”Tuntuu, että vaarilla on alusta saakka ollut läheisemmät välit siskoni lapsiin kuin minun”, lukijamme kirjoittaa.

Pahoitankohan mieleni ihan turhasta? Isä laittoi taas perheen Whatsappiin iloisia kuvia siskoni lapsista, joiden kanssa oli vietetty viikonloppua ja käyty porukalla metsässä. Laitoin perään tietysti liudan iloisia hymiöitä, mutta vähän surkea olo jäi.

Tuntuu, että omille lapsilleni vaari lähinnä äyskii ja murahtelee, kun ollaan käymässä. Meille päin hän harvoin vaivautuu.

Tavallaan ymmärrän sen, meillä lapset ovat jo kasvaneet yli sen kivoimman ja suloisimman leikki-iän, jolloin vielä tultiin iloisina kainaloon ja mentiin vaarin kanssa mato-ongelle. He ovat jo kymmenen korvilla ja lähestyvät teini-ikää, puhelimet ja kaverit kiinnostavat jo tietysti enemmän kuin isovanhemmat tai eräretket.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ja tietysti esiteineillä alkaa olla kinaakin keskenään enemmän. Raastaahan se riitely ja marina vanhempienkin hermoja, saati sitten isovanhempien. Siskoni on kasvatusalan ammattilainen, varmaan hän sitten on osannut opettaa lapsensakin niin, että vieraisilla ei tapella... Meidän lapset eivät ole kyllä ikinä olleet sitä hiljaisinta sorttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jotenkin muutenkin tuntuu, että vaarilla on alusta saakka ollut läheisemmät välit siskoni lapsiin kuin minun. No, ehkä siskoonkin.

Lasten kannalta tämä on tietysti eniten sääli, vaikka en nyt tiedä, kokevatko he asiasta mitään ongelmaa vai onko tämä minun päässäni vain.

Onko asialle mitään tehtävissä, pitääkö tässä nostaa kissa pöydälle vai vain hyväksyä, että näin se sitten meidän perheessä menee?

Kahden kastin lapsia

Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia: ihmisten.kesken@sanoma.com

Vierailija

"Puhelimet ja kaverit kiinnostavat jo tietysti enemmän kuin isovanhemmat tai eräretket." Vastasit tässä omaan kysymykseesi.
Jos siskon lapset prioritisoivat isovanhemmat puhelinten sijaan, niin siinä on syy miksi vaarikin mielummin viettää heidän kanssaan aikaa. Turha sitä sen pidemmälle pohtimaan että olisi jotenkin itsestään kiinni. Jos olisin jonkun seurassa jota ei seurani kiinnosta, naama kiinni puhelimessa ja muutenkin poissaoleva, en lähtisi tämän kanssa laavuretkelle, ja pitäisin sen sijaan yllä suhteita muihin ihmisiin jotka oikeasti välittää. Ärähtely voi merkitä sitä että vaarilla paha mieli kun haluaisi lastesi huomion myös ja yhteisiä retkiä, mutta saa aina fiiliksen ettei ole tervetullut. Auttaisiko kenties asiasta puhuminen yhteisesti perheen kanssa? Ongelma vain paisuu esittämällä ja mykkäilemällä.

Vierailija

Onkohan tämä vain sitä vertailutautia? On luonnollista että toisten persoonien välille tulee mutkattomammat välit. Jos asia häiritsee sinua juttele siskosi kanssa miten hän tilanteen näkee? Mitä turhaan tuhlaamaan energiaa asioihin jotka vaan on. Eihän elämäsi perustune jonkun yksittäisen ihmisen hyväksynnälle ja suosiolle? Ei pitäisi. Tietty se vaikuttaa miten ihmistä kohdellaan ja missä kohtaa on nokkimisjärjestyksessä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla