Kari Enqvistin mukaan uskonto ei vastaa mihinkään ihmiskunnan suurista kysymyksistä. Se vain antaa uskovalle tunteen, että niihin on vastattu.
Kari Enqvistin mukaan uskonto ei vastaa mihinkään ihmiskunnan suurista kysymyksistä. Se vain antaa uskovalle tunteen, että niihin on vastattu.

Kosmologi Kari Enqvistin mielestä uskonto ei vastaa yhteenkään tärkeään kysymykseen, eikä Jumala kiinnosta häntä lainkaan. Silti hän arvostelee ärhäkästi kirkon ja uskovien toimia ja on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. Tiedemiestä kiehtoo, mikä saa ihmisen uskomaan yliluonnolliseen.

"Levolle laske, Luojani. Armias, ole suojani."

Mitenkähän totisena 4-vuotias lahtelainen pikkupoika Kari Enqvist mahtoi iltarukoustaan lausua? Tuliko se aina samalla nuotilla, kuin leikkihoku, ensimmäisiä tavuja painottaen: LEvolle LASke LUOjani? Lopottiko hän sen kiireesti, että saataisiin iltarutiini hoidettua, vai venyttikö joka sanaa, jotta äiti viipyisi vuoteen vierellä kauemmin?

59-vuotiaalla espoolaisella kosmologilla Kari Enqvistillä ei ole asiasta muistikuvaa. Ei edes siitä, pitikö rukous lukea joka ilta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pyhäkoulureissut hän kyllä muistaa. Niitä hän teki naapurin 8- tai 9-vuotiaiden tyttöjen paimentamana. Ylitti heidän perässään tien, hyppäsi ojan toiselle puolelle ja laskeutui portaat jonkinlaiseen puolikellariin. Siellä ahtaassa huoneessa oli ihmisen kokoisia opetustauluja ja niissä kuvia vaaleahiuksisesta, sinisilmäisestä Jeesuksesta. Karia pitkästytti. Ja hävetti, kun joutui olemaan tyttöjen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Ehkä Jumala ei vain ollut agendallani. Muut asiat kiinnostivat enemmän."

Oliko pikku Karin Jumalallakin vaaleat hiukset ja parta? Oliko hän turvallinen vai pelottava? Mitä hän pojan mielestä teki? Kari ei muista, ei millään.

"Ehkä Jumala ei vain ollut agendallani. Muut asiat kiinnostivat enemmän."

Uskojuttuihin liittyi Karin käsityksen mukaan jotain säälittävää. Ehkä siksi, että äidinäiti oli helluntailainen – isä käytti sanaa hurahtanut. Kari kävi hänen luonaan vain kerran. Linnunluinen, harmaa nainen asui hellahuoneessa ja kuumensi tyttärenpojalle teetä spriikeittimellä. Se haisi tentulta ja köyhyydeltä.

Aika mietoa siis. Kevyesti kristillinen ympäristö. Ei uskontoa tuputtavia eikä vastustavia läheisiä. Jos se olisi ollut kasvatuksesta kiinni, Karista olisi voinut tulla tavallinen perusluterilainen. Sellainen, joka ei asiaa aktiivisesti mieti mutta vastaa kysyttäessä, että kyllä hän johonkin korkeampaan voimaan uskoo.

Toisin kävi.

Olemme hiukkasten liikettä

En ihmettele yhtään, että Kari Enqvist ärsyttää monia. Jo hänen tavassaan olla on jotain, joka nostaa ihokarvat pystyyn.

Hän puhuu hiukan narisevalla äänellä, joka ei nouse eikä laske. Hän ei nyökyttele eikä naurahtele, ei tehosta sanoja käsillään. Tuskin vaihtaa asentoa tyylikkäässä nojatuolissaan kaksi seinää peittävän kirjahyllystönsä keskellä.

"Uskonto on alkukantainen yritys selittää maailman tosiseikkoja. Se ei vain ole siinä kovin hyvä."

Liikkumattomuutensa keskeltä hän sitten lausuu tällaisia asioita:

"Uskonto on alkukantainen yritys selittää maailman tosiseikkoja. Se ei vain ole siinä kovin hyvä."

"Myös ihmisen tietoisuus on alkeishiukkasten liikettä. Mitään erillistä henkiainesta ei ole eivätkä kuolleiden sielut vaella maan päällä ja ilmesty sänkyjen jalkopäihin."

"Diakonia on hienoa työtä, johon kirkon soisi keskittyvän enemmän. Lähetystyö on käännyttämistä. Lihava valkoinen menee köyhään maahan kertomaan, että meillä on asiat hyvin ja se johtuu siitä, että uskomme Jeesukseen."

Jos minulla olisi hengellinen vakaumus, asettuisin oitis siilipuolustukseen. Paljon muuhun en kykenisikään, sillä Kari Enqvistissä on vielä yksi vahva piirre, kenties se kaikkein ärsyttävin. Hän tietää, mistä puhuu.

"Miksi joku uskoo, että 1700 vuotta sitten koottu teos on erehtymätön ja sopii ohjenuoraksi tällekin päivälle?"

Kari on fyysikko ja kosmologian professori, joka selvittelee työkseen, mitä tapahtui sekunnin miljardismiljardisosa alkuräjähdyksen jälkeen. Hänen maailmankuvansa perustuu tieteelliseen tietoon, mutta mitään vakaumuksellista siinä ei ole. Toisin kuin uskossa, tieteessä uusi tutkimus voi milloin tahansa kumota vanhat tulokset.

Kari sanoo olevansa uskonnoton tiedemies, jota uskonnot tai kirkon asiat eivät kiinnosta. Silti hän on kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa. Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat kertoo vanhempien kuolemasta ja pohtii ihmisyyden ydintä. Uskomaton matka uskovien maailmaan on uskonnottoman kurkistus kristittyihin ryhmiin ja rituaaleihin.

"Uskonto ei sytytä, mutta uskonnollisuus on tavattoman kiinnostavaa. Miksi liki 80 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon? Miksi joku uskoo, että 1700 vuotta sitten koottu teos on erehtymätön ja sopii ohjenuoraksi tällekin päivälle? Minusta ne ovat erittäin mielenkiintoisia kysymyksiä", Kari sanoo.

Eikä mikään liikahda hänen kasvoillaan.

Kaksi viikkoa panteistina

1960-luvulla Lahden kirjasto sijaitsee kauniissa, vanhassa puutalossa. Kirjastonhoitaja pitää huolen, etteivät lapset tule klähmimään aikuisten kirjavalikoimia. Se harmittaa toisella kymmenellä olevaa Karia, mutta onneksi lasten hyllyistäkin löytyy tietokirjallisuutta.

Paksun Maailman uskonnot -kirjan Kari ahmii kannesta kanteen. Siitä jää typertynyt olo. Tässäkö on kaikki?

Kari on perheen ainoa lapsi, pikkuvanha lukutoukka, joka harrastaa lintuja ja tähtiä. Merkonomi-isä on aloittanut huonekalu- ja kodinkonekonsernissa ostajana ja kohoaa kovaa vauhtia ostopäälliköksi. Äiti on ensin Karin kanssa kotona, sitten kouluttautuu kirjekurssilla kirjastovirkailijaksi.

Oppikoulussa Kari saa fysiikasta heikoimmillaan viitosen, mutta uskonnosta hän kerää kymppejä

Perhe muuttaa muutaman vuoden välein, sitä mukaa, kun isä etenee urallaan. Kotiin on saatu televisiokin. Siitä Kari katsoo piirrettyä Jetsonien avaruusperhettä, joka seikkailee myyttisellä 2000-luvulla. Enqvistien omasta kotielämästä ei tv-sarjaksi olisi. Isän kosteista bisneslounaista tulee välillä sanomista, mutta muuten perheessä ei huudeta eikä halailla.

13-vuotiaana Kari kirjoittaa muistikirjaansa: ”Olen nyt panteisti.”

Koska maailmanuskonnoista ei ole mihinkään, kaiken jumalallisuutta julistava oppi tuntuu sopivan ylevältä. Parin viikon jälkeen aate unohtuu. Siitä ei irtoa kunnon tunnekokemusta.

Silti aihe kiinnostaa. Oppikoulussa Kari saa fysiikasta heikoimmillaan viitosen, mutta uskonnosta hän kerää kymppejä. Raamattuakin hän lukee, ainakin paikka paikoin.

Kun uskontotunnilla vierailee kaksi lahkolaissaarnaajaa, Kari tivaa heiltä, miksi Raamattu väittää Joosuan pysäyttäneen auringon. Tähtitiedehän todistaa, ettei niin voi tapahtua. Saarnaajat sanovat, ettei Raamatussa sellaista ole. Kari etsii kohdan ja lukee sen ääneen. Luokan silmissä hän on sankari.

Ihminen etsii kertomusta

Entä jos Kari ei olisi saanut uskonnonopetusta? Olisiko hän ollut puolustuskyvyttömämpää riistaa lahkolaisille ja ties mille uskomusten kaupittelijoille?

"En usko. Luulen, että ihmiset vain ovat tunneviritykseltään erilaisia. Minun perusluonteellani ei heittäydytä asioihin tunteella eikä vajota hurmokseen", Kari sanoo.

Hän on tullut siihen tulokseen, ettei uskonnossa edes ole kyse opista. Se on tunnetta, hyvin vahvoja tunne-elämyksiä. Ihmislajilla on taipumus sellaisiin.

"Uskonnollisissa riiteissä on jotain samaa kuin rockkonsertissa: ollaan yhdessä, tunnetaan syvästi ja jaetaan elämyksiä. Eroa on siinä, että uskova kokee olevansa olemassaolon perustoilla."

"Ihmisellä on kova tarve muodostaa elämästä johdonmukainen kertomus."

Ehkä uskontoja selittää myös se, että ihmisellä on kova tarve muodostaa elämästä johdonmukainen kertomus. Haluamme löytää syitä ja yhteyksiä kaikelle, mitä havaitsemme. Ajatus kaaoksesta ja satunnaisuudesta on liian vastenmielinen.

"Sama ymmärtämisen ja järjestämisen tarve synnytti myös tieteen. Ensin aurinkokin oli jumala nimeltä Amon-Ra, joka matkusti taivaankannen yli."

Vihdoin jokin toimii!

Ei hurmosta, ei tunnetta, että olemme kaikki yhtä perhettä, mutta jotain yhteisöllistä sentään. Syksyllä 1973 psykologian opiskelija Kari Enqvist astuu sisälle Helsingin yliopistoon ja ryhtyy vasemmistolaiseksi.

"Siihen aikaan luentosaliin saattoi äkkiä ilmestyä Akateemisen Sosialistiseuran jäseniä kertomaan, mitä siinä historiallisessa tilanteessa oli tärkeää tehdä. Vähän vastaavasti kuin lahkolaiset tulivat oppikoulun uskontotunnille."

Kun professori kertoo, miten terapeutti voi tukahduttaa haukotuksensa potilaan huomaamatta, Kari päättää vaihtaa pääaineeksi jonkin muun kuin psykologian.

Aate tuntuu hyvältä, mutta tosiasioiden kieltäminen oudoksuttaa. Kari ei esimerkiksi ymmärrä, miksi mustat aukot olisivat porvarien juonia. On tietysti totta, ettei Lenin maininnut niitä, mutta hei: kyse on puhtaasti fysiikan ilmiöstä.

Vähitellen politiikka jää. Samoin psykologia. Kun professori laudaturseminaarissa kertoo seikkaperäisesti, miten terapeutti voi tukahduttaa haukotuksensa potilaan huomaamatta, Kari päättää vaihtaa pääainetta.

Seuraavaksi keskeytyvät filosofian opinnot. Ne aiheuttavat lähinnä kiusaantuneisuutta. Tähtitiede tyssähtää, kun gradun lähdeteokset ovat ranskaksi. Karia alkaa huolestuttaa. Vuodet kuluvat, ammatti on saatava. Kun ei enää muuta keksi, Kari siirtyy opiskelemaan fysiikkaa. Siihen sentään pystyy kuka tahansa.

Ensimmäinen asia, jonka Kari oikeasti tuntee ymmärtävänsä, on kvanttifysiikka

Ensimmäinen asia, jonka Kari oikeasti tuntee ymmärtävänsä, on kvanttifysiikka. Kun pinoaa kaikki faktat, voi laskea vaikka, millaista valoa vetyatomi lähettää. Tulos toimii täsmälleen, viimeiseen desimaaliin.

Kari on löytänyt tyydytyksen, joka jäi puuttumaan maailmanuskonnoista, panteismista ja poliittisesta aatteesta.

"Kun ne laskut osasi, saattoi nähdä luonnon kauneuden."

Armoton usko

Uskovien maailma on armoton. Siitä havainnosta Kari Enqvist yllättyi eniten, kun hän pari vuotta sitten valmisteli kirjaansa Uskomaton matka uskovien maailmaan. Hän vieraili kristillisten ryhmien tilaisuuksissa, kuunteli puheita, osallistui rituaaleihin ja teki havaintoja tieteilijän silmin.

"Tapasin ihmisiä, joille usko oli totista totta, tuomiopuhetta ja synnissä sauvomista. Etenkin se oli sen osoittelua, miten muut sauvovat synnissä."

Lempeämmin uskovat ovat moittineet Karia siitä, että tämä nostaa aina kritiikissään esiin tiukimmat lahkot ja herätysliikkeet. Eiväthän ne edusta koko kristillisyyttä.

"Aika monesta tapauskovasta tuntuu kiusalliselta, kun kirkko ei siivoa pois mätiä omenoitaan, näitä naispappeuden vastustajia ja homoilulla elämöivää porukkaa."

Kari vastaa vertauksella. Se kuulostaa raamatulliselta:

Kauppiaan laarissa on kauniita omenia, mutta seassa muutama mätä. Asiakas huomaa ne ja kirjoittaa yleisönosastoon, että kauppias myy pilaantuneita omenoita. Kauppias suuttuu. Myyhän hän ihan kelvollistakin tavaraa!

"Mutta niin se vain on, että arvotamme laarin sisällön mätien hedelmien perusteella. Aika monesta tapauskovasta tuntuu kiusalliselta, kun kirkko ei siivoa pois mätiä omenoitaan, näitä naispappeuden vastustajia ja homoilulla elämöivää porukkaa."

Moni onkin jo vaihtanut omenakauppiasta. Vuosituhannen vaihteessa luterilaiseen kirkkoon kuului 85 prosenttia suomalaisista, nyt enää 76.

Ihmisen uskonnollisuus ei katoa. Tunteet ja henkiset tarpeet ovat osa ihmisyyttä.

Jäsenyydestä eroaminen ei silti ole kirkon kannalta yhtä uhkaavaa kuin se, ettei lapsia kasteta. Helsingissä kasteen saa enää puolet syntyneistä.
Kun kastamattomat eivät vie omiakaan lapsiaan kasteelle, ennemmin tai myöhemmin alle puolet suomalaisista kuuluu kirkkoon. Karin mukaan kirkon on viimeistään silloin päätettävä, muuttuuko se kaikkihan-me-uskomme-samaan-Jumalaan -kansalaisjärjestöksi vai sirpaloituuko uskontokunniksi, jotka riitelevät keskenään opinkappaleista.

Mutta kävipä kirkon miten tahansa, ihmisen uskonnollisuus ei katoa. Tunteet ja henkiset tarpeet ovat osa ihmisyyttä.

"Ihmisillä on jatkossakin mitä kummallisimpia uskomuksia, mutta niiden vakaumuksellisuuden kanssa on vähän niin ja näin. Tänään hypistellään kristalleja, ensi kuussa mennään retriittiin ja sitten hoetaan mantroja. Kuinka moni todella uskoo, että sellaisella on merkitystä?"

Isä lähtee

Tutkijana Sveitsissä ja Yhdysvalloissa, apulaisprofessorina Tanskassa. 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin Kari ja Maija Enqvist asuvat enimmäkseen maailmalla.

"Lapsettomuus on valinta. Tulivat ne vuodet ulkomailla, ja lapset vain jäivät."

Kari ja Maija ovat tavanneet teinivuosina Lahdessa ja olleet yhdessä siitä lähtien. Maija opiskelee sosiaalityöntekijäksi. Lapsia perheeseen ei tule.

"Se on valinta. Tulivat ne vuodet ulkomailla, ja lapset vain jäivät."

Karin äiti ja isä asuvat Hollolassa, tiilisessä, yksikerroksisessa ja lähes tasakattoisessa omakotitalossa, jonka he 1970-luvulla itselleen rakennuttivat. Perheen piirissä taloa kutsuttiin Synkkäläksi. Kari ja Maija käyvät kylässä harvakseltaan. Pikkuhiljaa Kari alkaa ihmetellä, miten toraisiksi hänen vanhempansa ovat muuttuneet.

Yksi riita syntyy posliinisesta koiraparista, jonka Kari on tuonut Englannista. Äiti sanoo ostaneensa sen itse, isä väittää vastaan. Äiti inttää sitkeästi. Hänen äänessään on vihaa. Kun Kari keskeyttää ja kertoo asian oikean laidan, äiti kuittaa: "Niinhän minä sanoin."

Ensin Kari ajattelee, että kyse on stressistä. Aiheita on kasautunut riittämiin. 1990-luvun laman alkajaisiksi isä on siirretty eläkeputkeen, samanikäisenä kuin Kari on nyt. Uran loppuminen sillä tavoin kolhii hänen miehisyyttään. Samaa tekee muutamaa vuotta myöhemmin puhjennut eturauhassyöpä.

Kutsumaton vieras nimeltä Alzheimer on alkanut hajottaa äidin minuutta.

Keväällä 2006 isällä todetaan multippeli myelooma, eräänlainen verisyöpä. Hänen kuntonsa heikkenee, hän kaatuilee ja laskee alleen. Äiti ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena. Vanhemmat herjaavat toisiaan jo ilman estoja.

Kuolinvuoteella isä kuiskaa Karille:

"Äitisi ei osaa edes kaupassa käydä."

Kun isä on kuollut, Karille valkenee, ettei äiti osaa myöskään nostaa rahaa automaatista eikä kertoa ikäänsä. Kutsumaton vieras nimeltä Alzheimer on alkanut hajottaa hänen minuuttaan.

Minuuden arvoitus

Kun omat vanhemmat ovat menneet, ihmisen ja kuoleman välissä ei ole ketään. Se on otollinen kohta miettiä kysymyksiä, joihin uskonto on tavannut antaa vastauksia. Mitä minuus on? Mitä sille tapahtuu, kun kuolee tai kun sairaus vie taidot ja persoonan?

Minuutta Karikin mietti, kun katsoi äitinsä hidasta sumenemista. Mitään uskontoon liittyvää hänelle ei tullut mieleen, ei sielua eikä Jumalaa.

Karille minuus on tarina, jota ihminen kertoo itselleen joka päivä, joka hetki. Kertomukseen kuuluvat muistot lapsuudesta, ystävistä, omasta asemasta lapsuusperheessä sellaisina kuin haluamme ne muistaa. Tarinassa on mukana myös tämä hetki arkisimmillaan: Minulla on tällaisia sukulaisia. Tämä on minun pankkikorttini. Minä puen nyt loskanpitävät kumpparit ja lähden ulos.

"Kun kertomuksesta hajoaa palasia, minuuskin alkaa hajota. Niin äidille kävi."

