Herkkä ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta. Työelämässä hän on usein empaattinen ja vastuuntuntoinen - ja siksi myös hyvä johtaja.

Kunnioita ujoutta

Ujous on häpeällistä ajassamme. Ihailemme tunteettoman viileitä suorittajia ja röyhkeitä menestyjiä.

Ujous on kuitenkin merkki siitä, että sielu on elossa. Ihmisen pitäisi olla huolissaan, jos mikään­ ei jännitä. Jos osaa ujostua tai hämmentyä, on vielä toivoa. Herkkä kykenee tuntemaan ja huomaamaan erilaisia tunteita.

Moni treenaa lihaksia ja syö vitamiineja ja superruokaa, mutta sielu jää huoltamatta. Elämme maailmassa, jossa riittää, että suorituskyky on maksimaalinen ja eteenpäin paahtaminen jatkuvaa. Sellaiseen keskittyvä ihminen on pelkästään materiaalinen olento. Sielun surkastuminen on tuhoisampaa kuin lihasten rappeutuminen.

Olemme saaneet monet tärkeät asiat ujoilta ja herkiltä. Jokainen taiteilija tai suuri ajattelija on pohjimmiltaan herkkä ja ujo.

On outoa, että ujoutta pidetään kummallisena asiana naurettavuuteen asti. Tv-ohjelmissa esiintyjiltä tivataan aina, että jännittääkö ja näkyykö­ jännitys: ikään kuin jännittäminen olisi pääasia eikä itse esitys.

Olisi korkea aika siirtyä ujouden kieltämisestä ujouden kunnioittamiseen. Kun ujous hyväksytään, vapautuu paljon myönteistä energiaa ja lahjakkuutta, joka nyt jää piiloon.

Lapsi saa jännittää

Ujo ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta. Työelämässä ujo on usein tunneherkkä, vastuuntuntoinen ja empaattinen. Ne ovat hyvän­ johtajan ja työntekijän ominaisuuksia.

Herkkä havaitsee epäkohtia työpaikalla ja tunnistaa ristiriidat. Siksi ujon pitäisi saada äänensä paremmin kuuluviin. On esimiehen vastuulla, että­ kaikki uskaltavat ilmaista mielipiteensä.

Ujous yritetään kitkeä pois jo lapsista. Vanhemmat ja ammattikasvattajat ihailevat rohkeutta.

”Mitä sinä nyt tuollaista jännität”, sanomme herkästi. ”Nyt lopetat ujostelun ja menet reippaasti mukaan”, kannustamme. Erityisesti pojan­ herkkyys on häpeällistä.

Opetetaanko ammattikasvattajille herkkyyden ymmärtämistä? On vaarallista, jos lapsi ohjataan­ piilottamaan heikkouden tunteet. Ujo lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hän voi oppia tunteiden kokemista ja niistä puhumista. Rohkeutta korostavassa kulttuurissa ujo selviytyy piiloutumalla ja ottamalla etäisyyttä. Niistä poisoppiminen saattaa olla todella hankalaa.

Herkkyys tuo onnea

Ujous on kuin ihmisen intiimein iho. Se suojaa kaikkein herkimpiä tunteita ja toiveita. Herkkyys on syvällisen onnellisuuden edellytys, mutta tekee samalla meistä haavoittuvia.

Ujoudesta tulee ongelma, kun se leimataan heikkouden ja huonommuuden merkiksi. Ujo alkaa hävetä ja peitellä todellista minäänsä. Pahimmillaan ujo vetäytyy kokonaan toisten ihmisten seurasta.

Useimmilla meistä on tietoisia tai tiedostamattomia rooleja, joiden kova­ pinta kätkee ujouden. Suojaava rooli voi olla vaikkapa viileä asiantuntija tai puhelias vitsailija. Häpeilemätön pomottajakin voi olla pohjimmiltaan ujo.

Tavallisin tapa selvitä häpeällisestä ujoudesta on vältellä hankalia tilanteita tai karaista itsensä. Jos herkkyyden itsessään kieltää kokonaan, menettää kosketuksen minuuteensa. Terapeuttina näen jatkuvasti, miten herkkyyden kuolettaminen uuvuttaa ihmisen. Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa. Sitä täytyy vaalia.

Juhani Mattila

72-vuotias psykiatri ja psykoanalyytikko­ tuntee vuosi vuodelta vahvemmin, että käsittää ihmismielen moninaisuudesta vain häviävän vähän­ jos sitäkään.

