Herkkä ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta. Työelämässä hän on usein empaattinen ja vastuuntuntoinen - ja siksi myös hyvä johtaja.

Kunnioita ujoutta

Ujous on häpeällistä ajassamme. Ihailemme tunteettoman viileitä suorittajia ja röyhkeitä menestyjiä.

Ujous on kuitenkin merkki siitä, että sielu on elossa. Ihmisen pitäisi olla huolissaan, jos mikään­ ei jännitä. Jos osaa ujostua tai hämmentyä, on vielä toivoa. Herkkä kykenee tuntemaan ja huomaamaan erilaisia tunteita.

Moni treenaa lihaksia ja syö vitamiineja ja superruokaa, mutta sielu jää huoltamatta. Elämme maailmassa, jossa riittää, että suorituskyky on maksimaalinen ja eteenpäin paahtaminen jatkuvaa. Sellaiseen keskittyvä ihminen on pelkästään materiaalinen olento. Sielun surkastuminen on tuhoisampaa kuin lihasten rappeutuminen.

Olemme saaneet monet tärkeät asiat ujoilta ja herkiltä. Jokainen taiteilija tai suuri ajattelija on pohjimmiltaan herkkä ja ujo.

On outoa, että ujoutta pidetään kummallisena asiana naurettavuuteen asti. Tv-ohjelmissa esiintyjiltä tivataan aina, että jännittääkö ja näkyykö­ jännitys: ikään kuin jännittäminen olisi pääasia eikä itse esitys.

Olisi korkea aika siirtyä ujouden kieltämisestä ujouden kunnioittamiseen. Kun ujous hyväksytään, vapautuu paljon myönteistä energiaa ja lahjakkuutta, joka nyt jää piiloon.

Lapsi saa jännittää

Ujo ihminen on sieluttoman suorittajan vastakohta. Työelämässä ujo on usein tunneherkkä, vastuuntuntoinen ja empaattinen. Ne ovat hyvän­ johtajan ja työntekijän ominaisuuksia.

Herkkä havaitsee epäkohtia työpaikalla ja tunnistaa ristiriidat. Siksi ujon pitäisi saada äänensä paremmin kuuluviin. On esimiehen vastuulla, että­ kaikki uskaltavat ilmaista mielipiteensä.

Ujous yritetään kitkeä pois jo lapsista. Vanhemmat ja ammattikasvattajat ihailevat rohkeutta.

”Mitä sinä nyt tuollaista jännität”, sanomme herkästi. ”Nyt lopetat ujostelun ja menet reippaasti mukaan”, kannustamme. Erityisesti pojan­ herkkyys on häpeällistä.

Opetetaanko ammattikasvattajille herkkyyden ymmärtämistä? On vaarallista, jos lapsi ohjataan­ piilottamaan heikkouden tunteet. Ujo lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön, jossa hän voi oppia tunteiden kokemista ja niistä puhumista. Rohkeutta korostavassa kulttuurissa ujo selviytyy piiloutumalla ja ottamalla etäisyyttä. Niistä poisoppiminen saattaa olla todella hankalaa.

Herkkyys tuo onnea

Ujous on kuin ihmisen intiimein iho. Se suojaa kaikkein herkimpiä tunteita ja toiveita. Herkkyys on syvällisen onnellisuuden edellytys, mutta tekee samalla meistä haavoittuvia.

Ujoudesta tulee ongelma, kun se leimataan heikkouden ja huonommuuden merkiksi. Ujo alkaa hävetä ja peitellä todellista minäänsä. Pahimmillaan ujo vetäytyy kokonaan toisten ihmisten seurasta.

Useimmilla meistä on tietoisia tai tiedostamattomia rooleja, joiden kova­ pinta kätkee ujouden. Suojaava rooli voi olla vaikkapa viileä asiantuntija tai puhelias vitsailija. Häpeilemätön pomottajakin voi olla pohjimmiltaan ujo.

Tavallisin tapa selvitä häpeällisestä ujoudesta on vältellä hankalia tilanteita tai karaista itsensä. Jos herkkyyden itsessään kieltää kokonaan, menettää kosketuksen minuuteensa. Terapeuttina näen jatkuvasti, miten herkkyyden kuolettaminen uuvuttaa ihmisen. Herkkyys on ihmisyyden arvokkainta osaa. Sitä täytyy vaalia.

Juhani Mattila

72-vuotias psykiatri ja psykoanalyytikko­ tuntee vuosi vuodelta vahvemmin, että käsittää ihmismielen moninaisuudesta vain häviävän vähän­ jos sitäkään.

Javeman

Psykiatri Juhani Mattila: Ujo on johtaja-ainesta

Meinasin saada minuuteni häviämään työympäristössä, jossa herkkyydelle ei ollut mitään sanansijaa. Olen aina ollut pohjimmiltani herkkä ymmärtämättä sitä, ennen kuin törmäsin ympäristöön, missä kylmäpäinen suorittaminen oli se keskeisin asia. Yök, sanoi pikku-Ykä, kun tajusin tämän, ja vaihdoin ammattia:-) Elämä alkoi hymyilemään ja sain energiani takaisin. Tämän kaiken lisäksi tunnistin aika monta epäkohtaa entisessä duunissani, mutta niistä ei voinut puhua ääneen narsistisen johtajan takia.
Lue kommentti