Fyysikon kielellä kuolema tarkoittaa sitä, että keho ajaa hiukkastehtaansa alas.

Sitten tulee kuolema. Fyysikon ja kosmologin kielellä se tarkoittaa sitä, että keho ajaa hiukkastehtaansa alas. Elintoiminnot loppuvat. Molekyylit menettävät otteen toisista molekyyleistä, kun energiavirrat eivät enää niitä ruoki. Paluu luonnon suureen kiertokulkuun alkaa.

Entä minuus, mitä sille tapahtuu?

"Myös minuus muistoineen ja mielipiteineen on molekyylejä. Se katoaa nopeasti, kun aivot jäävät ilman happea."

Tiedemiehen vastaus kuulostaa ankaralta, mutta loogisuudessaan kummallisen kauniilta. Luonto toimii niin. Kaikki ovat sen lakien edessä tasa-arvoisia.

"Oma kuolema? Kun se tulee, se tulee."

Yhden etäisesti häiritsevän ajatuksen vastaus silti jättää. Myös tiedemiehelle.

"Oma kuolema? Kun se tulee, se tulee. Sanon kuin elokuvaohjaaja Woody Allen: En pelkää kuolemaa; en vain halua olla paikalla silloin, kun se tapahtuu."

Vierailija

Prof. Enqvist on väittänyt, ettei hän tiedä vainoa, tuhoa tai vastaavaa, johon nykyaikainen tiede ja sen harjoittajat ovat syyllistyneet. Sanatarkasti en muista, mutta jotenkin näin.
Hohhoijaa... Mengele, NL:n ydinkokeet 1950-luvulla, DDR:n ”dopingtiede”, ydinaseteknologia, uusien tuhoaseiden kehittäminen ja käyttäminen, kemiallisten ja biologisten aseiden kehittäminen ja käyttäminen, kidutustapojen kehittäminen, kyberhyökkäykset ja kybervaikuttaminen, luonnontieteiden pohjalta kehitetty teknologia, jonka ansiosta olemme lämmittämässä maapallon ilmastoa, myrkyttämässä ympäristömme, sekoittamassa luonnontaloutta ja hukkumassa paskaan.
Nämä vain parin minuutin mietinnän tuloksena. Pitää kyllä paikkansa, että moni meistä on hengissä esim. lääketieteen uusien sovellutusten ansiosta, mutta toisaalta ei pidä langeta tieteilevään naiviuteen.
Muutenkin olen ollut vaivautunut esimerkiksi Enqvistin uskontoja koskevaan pintatietoon. On valitettavaa, jos esiintyy julkisesti asiantuntijana, mutta ulottuu vain kliseisiin ja asenteellisten ahtauteen. Onhan kristinuskossa ja kirkossa arvostelun sijaa, mutta on pelottavaa, jos luonnontieteen papisto pyrkii uudeksi kirkoksi ja jos jälki on Enqvistin tuotoksen kaltaista. Olen lukenut kirjojanne. Ne ovat, mitä kosmologiaan tulee, monin osin hyvää popularisointia fysiikkaa ja muita luonnontieteitä opiskelemattomille. Mutta älkää nyt hyvänen aika luulko olevanne kaikkien alojen tuntija. Siltä on vähän kuulostanut.
Oletteko koskaan ymmärtänyt olevanne uskovainen, tieteisuskovainen, jonka premissit ovat yhtä perustelemattomia kuin kaikkien muidenkin uskontojen.
Niin, tässä uskovainen kirjoittaa toiselle uskovaiselle, että ylpeys ja ajattelutavan herruuden tunne ovat pahoja tauteja. Niin oli keskiajan kirkossa ja niin on nykyisessä luonnontieteiden kirkossa.

Vierailija

Oma lähestymistapa on päinvastainen, uskon Jeesukseen, en etsi erikoisinta lahkoa josta sitten vetää johtopäätökset Jeesuksesta vaan teen ne ihan itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla