Ulospäin kaikki näyttää hienolta, mutta ulkokuoren alla on paljon kiusaamista.

Työpaikkani siloisen ulkokuoren alla on paljon kiusaamista. Varsinkin yksi johtaja ottaa aina jonkun hampaisiinsa. Hän ryhtyy mustamaalaamaan tätä ensin sivulauseissa, sitten avoimemmin. Sitten alaiselta aletaan vähentää työtehtäviä. Vaino jatkuu niin kauan, että alainen ajautuu tilanteeseen, jossa ainoa terveenä selviytymisen mahdollisuus on lähteä.

Alaisilla on omat klikkinsä. Tietyillä osastoilla päälliköt eivät viihdy pitkään, sillä alaiset osaavat piilevän kiusanteon ja istumalakkoilun. Ulkoapäin katsova ei näe kiireiseltä vaikuttavan hyörinän läpi eikä ymmärrä, että kyse on teatterista. Kumma kyllä, johtokaan ei ihmettele sitä, miksi joillakin osastoilla esimiehet vaihtuvat tiuhaan.

Työntekijöistä on viimeksi kuluneiden vuosien aikana vaihtunut melkein puolet. Suuri osa jääneistä on henkisesti niin hajalla, että heistä on tullut osittain työkyvyttömiä. Ulospäin kaikki saadaan näyttämään hienolta, sen johto osaa.

Hammasta purren

Hosuli

Lukijan kirje: Joku on aina hampaissa

Ymmärrän, että ihmiset eivät yksin uskalla pitää puoliaan pelätessään menettävänsä työnsä. Mutta joukkovoima voisi tässä auttaa: jos riittävän moni yhdessä kertoo tilanteesta johdolle, luulisi sen vaikuttavan asiaan. Tosin oma kokemukseni on, että selän takana kyllä heristetään nyrkkiä, mutta kun pitäisi vastata puheistaan, katsotaan kengänkärkiä ja vaietaan. Kovin harvalla on selkärankaa ja siviilirohkeutta. Toisaalta luulisi tällaisen näkyvän tuloksissa. Turha hyörinä paljastuu jossain...
Lue kommentti

Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Kuinka äkkiä meistä tulikaan koriskansa Susijengin voittojen huumaamana!

Jokin aika sitten olimme vielä vannoutunutta talviurheilukansaa. Hurrasimme hiihtäjille ja juhlimme jääkiekon maailmanmestareita.

Mutta eipä tarvittu kuin yksi dopingskandaali, kun sanouduimme irti hiihtäjistä. Yleisurheilijoitakaan emme jaksa enää kannustaa, sillä maaottelutappiot masensivat.

Olemmeko siis uskottomia? Pelkästään voiton perässä juoksijoita? Eikö todellinen urheilumieli mitata siinä, että kannustamme urheilijoita silloin, kun he kannustustamme eniten tarvitsevat?

Onko ihme, etteivät urheilijat jaksa, jos tukijoukot lipeävät heti ensimmäisten vastoinkäymisten ja tappioiden tullessa?

Selkärankaa penkkiurheiluun

Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Samalla tavoin nykyisin heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla.

Kauhistelemme viime vuosisadan huutolaisten kohtelua ja ihmettelemme, miten sellaista on voinut olla. Samalla emme huomaa, että kohtelemme oman aikamme vähäosaisia samalla tavalla. Etenkin vanhukset ja vammaiset ovat altavastaajan asemassa, kun kaikki lasketaan vain rahassa.

Yksi suurimpia syitä on kilpailutus. Viime vuosisadalla huutolaiset sijoitettiin vähiten maksua ottavaan taloon. Nykyinen kilpailutus johtaa siihen, että heikoimmassa asemassa olevat saa hoitaakseen se, joka tekee homman halvimmalla. Ne, jotka eivät pysty itseään puolustamaan, saavat tyytyä siihen, mitä annetaan.

EU:n kilpailutussäännökset vaativat kilpailun järjestämistä, jos hanke ylittää raja-arvot. Kaikki EU-maat eivät kuitenkaan anna perustoimintojaan kansainvälisille kauppiaille. Miten se onnistuu muualla, mutta ei meillä ”pohjolan mallimaassa”?

Turhautunut