Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”
Salla Autere haluaa kirkon näkyvän kaduilla ja baareissa. ”Jos emme hyväksy erilaisuutta, kirkko saa laittaa lapun luukulle.”

Kirkon pitää rentouttaa tunnelma, jos se ei halua laittaa lappua luukulle, sanoo pappi Salla Autere

Synnit korostuvat liikaa.

Jumalanpalveluksissa kehotetaan kuulemaan ilosanomaa, mutta mitä tapahtuu? Synkällä naamalla luetaan Raamattua ja saarnataan siitä, kuinka syntisiä olemme, ja kaikkien tulee nyt hirveästi katua. Synnit ja kärsimys korostuvat kirkossa liikaa.

Uusien tapojen juurruttaminen ei ole helppoa. Jopa virsien laulutempon muuttaminen saattaa loukata joitain, saatikka sitten se, että jättäisi virret kokonaan pois ja laulaisi jotain letkeämpää!

Erästä rouvashenkilöä ärsytti, etten puhunut saarnanuotilla, vaan kuin ystävälle.

Muistan ensimmäisen saarnavuoroni. Eräs iäkäs rouvashenkilö sanoi jumalanpalveluksen jälkeen, että olipa hyvä saarna, paljon tärkeää asiaa, mutta häntä ärsytti, kun en puhunut niin kuin papin kuuluu. En siis puhunut hyvin hitaasti, selkeästi ja saarnanuotilla, vaan pikemminkin kuin ystävälle. Sellainen ei kuulemma sopinut.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kirkossa saa taputtaa.

Kirkossa saa vaikka tanssia, jos siltä tuntuu! Hyvä musiikki ja iloinen, rento tunnelma tuntuu koko kropassa. Sen saa näyttää – yhtä lailla kuin surun ja kyyneleet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minusta on ihana esimerkiksi antaa kunnon aplodit rakastuneelle vastavihitylle hääparille kaikkien häävieraiden kanssa. Jaamme heidän ilonsa, olemme onnellisia heidän puolestaan. Miksi ihmeessä sellaista tunnetta pitäisi edes hillitä tai pitää vain itsellään!

Ihmisiä ei saa luokitella.

Kirkko tekee valtavasti hyvää työtä – erityisesti heidän kanssaan, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa yhteiskunnassa, ovat taloudellisissa vaikeuksissa, yksinäisiä tai sairaita. Mutta tasa-arvo ei toteudu. Se saa minut äärimmäisen surulliseksi ja vihaiseksi.

Homoseksuaalit suljetaan yhä julmasti ulos kieltämällä esimerkiksi kirkollinen vihkiminen. Välillä mietin, voinko oikeasti tehdä työtä yhteisössä, joka sallii näin suuren syrjinnän ja asettaa ihmisiä eri kasteihin.

En saanut työtä, koska oli kuulemma turvallisempaa palkata mies.

Sitten on naispappeuskysymys. Olen itsekin kohdannut syrjintää. Eräässä rekrytointitilanteessa minulle sanottiin, että olet kyllä todella hyvä, mutta meidän on turvallisempaa palkata mies, koska hänen kanssaan kaikki tulevat toimeen. Työvuoroja on myös muuteltu niin, ettei sattuisi mieskollega samaan aikaan töihin. Välillä tekee mieli huutaa. Työpaikka se on tämäkin siinä, missä muutkin!

Heviä häihin ja hautajaisiin.

Rakastan työtäni ja seurakuntaani, mutta kannan huolta tulevaisuudesta. Kirkko ei tavoita nuoria niin kuin pitäisi. Isolta osin se johtuu siitä, että kirkko ei ole ollut valmis uudistumaan. Meidän pitäisi olla kaduilla sekä baareissa ja rentouttaa tunnelma.

Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Olen rentouttanut tunnelmaa muun muassa vetämällä hevimessuja. Kirkkomusiikin pitää uudistua. Urkujen rinnalla voivat soida rummut ja sähkökitarat.

Pahin pelkoni on, että ellemme kirkossa hyväksy yhteiskunnan ja ihmisten erilaisuutta – sitäkin, etteivät kaikki ole niin synkkiä, syntikeskeisiä ja hartaita – saamme laittaa lapun luukulle. Aktiivisia jäseniä ei muutaman kymmenen vuoden päästä enää ole.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2018.

Salla Autere

36-vuotias oululainen pappi rakastaa tatuointeja ja heviä. Hän vaihtoi alaa ja opiskeli teologiaa kolmekymppisenä, jotta voisi auttaa ihmisiä ja muuttaa luutuneita asenteita.

Manta

Minulla on taas se kokemus, ettei synnistä juuri enää uskalleta puhua. Se, mikä Raamatun mukaan on syntiä, ei monen kirkon työntekijän mielestä enää ole. Kirkko voi silti muuttaa kaavamaisia toimintatapojaan, mutta perussanoma ei saa muuttua eikä Raamatusta korkeimpana ohjeena saa luopua. Jos lähdetään ihmisten miellyttämisen ja jäsenien haalimisen tielle, ollaan hakoteillä ja pahasti.

  • ylös 39
  • alas 27
Iloa ja toivoa kirkkoonkin

Asiaa! Tässä on aivan mahtava tyyppi. Tsemppiä tärkeään työhösi! Terveisin rippilapsesi äiti.

  • ylös 37
  • alas 22
Sisältö jatkuu mainoksen alla