On olemassa luonnonlaki, jonka vuoksi keskimäärin joka viidennet sukkahousut menevät rikki jo jalkaan vetäessä. Uskotko?
On olemassa luonnonlaki, jonka vuoksi keskimäärin joka viidennet sukkahousut menevät rikki jo jalkaan vetäessä. Uskotko?

Kun ohuet sukkahousut rikkoutuvat, roskiinhan ne tulee heitettyä. Oikeasti niille olisi vielä paljon käyttöä.

Ennen vanhaan oli yleisempää, että rikkinäiset vaatteet ensin korjattiin ja lopuksi vielä leikattiin matonkuteiksi. Näillä konsteilla saattoi säästää pitkän pennin sekä vaate- että kodintekstiilien hankinnoissa.

Matonkuteiden materiaaliksi sopivat myös sukkahousut. Suuri Käsityö -lehdessä julkaistiin vuonna 1979 ohje, jonka avulla voi virkata sukkahousuista tehdyillä kuteilla kokonaisen sängynpeiton:

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nailonsukkahousut sopivat ohuutensa ja materiaalinsa vuoksi monenlaiseen muuhunkin käyttöön. Sen tietävät myös KK:n lukijat, jotka kertoivat käyttävänsä sukkahousuja vaikka mihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuulostavat päteviltä konsteilta!

”Kiillotan niillä nahkakenkiä plankkauksen jälkeen. Hyvin toimii.” – Satu

”Pitkät sukkahousut ovat kätevät pianon alla olevien pölyjen puhdistamiseen. Huitelen niillä pianon alta aina ennen kuin heitän ne roskiin.” – Merja

Laitan sukkahousut imurin päähän. Siten imuri ei nielaise pikkulegoja.

”Käytän sukkahousujen kuminauhaosat ompelutöihin. Niillä voi tehdä rypytyksiä ja vahvistaa esimerkiksi uimapuvun rintojen alle tulevaa osaa.” – Tea

”Laitan sukkahousut imurin päähän, kun imuroin sängynaluset ja muut ahtaat paikat. Siten pikkulegot eivät mene imuriin. Sama toimii, kun imuroin legolaatikot roskista ja pölyistä” – Johanna

”Olemme tehneet sukkahousuista mökin sadevesirännien suulle roskasiepparit. Pitävät neulaset ja muut roskat pois vesisaaveista.” – Kaija

Ovatko sukkahousut sinullakin myös muussa käytössä kuin jalassa? Kerro oma vinkkisi niiden käyttöön!

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla