllä inseminaatiolla.

Naispareille vauvan saaminen on tietysti helpompaa kuin miespareille, mutta onhan kansanedustaja Jani Toivolalla lapsi ja ruotsinsuomalaisella Mark Levengoodilla kaksi. On hyvä, että on olemassa näitä julkisuuden henkilöitä esimerkeiksi.

Yksi asia on silti muistettava, vaikka miten toivoisi isovanhemmuutta: vauvan saaminen ei ole itsestäänselvyys, ei edes heteroparille. Joku ei saa lasta, vaikka kuinka haluaisi, ja joku toinen ei halua lapsia lainkaan.

Ei adoptiolapsissakaan ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Geenit ovat sivuseikka.

Sulossa ei tietenkään ole tyttäreni geenejä, koska tyttären puoliso hänet synnytti. Silti rakastuin häneen ihan yhtä paljon kuin muidenkin lasteni lapsiin. Sulo oli minusta ihana jo silloin, kun hän vielä oli Petran vatsassa.

Ihan samahan se on adoptiolasten kanssa. Ei heissäkään ole suvun geenejä, mutta niin vain isovanhemmat rakastuvat heihin.

Kiusaamista ei voi ennustaa.

On turhaa murehtia erikseen sitä, että lapsenlapsi joutuisi koulukiusatuksi, koska kasvaa sateenkaariperheessä. Hirveä tosiasia on, että kiusaaja voi valita uhrikseen kenet tahansa. Ei siihen mitään syytä tarvita.

Tiedän, että tytär ja hänen puolisonsa tekevät kaikkensa, että Sulo saisi vahvan itsetunnon. Siinä me isovanhemmatkin voimme olla avuksi. Kun lapsi tietää olevansa rakastettu ja hänellä on hyvä turvaverkko, se auttaa häntä kestämään paremmin maailman tyrskyt.

Kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen.

Etsi oikeaa tietoa.

Kun kuulin Petran raskaudesta, kysyin tyttäreltäni, tapahtuiko hedelmöitys kotona vai klinikalla. Sain suoraan kysymykseen suoran vastauksen. Tietysti heillä olisi ollut oikeus olla kertomattakin.

Itse olen perushoitaja ja työskentelin 39 vuotta naistentautien polilla, jossa tehtiin myös hedelmöityshoitoja. Tiedän paljon inseminaatioista, mutta kaikille isovanhemmille ne eivät ole selviä asioita. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, oikeaa tietoa löytyy esimerkiksi sateenkaariperheet-sivustolta netistä.

Mummi saa hössöttää.

Kun Suloa odotettiin, kerroin ystävilleni, että tyttären perheeseen tulee vauva. Jotkut sitten kyselivät, että koskas tytär synnyttää. Minä korjasin, että ei hän synnytä vaan hänen puolisonsa. Kukaan ei oikeastaan ole kysellyt sen enempää, enkä minä lapsenlapsistani mitenkään julista.

Tosin miniäni Petran mielestä ei haittaisi, vaikka vähän julistaisinkin. Mummit saavat kuulemma hössöttää. Ja kun välimme ovat kaikin puolin kunnossa, tiedämme molemmat, mistä asioista puhutaan ulkopuolisille ja mistä ei.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2018.

Liisa Taipalus

 

68-vuotias hollolalainen perushoitaja on eläkkeellä ja viiden lapsenlapsen mummi. Nuorin heistä on Sulo-vauva, jonka Liisan tytär ja tämän puoliso Petra saivat tammikuussa.

Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”
Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”

Kirkon pitää rentouttaa tunnelma, jos se ei halua laittaa lappua luukulle, sanoo pappi Salla Autere

Synnit korostuvat liikaa.

Jumalanpalveluksissa kehotetaan kuulemaan ilosanomaa, mutta mitä tapahtuu? Synkällä naamalla luetaan Raamattua ja saarnataan siitä, kuinka syntisiä olemme, ja kaikkien tulee nyt hirveästi katua. Synnit ja kärsimys korostuvat kirkossa liikaa.

Uusien tapojen juurruttaminen ei ole helppoa. Jopa virsien laulutempon muuttaminen saattaa loukata joitain, saatikka sitten se, että jättäisi virret kokonaan pois ja laulaisi jotain letkeämpää!

Erästä rouvashenkilöä ärsytti, etten puhunut saarnanuotilla, vaan kuin ystävälle.

Muistan ensimmäisen saarnavuoroni. Eräs iäkäs rouvashenkilö sanoi jumalanpalveluksen jälkeen, että olipa hyvä saarna, paljon tärkeää asiaa, mutta häntä ärsytti, kun en puhunut niin kuin papin kuuluu. En siis puhunut hyvin hitaasti, selkeästi ja saarnanuotilla, vaan pikemminkin kuin ystävälle. Sellainen ei kuulemma sopinut.

Kirkossa saa taputtaa.

Kirkossa saa vaikka tanssia, jos siltä tuntuu! Hyvä musiikki ja iloinen, rento tunnelma tuntuu koko kropassa. Sen saa näyttää – yhtä lailla kuin surun ja kyyneleet.

Minusta on ihana esimerkiksi antaa kunnon aplodit rakastuneelle vastavihitylle hääparille kaikkien häävieraiden kanssa. Jaamme heidän ilonsa, olemme onnellisia heidän puolestaan. Miksi ihmeessä sellaista tunnetta pitäisi edes hillitä tai pitää vain itsellään!

Ihmisiä ei saa luokitella.

Kirkko tekee valtavasti hyvää työtä – erityisesti heidän kanssaan, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, ovat taloudellisissa vaikeuksissa, yksinäisiä tai sairaita. Mutta tasa-arvo ei toteudu. Se saa minut äärimmäisen surulliseksi ja vihaiseksi.

Homoseksuaalit suljetaan yhä julmasti ulos kieltämällä esimerkiksi kirkollinen vihkiminen. Välillä mietin, voinko oikeasti tehdä työtä yhteisössä, joka sallii näin suuren syrjinnän ja asettaa ihmisiä eri kasteihin.

En saanut työtä, koska oli kuulemma turvallisempaa palkata mies.

Sitten on naispappeuskysymys. Olen itsekin kohdannut syrjintää. Eräässä rekrytointitilanteessa minulle sanottiin, että olet kyllä todella hyvä, mutta meidän on turvallisempaa palkata mies, koska hänen kanssaan kaikki tulevat toimeen. Työvuoroja on myös muuteltu niin, ettei sattuisi mieskollega samaan aikaan töihin. Välillä tekee mieli huutaa. Työpaikka se on tämäkin siinä, missä muutkin!

Heviä häihin ja hautajaisiin.

Rakastan työtäni ja seurakuntaani, mutta kannan huolta tulevaisuudesta. Kirkko ei tavoita nuoria niin kuin pitäisi. Isolta osin se johtuu siitä, että kirkko ei ole ollut valmis uudistumaan. Meidän pitäisi olla kaduilla sekä baareissa ja rentouttaa tunnelma.

Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Olen rentouttanut tunnelmaa muun muassa vetämällä hevimessuja. Kirkkomusiikin pitää uudistua. Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Pahin pelkoni on, että ellemme kirkossa hyväksy yhteiskunnan ja ihmisten erilaisuutta – sitäkin, etteivät kaikki ole niin synkkiä, syntikeskeisiä ja hartaita – saamme laittaa lapun luukulle. Aktiivisia jäseniä ei muutaman kymmenen vuoden päästä enää ole.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2018.

Salla Autere

36-vuotias oululainen pappi rakastaa tatuointeja ja heviä. Hän vaihtoi alaa ja opiskeli teologiaa kolmekymppisenä, jotta voisi auttaa ihmisiä ja muuttaa luutuneita asenteita.

Vierailija

Pappi Salla Autere: ”Synnit korostuvat kirkossa liikaa, siellä pitäisi tanssia ja taputtaa”

Juuri samanlaisia asioita on tullut mieleen nyt lähiaikoina, kun pääsin kesäksi töihin seurakuntaan. En yhtään ihmettele, että nuori väestö ei innostu kirkon toiminnasta. Nyt sain ihan palautetta siitä, että käyttäydyn liian tuttavallisesti tilaisuudessa kohtaamieni vanhohen tuttujen kanssa. Joku voi kuulemma pahoittaa mielensä sellaisesta.Ihme ajattelua, vaikea käsittää. Ikinä en missään työyhteisössä asiakaspalvelutilanteissa ole tuollaista palautetta saanut ja monenlaisia kohtaamisia...
Lue kommentti