”Miten saisin tyttäreni kummin kiinnostumaan kummilapsestaan?” lukijamme pohtii.
Tyttäreni pettyi jälleen syntymäpäivänään, kun hänen kumminsa ei edes korttia lähettänyt. Lapsi kysyi, miksi kummista ei koskaan kuulu mitään. Minulla ei ollut antaa vastausta.
Valitsimme aikoinamme molemmille lapsille kummin sillä ajatuksella, että lapsi saa elämäänsä yhden turvallisen aikuisen lisää. Emme ole odottaneet lahjoja tai lastenhoitoapua, vaan olemme toivoneet, että kummi viettäisi joskus aikaa kummilapsensa kanssa. Toisella lapsella onkin aina ollut läheiset välit kummiinsa, mutta toinen ei ole tavannut omaansa kohta kolmeen vuoteen. Se on pitkä aika 11-vuotiaan elämässä.
Välimatkasta tai kummin kiireistä ei löydy selitystä. Olen vuosien aikana yrittänyt viestitellä ja kutsua kylään ja ehdotella erilaisia yhteisiä juttuja uimahallista elokuviin. Kaikki kaatuu kummin lupaukseen palata asiaan, mutta hän ei koskaan palaa. Olemme lapsuudenystäviä ja ennen lapsiani olimme paljon tekemisissä, mielestäni läheisiäkin.
Olisi pitänyt pyytää lapselle enemmän kuin yksi kummi. Tuntuu vaikealta sanoa sille ainoalle suoraan, että toivoisin hänen ottavan kummilapsensa huomioon edes pari kertaa vuodessa. Kaipa asia pitäisi ottaa puheeksi jo ihan lapsenkin takia. Mutta miten? Vai vaadinko liikaa?
Nimimerkki Kahden äiti, kolmen kummi
Mitä ajatuksia kirje sinussa herätti? Kommentoi alle tai lähetä sähköpostia osoitteeseen: ihmisten.kesken@sanoma.com