Javeman

Psykiatri Juhani Mattila: Ujo on johtaja-ainesta

Meinasin saada minuuteni häviämään työympäristössä, jossa herkkyydelle ei ollut mitään sanansijaa. Olen aina ollut pohjimmiltani herkkä ymmärtämättä sitä, ennen kuin törmäsin ympäristöön, missä kylmäpäinen suorittaminen oli se keskeisin asia. Yök, sanoi pikku-Ykä, kun tajusin tämän, ja vaihdoin ammattia:-) Elämä alkoi hymyilemään ja sain energiani takaisin. Tämän kaiken lisäksi tunnistin aika monta epäkohtaa entisessä duunissani, mutta niistä ei voinut puhua ääneen narsistisen johtajan takia.
Lue kommentti
Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.

SUORAT SANAT. Teineillä on paha maine tuiskahtelevina, epäkohteliaina mörökölleinä. Oikeasti he ovat hienoja tyyppejä, sanoo kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen.

Teinien kanssa on kivaa.

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?” Ei todellakaan ole, vaan äärimmäisen ihanaa.

Teinit ovat mahtavia tyyppejä. Pidän kasvattajan roolista, vaikka kasvattamisella on ikävä klangi: se liitetään helposti kurinpitoon. Tykkään olla aikuisena läsnä nuorten elämässä ja vastata heidän kysymyksiinsä. Millainen pitää olla, että on pidetty? Olenko ok, vaikka en tajua matematiikasta mitään? Olenko vain minä vai kaikki muutkin vähän eksyksissä?

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?”

Teini elää herkkää aikaa lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä harvinaisen moni asia askarruttaa: aikuistuminen, seksuaalisuus ja tulevaisuuden suunnittelu.

Teinit eivät ole mörököllejä.

Oman kokemukseni mukaan uuden sukupolven teinit ovat lahjakkaita keskustelijoita ja hyviä perustelemaan kantansa. Vaikka sukupuoliroolit istuvat sitkeässä, ne ovat vähitellen murtumassa. Tytön ei enää tarvitse olla hiljaa, vaan ilmaisunvapaus kuuluu kaikille.

Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin avautuminen voi vaatia houkuttelua. Se ei tarkoita, etteikö nuori tahtoisi rupatella vanhempansa kanssa. Keskusteluyhteys vaatii yksinkertaisesti sopivien tilanteiden luomista yhdessäolon kautta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan kiireetön tunnelma. Se voi löytyä päivällisellä, kirjastoreissulla tai metsäretkellä. Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin ei tarvitse pärjätä.

Maailma aukeaa teinille helposti kaoottisena. Siksi nuorelle on tärkeää osoittaa, ettei hän ole yksin. Hukassa saa olla ja apua saa – ja pitääkin – pyytää.

Yksinäisyys on yleistä kaiken ikäisten suomalaisten keskuudessa, mutta usein tuntuu, että teinit jäävät erityisen yksin. Heidän itsenäisyydellään jopa ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin. Pärjäämisen korostaminen kulttuurissamme kannattaa kyseenalaistaa.

Teinien itsenäisyydellä ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin.

Teinin suru on totta.

Unohda päteminen, sillä teini ei kaipaa ylhäältä päin neuvomista. On tärkeää ymmärtää, että aikuiselle arkipäiväisen kuuloiset ongelmat ovat nuorelle isoja juttuja.

Kun ensimmäinen parisuhde loppuu, ”se kuuluu tuohon ikään” -lause ei lämmitä. En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

Some tekee teinille hyvää.

Sosiaalinen media ei ole sen pahempi muoti-ilmiö kuin mikään muukaan. On totta, että teinien keskittymiskyky on välillä koetuksella, mutta heidän aktiiviseen somettamiseensa liittyy myös paljon hyvää. Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Kysyin taannoin seiskaluokkalaisilta, kuinka monella on netin kautta ystävä, jota ei ole koskaan tavannut. Kolme neljäsosaa viittasi. Joillekin nettiystävä oli se läheisin, jolle voi kertoa ihan kaiken. Se on lohdullista.

Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Teiniltä voi oppia paljon.

Arvomaailmaltaan nuoret ovat vanhempiaan liberaalimpia. Lisäksi teini-ikäiset ovat suoria ja mutkattomia, ja se on hienoa. Palaute tulee äkkiä – oli se myönteistä tai kielteistä. Teinit eivät pelaa pelejä tai pullota mielipahaansa, vaan purskauttavat tunteensa ulos. Aikuisilla olisi siitä oppimista.

Teinit eivät suhtaudu juuri mihinkään hohhoijaa-asenteella, sillä he eivät ole ehtineet kyynistyä. Maailma on heille uusi ja kiinnostava. Siitä voimme olla heille suorastaan kateellisia!

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Ria Hafren kirjoitti: Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta... Hei Ria, hauska kuulla! Ja niin se aika kiitää...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta...
Lue kommentti

SUORAT SANAT. Ikävöi kumppaniasi, se tekee parisuhteelle hyvää, seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen muistuttaa.

Intohimon voi saada kestämään.

On vaikea haluta sitä, mitä jo on. Paluuta suhteen kiihkeään alkuhuumaan ei 15 vuoden yhdessäolon jälkeen tule, mutta intohimoa voi silti kokea.

Seksuaalinen halu syntyy kumppaneiden välisestä jännitteestä. Alussa sitä luo uutuudenviehätys. Pitkässä suhteessa jännite pysyy, kun kumppanit pystyvät olemaan sekä lähekkäin että erillään toisistaan.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä. Vääntäessä syntyy kyllä draamaa, ja sitten harrastetaan sovintoseksiä. Sitä ei pidä sekoittaa intohimoon.

Parempaan seksiin kannattaa pyrkiä.

Ennen vanhaan ajateltiin, että jos puoliso ei lyö, juo tai petä, ei saa valittaa. Uutta on, että on lupa haluta ja tarvita enemmän. Meillä on vahva kaipuu kokea sekä rakkautta että himoa.

Seksi lisää tutkitusti hyvinvointia. Tarpeiden tyydytykseen toimii hyvin itsetyydytyskin, mutta se, että tuntee itsensä halutuksi, on jotain ainutlaatuista. Siihen kannattaa pyrkiä.

Läheisyyttä voi olla liikaa.

Ajattelemme usein näin: parisuhde on hyvä, kun puhumme tauotta, halaamme jatkuvasti, kosketamme, vietämme paljon aikaa yhdessä.

Tiiviissäkin suhteessa yhteys voi kadota ja pusun antamisesta tulla vain mekaaninen rutiini.

Mutta voikin käydä niin, että liika läheisyys kostautuu seksielämän hyytymisellä. Meistä voi tulla toistemme jatkeita emmekä enää tiedä, keitä olemme tai mitä haluamme. Vaikka ollaan sinänsä tiiviisti, yhteys katoaa, pusun antamisesta tulee mekaaninen rutiini ja keskusteluja käydään ilman, että ollaan läsnä. Ei ihme, jos nuokin tavat alkavat sitten hiipua.

Seksielämälle tekee hyvää ikävöidä.

Jos elää elämäänsä autopilotilla, aistit kaipaavat herättelyä. Ajanpuute ja stressi eivät myöskään auta intohimon vaalimista.

Sen sijaan, että hakisimme lisää läheisyyttä, voimme välillä kokeilla sitä, että menemme toiseen suuntaan. Tarvitsemme tilaa, jotta voimme tutkia, missä kumpikin menee ja mistä kiinnostuu.

Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Tekee hyvää ikävöidä kumppania. Vaikka olisi fyysisesti kaukana, henkisesti voi olla todella lähellä – ja päinvastoin. Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Kiinnostu itsestäsi.

On vaikea olla kiinnostava, jos ei itse pidä it­seään kiinnostavana ja arvokkaana. Mieti, mitkä ovat motiivisi lähteä vaikka lenkille. Ovatko itsekriittiset ajatukset saaneet vallan ja uskot, että keho kaipaa kuritusta? Vai haluatko antaa ainutlaatuiselle kehollesi sen kaipaamaa liikettä?Se, että saa yhteyden itseensä ja kehoonsa, voi auttaa saamaan paremmin kiinni myös siitä, mitä haluaa seksiltä.

Hanki myös oma elämä.

Toimiva parisuhde antaa sopivasti hyvää erillisyyttä. Erillisyyttä voi kokea vaikka toisen kainalossa, mutta usein tarvitsemme myös konkreettista etäisyyttä: sitä, että molemmilla on yhteisen elämän lisäksi oma elämänsä.

Ero voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin.

Etäisyydenotto voi joskus olla ainoa tapa pysyä yhdessä. Toisaalta joskus käy niin, että etsiessään erillisyyttä ihmiset eroavat. Vaikeat vaiheet ovat normaaleja ja niistä selviää, mutta erokin voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin – tai jos huomaat, että lopulta voit paremmin itseksesi.

Vaikka erillään olo voi tuntua haastavalta, siihen kannattaa totutella. Erillisyys edellyttää tietysti luottamusta. Turvallisuuden kokemusta ei kannata järkyttää tahallaan: vaikka olemme sinä ja minä, olemme myös me.