1960-luvulla syntyneet on opetettu kantamaan syyllisyyttä siitä, että he ovat päässeet niin helpolla. Nyt he voisivat jo antaa itselleen vähän tunnustusta, sanoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.

Me 1960-luvulla syntyneet olemme voileipäsukupolvi.

Olemme sitä ensinnäkin sen takia, että meidän äitimme menivät töihin eikä meitä odottanutkaan koulun jälkeen lämmin ruoka vaan voileivät. Toiseksi sen takia, että littaannumme edellisen ja seuraavan sukupolven väliin kuin kerrosvoileivän täyte.

Meitä vanhemmat ovat sitä mieltä, että olemme pullamössöä, koska emme ole kokeneet talvisotaa emmekä vallanneet Vanhaa, ja Koijärveltäkin myöhästyimme. Teini-ikäiset lapsemme taas kertovat, että olemme tyhmiä digimuukalaisia, jotka eivät edes twitteristä mitään ymmärrä.

Myönnämme nöyrästi, että kummatkin puhuvat totta – ja samaan aikaan autamme ja tuemme molempia minkä jaksamme. Siinä ohessa kierrätämme, luovutamme verta, maksamme kummilastemme koulutusta köyhissä maissa ja keräämme tyhjiä vessapaperirullia gerbiilien viihdykkeeksi. Ihan totta, olen itse tehnyt viimeksi mainittua.

Jo riittää syyllisyys.

Vanhempamme kasvatettiin kurilla, mutta meidän lapsuusvuosinamme kohuttiin vapaasta kasvatuksesta. Useimpien vanhemmat eivät innostuneet kummastakaan vaan valitsivat keinon siitä väliltä: syyllistämisen. Se tepsi, etenkin tyttöihin. Pojat saivat vielä siihen aikaan erivapauksia esimerkiksi kotitöistä.

Mutta ainakin me tytöt opimme, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, koska Biafran lapset näkevät nälkää. Ja sen, että pääsemme kaikessa vähemmällä kuin 1950-luvulla syntyneet sisaruksemme, koska he olivat vielä saaneet piiskaa.

Parikymppisinä kannoimme syyllisyyttä 1980-luvun lopun kulutusjuhlasta, mutta siitä sentään tuli rangaistus heti 1990-luvun alussa. Kun Suomi valui yhteen kaikkien aikojen pahimmista lamoista, aloitimme työuramme työttömyydellä ja pätkätöillä. Nyt suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle ja me valtaamme vihdoin heidän paikkansa. Ja syyllistymme, kun olemme tulppana nuorten työllistymiselle.

Olisimmekohan jo poteneet tarpeeksi syyllisyyttä? Vaikka se vaikeaa onkin, voisimme lopulta antaa vähän tunnustusta myös itsellemme.

Otetaan oppia 1970-luvun lapsista.

Aika ja kasvatustavat muuttuivat, kun siirryttiin 1970-luvulle. Silloin oivallettiin, että lapsikin voi ymmärtää asioita. Tulokset näkyvät.

Jos 1970-luvulla syntynyt saa ravintolassa pahaa ruokaa, hän valittaa siitä reippaasti. Meille sellainen ei tule mieleenkään, koska kokillehan saattaa tulla paha mieli. Syömme kiltisti, mutta päätämme, että tähän ruokalaan emme palaa enää koskaan.

Kannattaisi valittaa. Kokille tulee vielä pahempi mieli, jos asiakkaat loppuvat.

Olemme hyviä tyyppejä.

Tottahan me sen myönnämme, että olemme pullamössösukupolvi. Sitä ovat myös kaikki meidän jälkeemme syntyneet. Jos jokin sukupolvia yhdistää niin käsitys, että nuoremmat pääsevät aina helpommalla.

Meidät 1960-luvun pullamössöt on kuitenkin tehty harvinaisen sitkaasta taikinasta. Olemme kouluttautuneet pitkälle ja hoitaneet sen jälkeen sekä lapset että vaativan työn. Meiltä riittää myötätuntoa ja apua vanhuksille, teineille, köyhille, sairaille, eläimille ja ympäristölle. Olemme liikuttavasti oppineet senkin, että veroja pitää rakastaa.

Pois se meistä, että kuvittelisimme olevamme jotenkin parempia kuin muut, mutta olemme me sentään aika tarpeellisia ihmisiä.

Pian aika armahtaa meidät.

Emme koskaan pääse täysin irti syyllisyyden piiskaamasta velvollisuudentunnostamme, eikä tarvitsekaan. Myötätuntoiset ja vastuuta kantavat ihmiset ovat ehkä stressaantuneita mutta läheistensä mielestä ihan mukavia olemassa.

Mutta aika tekee tehtävänsä. Ennemmin tai myöhemmin joudumme hyvästelemään edellisen sukupolven, ja lapsetkin tulevat aikuisiksi. Siinä välissä saatamme hyvinkin saada aikaa hengähtää ja pohtia omaa elämäämme, ennen kuin lapsemme tuovat omat lapsensa meille hoitoon.

Lue lisää Suoria sanoja:

Katriina Järvinen: "Vanhempia ei tarvitse kunnioittaa"

Heikki Hiilamo: "Yhteiskunta käyttää hyväksi kilttejä tyttäriä"

"Äidin kuuluu olla kamala"

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.
Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä, Liisa Lohilahti sanoo.

Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on elämän tärkein vaihe, sanoo opettaja ja päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti.

Lapsi on viisas.

Pienen lapsen kyky katsoa maailmaa on viehättävä. Pienissä ihmisissä elää viisaus! He eivät vain kykene vielä sanoittamaan havaintojaan, joten me aikuiset tulkitsemme heitä siksi usein väärin.

Luulemme, ettei lapsilla ole taitoa analysoida maailmaa. Siinä me aikuiset astumme harhaan, sillä pienet ihmiset ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä.

Ihmisen luovuus on parhaimmillaan lapsuudessa. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän se surkastuu. Alamme elää odotusten mukaisesti, ”järkevästi”. Ihmisestä kehittyy rajoittunut aikuinen, kuten Antoine de Saint- Exupéryn Pikku Prinssi -tarinakin kertoo.

Kuka tahansa ei sovi opettajaksi.

Opettajat voisivat vähentää lasten käytöshäiriöitä, kiusaamista ja itsetunto-ongelmia olemalla sydämellisempiä ja aidompia. Ei pidä vain suorittaa virkaa ja opettaa.

”Kuka tahansa ei sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä.”

Lapsen kehitys haavoittuvasta päiväkoti-iästä noin yhdeksään ikävuoteen on äärimmäisen tärkeä minäkuvan ja identiteetin kannalta. Lasta kasvattavalla aikuisella on merkittävä rooli, eikä kuka tahansa sovi opettajaksi. Opettajan työ edellyttää erityistä herkkyyttä, tunneälyä.

Opettajan tulisi ymmärtää, että lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen kasvatus innostaa oppimaan. Lapsi kokee vuorovaikutuksen kunnioituksena.

Lapsilta vaaditaan liikaa.

Aikuiset haluavat lapsista nopeasti isoja, osaavia ja menestyviä. Lapsuutta ei arvosteta, vaikka se on ihmiselämän tärkein vaihe.

Lisäksi aikuinen tuppaa omalla kiireellään ohittamaan lapsen kysymykset.

”Aikuisen pitää olla aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.”

Uteliaisuutta tulee tukea ja vastaamaan kannattaa pysähtyä. Ei se hetki ole sinun elämästäsi pois. Ehdit imuroida myöhemminkin.

Millään pedagogiikalla ei ole merkitystä, jos aikuinen ei ole aidosti kiinnostunut lapsen maailmasta.

Esiintyminen petraa itsetuntoa.

Esiintyminen, vaikkapa koulun tai päiväkodin näytelmässä tai omalle perheelle kotona, on iloinen ja luonnollinen osa elämää. Lasta pitää tukea hänen tarpeessaan esiintyä.

Keskipisteenä oleminen vahvistaa arempien lasten itsetuntoa. On kuitenkin tärkeää, ettei lasta arvostella tai pakoteta esiintymään.

”Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen.”

Esiintyminen kilpailun nimissä ei ole hyväksi pienelle lapselle. Kilpailuihin kuuluva arviointi luo lapselle suorituspaineita, ja hän kokee olevansa joko hyvä tai huono. Kumpikaan ei ole hyväksi pienen lapsen minäkuvan kehitykselle.

Kilpailu helposti vääristää minäkuvaa kohtuuttomasti ja voi johtaa itsekkyyteen tai erilaisiin traumoihin.

Pienelle lapselle esiintymisen tulee olla leikinomainen tilanne, jossa ei haittaa, vaikka kaikki ei mene niin nappiin. Esityksen jälkeen ei saisi tulla tuomiota siitä, oletko hyvä vai millainen. Taputetaan sille, että jes, rohkaistuit!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2018.

Liisa Lohilahti

51-vuotias oululainen opettaja ja päiväkodin johtaja lataa akkujaan korkealentoisilla ajatuksilla ja filosofisella keskustelulla viinilasin äärellä.

Vierailija

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Ja sitten kun keskeytät imuroinnin vastataksesi lapselle niin seuraavaksi joku asiantuntija toisessa lehdessä messuaa kun lapsia ei opeteta odottamaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä ja siitä seuraa käytöshäiriöitä. Vanhemmuudessa vain yksi on varmaa: jonkun mielestä pieleen menee kuitenkin.
Lue kommentti
Neljän lapsen äiti Lapista

”Vastaa, jos lapsi kysyy – ehdit imuroida myöhemminkin”, sanoo päiväkodin johtaja Liisa Lohilahti

Tärkeintä on toia vanhempana niin että arvostaa itseään ja muita läheisiä ihmisiä, myös lapsia. Arvostus näkyy vuorovaikutuksessa, pysähdytään , kuunnellaan ja vastataan. Jos et heti pysty, kerro lapselle, milloin ehdit vastata ja muista pitää lupauksesi. Tärkein mielipide , jota sinun pitää kuulla, on lapsesi mielipide. Pieni lapsi ei osaa sitä aina sanoin ilmaista, mutta lapsen ilo ja tyytyväisyys ohjaa toimimaan oikein. Pettymyksiäkin pitää tuottaa, jotta niistä selviämistä voi turvallisesti...
Lue kommentti
Tehokkain ympäristöteko on kaiken turhan ostelun välttäminen, Outi Pyy sanoo.
Tehokkain ympäristöteko on kaiken turhan ostelun välttäminen, Outi Pyy sanoo.

Kankaat ovat laadultaan huonompia kuin ennen, mutta ihmiset myös pesevät vaatteita aivan liian usein, sanoo bloggaaja ja ompelija Outi Pyy.

Konepesu irrottaa mikromuovia vesistöihin.

Vaatteet ja muut tekstiilit aiheuttavat enemmän mikromuovisaastetta kuin vaikkapa kosmetiikka. Keinokuituvaatteesta irtoaa muovia jokaisella pesukerralla.

On harhaanjohtavaa demonisoida yksittäisiä materiaaleja kuten fleeceä. Kaikki keinokuidut – polyesteri, akryyli, polyamidi, elastaani – ovat muovia. Yhdessä autonrenkaista lähtevän muovin kanssa ne tuottavat suurimman osan maailman mikromuovipäästöistä.

”On harhaanjohtavaa demonisoida yksittäisiä materiaaleja.”

Huoleton pyykkäys saastuttaa.

Pääasia ei ole muovia sisältävien vaatteiden ostoboikotti vaan oikeanlainen vaatehuolto. Olennaista on vähentää keinokuituisten käyttövaatteiden pesua. Tuuleta niitä mieluummin tai laita muovipussissa pakastimeen pariksi päiväksi.

Myös ekologisen pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen valinta on paljon merkittävämpi teko kuin se, jos jätät ruokakaupassa muovipussin ostamatta. Väkiviinaetikka on erinomainen ja edullinen huuhteluaine.

”Vähennä pesua. Tuuleta mieluummin tai laita pakastimeen pariksi päiväksi.”

Fleecevaatteenkin voi hankkia, jos sitä pesee vain harvoin. Voit myös ostaa Guppy­friend-pesupussin, joka on kehitetty mikromuovia päästävien vaatteiden pesemiseen. Pese vain täysiä koneellisia ja valitse kaupassa vaatteiden värit sen mukaan, että saat pestyä niitä yhdessä.

Tehokkain ympäristöteko on toki kaiken turhan ostelun välttäminen.

Elastaani vesittää kierrätyksen.

Melkein kaikki ketjuliikkeiden vaatteet sisältävät muutaman prosentin venyvää elastaania. Sen vuoksi vaatteiden kierrättäminen uusiksi kuiduiksi ja langaksi on käynyt hankalaksi.

Elastaanivaate kulahtaa helposti, eikä huonokuntoisena sovi edes hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoitettavaksi. Siitä ei myöskään voi tehdä autoteollisuudelle kelpaavaa tekstiilimurskaa, toisin kuin sataprosenttisesta puuvillasta, polyesteristä ja villasta.

”Käyttöikää voi pidentää nypynpoistajalla.”

Jos välttämättä haluat ostaa pari prosenttia elastaania sisältävän vaatteen kuten aluspaidan, valmistaudu käyttämään se aivan loppuun. Käyttöikää voit pidentää esimerkiksi nypynpoistajalla.

Konepesemme vaatteet pilalle.

Kankaat ovat laadultaan huonompia kuin ennen, mutta ihmiset myös pesevät vaatteita aivan liian usein ja kestämättömästi.

Esimerkiksi neuleiden alla tulisi käyttää aluspaitaa, koske se suojaa päällimmäistä vaatetta hikoilulta.

Alusvaatteet, aluspaidat ja sukat ovat kulutustavaraa, ja niitä pitääkin pyykätä joka käytön jälkeen, mutta näkyville käyttövaatteille riittää usein tuuletus ja tahrojen poisto.

Farkut voi putsata pakastamalla.

Erään ruotsalaisen tutkimuksen mukaan farkkuihin ei kertynyt terveydelle haitallisia bakteereja, vaikka opiskelijat käyttivät niitä kolme kuukautta pesemättä ja pesemisen sijaan pakastivat niitä.

Lakanat sen sijaan kannattaa pestä kerran viikossa 60 asteessa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2018.

Outi Pyy

40-vuotias bloggaaja ja ompelija on keskittynyt kierrätysmuotiin ja suunnitellut asuja muun muassa Linnan juhliin. Outi asuu yksin mutta ymmärtää, että esimerkiksi lapsiperheissä ei ole aina aikaa paneutua yksittäisten vaatekappaleiden huoltoon.

Outi Les Pyy

Ompelija Outi Pyy: ”Lopeta jatkuva pyykkäys – se pilaa vaatteet ja saastuttaa vesistöt”

Hei Siivousfriikki. Elastaani on ongelma tekstiilien kuitukierrätyksen kannalta. Se tekee vaatteista kierrätyskelvottomia eli ainoa tapa käsitellä ne käytön jälkeen on polttaa ne energiana, minkä takia kaikki niihin käytetyt luonnonvarat joutuvat hukkaan. Tämä on valtavaa tuhlausta kun ottaa huomioon, että vielä 30 vuotta sitten tekstiilikuidut pystyttiin kierrättämään vielä uudeksi kuiduksi paljon helpommin. Mutta olen kirjoittanut tästä aiheesta blogiini pitkän jutun, ja sen lopussa on...
Lue kommentti
Siivousfriikki

Ompelija Outi Pyy: ”Lopeta jatkuva pyykkäys – se pilaa vaatteet ja saastuttaa vesistöt”

En ymmärrä tätä Outi Pyyn parjaamista elastaanin suhteen. Elastaani tekee vaatteista paremmin istuvia, ja kunhan huuhteluainetta ei käytä, niin hyvälaatuinen vaate kyllä kestää elastaanista huolimatta. Suomessa vaatteita pestään varmasti turhan tiuhaan, koska suurin osa omistaa pyykinpesukoneen ja sähkö & vesi on halpaa Keski-Eurooppaan verrattuna. Toisaalta vaatteiden tuulettaminen voi olla mahdotonta kerrostalossa, ja Kehä I:n lähellä asuvana oman asuntoni ilma ei ole kovin puhdasta (...
Lue kommentti