Tämä tässä on herkkutatti, ruokasienten aatelinen. Kasvaisiko se jo lähimetsässäsi? Kuva: Tapio Vanhatalo.
Tämä tässä on herkkutatti, ruokasienten aatelinen. Kasvaisiko se jo lähimetsässäsi? Kuva: Tapio Vanhatalo.

Sienestys on ihana harrastus, kun vain uskaltaa aloittaa. Älä huoli turhaan! Jokainen sienestäjä on ollut metsässä sen ensimmäisen kerran. Pian et enää malttaisi tulla sieltä pois.

Sienestyksen alkeissa maltti on valttia. Poimi vain lajeja, jotka aivan varmasti tunnistat syötäviksi, ja käytä apuna hyvää sienikirjaa, mielellään useampaakin. Korvaamaton apu on kokenut sienestäjäystävä tai vaikka paikallisen sieniseuran järjestämä päiväretki.

Alla on viisi helppoa sienilajia, joilla pääset harrastuksen alkuun. Joka vuosi voit opetella pari kolme lajia lisää. Pieni varoitus: touhuun jää todella nopeasti koukkuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkkutatti maistuu myös italialaisille. Kuva: Marienka Pakaslahti
Herkkutatti maistuu myös italialaisille. Kuva: Marienka Pakaslahti

1. Herkkutatti 

Tuntomerkit: Tatit ovat Suomessa turvallisia ja helppoja poimittavia. Niiden selkein tuntomerkki on lakin alapinnan pillikerros. Monien mielestä sienten kuningas on herkkutatti, joka on vientiinkin kelpaavaa ruskeaa kultaa. Herkkutatin lakin väri vaihtelee ruskean eri sävyissä. Pillistö aluksi harmaanvaalea ja kova. Vanhetessaan se kellertyy, jopa vihertyy. Pillit ovat pieniä ja ympyräsuisia. Herkkutatin jalka on paksu, usein alaspäin levenevä, ja siinä on vaaleanruskealla pohjalla vaalea verkkokuvio, joka on selvin jalan yläosassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Valmista: Jos pillikerros on hyväkuntoinen, sitä ei kannata turhaan perata pois. Poista sienestä vain toukkaiset ja huonokuntoiset osat. Sen jälkeen voit valmistaa tateistasi vaikka lämpimän sieni-brusettasalaatin tai tattiohraton.

Tarkkaile: Suomen tateissa ei ole myrkkysieniä, mutta jotkut ovat kammottavan makuisia. Sappitatti muistuttaa hiukan herkkutattia, mutta sen lakki on usein vaaleampi, nahanvärinen. Sappitatin jalassa on tumma verkkokuvio, ei vaaleaa. Pillistö on harmaanvalkoinen, ja vanhemmiten se punertuu ja pullistuu alaspäin – vähän kuin tatti kihisisi kiukusta. Hyvä muistisääntö!

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: herkkutatti | sappitatti

Kantarelli on metsien kultahippu. Kuva: Marienka Pakaslahti.
Kantarelli on metsien kultahippu. Kuva: Marienka Pakaslahti.

2. Kantarelli eli keltavahvero

Tunnista: Kohta alkavat olla viimeiset hetket löytää loppukesän ja alkusyksyn kultahippuja. Kantarelli eli keltavahvero on torven muotoinen, kullankeltainen sieni. Lakin alapinnalla on helttoja muistuttavat haaroittuvat, jalkaa kohti johtavat ja lakin väriset poimut. Nuorena kantarellin lakki on puolipallomainen, vanhemmiten se suipistuu trumpetin muotoiseksi ja röpelöreunaiseksi.

Valmista: Kantarelli ei juuri tarvitse esikäsittelyä, poista vain hiekka ja roskat. Sienistä syntyy helposti vaikkapa keitto, crostinit tai piiras.

Tarkkaile: Kantarellilla ei ole vaarallisia näköislajeja. Sekoittamisen riski on oikeastaan vain valevahverossa, mutta sillä on lakin alapinnalla selkeät ja tiheät heltat, ei poimuja. Värikin vivahtaa enemmän oranssiin. Valevahvero on mauton ja sitkeä, eikä sitä suositella ruokasieneksi, mutta suurta harmia erehdyksestä tuskin koituu.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: kantarelli | valevahvero

Suppilovahvero on monen suomalaisen suosikkisieni. Kuva: Minna Annola.
Suppilovahvero on monen suomalaisen suosikkisieni. Kuva: Minna Annola.

3. Suppilovahvero 

Tunnista: Etenkin eteläisten kuusimetsien suosikkilaji piiloutuu herkästi sammaleen sekaan, mutta löytäessä se on helppo tunnistaa. Suppilovahvero on nimensä mukaisesti suppilon muotoinen, torvimainen sieni. Lakin väri vaihtelee vaaleanruskeasta lähes mustaan. Pitkänpuoleinen jalka on keltainen ja vanhemmiten harmahtava. Lakin alapinnan poimukerroksen sävy vaihtelee keltaisesta harmaanruskeaan. Suppilovahveron hyvin samanoloinen näköislaji on kosteikkovahvero, mainio ruokasieni sekin.

Valmista: Repäise isoimmat suppilovahverot keskeltä pitkittäin kahtia: jalan sisältä saattaa joskus löytää ison toukan tai jopa etanan. Ruoissa vain mielikuvitus on rajana – katso tästä KK:n parhaat suppisreseptit!

Tarkkaile: Rustonupikka on hiukan samanoloinen kuin suppilovahvero, mutta rakenteeltaan selvästi sitkeämpi, kumimainen ja poimuton. Rustonupikka ei kelpaa ruokasieneksi.

Lisätietoa ja kuvia Luontoportissa: suppilovahvero. Lisätietoa Suomen Luonnossa: rustonupikka.

Karvarouskua keitetään kymmenen minuuttia lähinnä kirpakan maun miedontamiseksi. Myrkyllinen se ei ole keittämättäkään, mutta herkimmät voivat saada vatsanväänteitä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.
Karvarouskua keitetään kymmenen minuuttia lähinnä kirpakan maun miedontamiseksi. Myrkyllinen se ei ole keittämättäkään, mutta herkimmät voivat saada vatsanväänteitä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio.

4. Karvarousku

Tunnista: Rouskut ovat helttasienten ryhmä, jolla on helppo ja mukava aloittaa sieniharrastus. Kaikki rouskut nimittäin erittävät sieniveitsellä viiltäessä maitiaisnestettä, joka on myrkyttömissä lajeissa joko valkoista tai oranssia. Sympaattisimmasta päästä sieniä on karvarousku, vanhan kansan suussa karvalaukku. Sen punertava ja vyöhykkeinen lakki on erityisesti reunoilta untuvakerroksen peitossa. Maitiaisneste on valkoista. 

Valmista: Karvarouskun karvoja ei tarvitse poistaa. Sienen kirpeä maku miedontuu kymmenen minuutin keittämisellä. Sen jälkeen saaliin voi säilöä vaikkapa suolaamalla Marttojen ohjeen mukaan ja käyttää myöhemmin herkulliseen sienisalaattiin.

Tarkkaile: Rouskuissa on vain yksi lievästi myrkyllinen laji, lakritsirousku. Se on onneksi helppo erottaa, koska maitiaisneste on ainoana vesikirkasta. Valkoinen lehtorousku taas ei ole myrkyllinen, mutta sen pistävä maku ei katoa keittämälläkään.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: karvarousku | lakritsirousku | lehtorousku

Vaaleaorakas on helppo tunnistaa alapinnan piikeistä. Kuva: Antti Hämäläinen.
Vaaleaorakas on helppo tunnistaa alapinnan piikeistä. Kuva: Antti Hämäläinen.

5. Vaaleaorakas

Tunnista: Orakkaat erottaa helposti pienistä piikeistä lakin alapinnalla. Vaalea- ja rusko-orakas ovat samanoloisia, yhtä herkullisia ruokasieniä. Lakki on epäsäännöllisen muotoinen, aaltoreunainen ja usein hieman kumpareinen. Nuorena sieni on kermanvalkoinen, myöhemmin se saa roosan tai ruskean sävyjä. Jalka on tanakka ja melko lyhyt.

Valmista: Vaaleaorakas on mieto sieni, jota voi käyttää melkeinpä mihin tahansa sieniruokaan. Piikkejä ei tarvitse poistaa. Pilko vain sieni pieniksi paloiksi, heitä palat voinokareen kanssa pannulle ja paista esimerkiksi sipulin kanssa muutama minuutti. Paistoksen voi nauttia vaikkapa ruisleivän päällä. Suolaa ja pippuria voit halutessasi lisätä maltilla.

Tarkkaile: Kaikki orakkaat eivät ole ruokasieniä. Esimerkiksi suomuorakkaissa on lajeja, joiden maku on pistävän karvas. Aloittelijan on siis paras pitäytyä vaaleissa lajeissa. Myös lampaankääpä on hiukan vaaleaorakkaan oloinen. Sen alapinnalla ei kuitenkaan näy piikkejä, vaan hyvin tiheä pillikerros, joka näyttää lähes sileältä pinnalta. Myös lampaankääpä on erinomainen ruokasieni.

Lisätietoa ja kuvia mm. Luontoportissa: vaaleaorakas | lampaankääpä

Kysely

Mikä on suosikkisi ylläolevista sienistä?

Kantarelli
Kantarelli
54.0%
Suppilovahvero
Suppilovahvero
20.0%
Herkkutatti
Herkkutatti
17.4%
Karvarousku
Karvarousku
5.9%
Vaaleaorakas
Vaaleaorakas
2.5%
Ääniä yhteensä: 270
Sisältö jatkuu mainoksen alla