Lukijan kirje: ”Minua kiusattiin pienenä koululaisena, ja se kaihertaa mieltäni yhä”

Minua kiusattiin pienenä koululaisena. Kaksi ylempiluokkalaista tyttöä heittivät lumihankeen ja juoksivat perässä. Vessaankin he tulivat perässäni. En saanut olla välitunneilla koskaan rauhassa.

Itkin aina aamuhartauksissa ja toivoin, että pääsisin kotiin äidin luokse. Minun isäni oli kuollut vuotta aiemmin, ja se vielä lisäsi suruani.

Kukaan ei auttanut eikä puolustanut minua. Kotona en kertonut kiusaamisesta, koska pelkäsin, että minua aletaan kiusata vielä enemmän.

”Kiusaamisen jälkeen minusta tuli vakava ja totinen, iloton tyttö.”

Kiusaaminen loppui vasta sitten, kun kiusaajani menivät toiseen kouluun ja minä oppikouluun. Näistä vuosista jäi kuitenkin syvät haavat mieleen ja sieluun. Kiusaamisen jälkeen minusta tuli vakava ja totinen, iloton tyttö. En luottanut enää ihmisiin kuten ennen, ja olin aiempaa herkempi ja arempi.

Kesti kauan ennen kuin päästin ketään lähelleni.

”Jouduin käymään aikuisenakin psykologin luona kokemani takia.”

Jouduin käymään nuorena ja vielä aikuisenakin psykologin juttusilla kaiken kokemani takia. Siellä itkin pahaa oloani pois. Tunsin olevani hylätty, vailla turvaa ja ilman ihmisarvoa.

Kerran näin toisen kiusaajistani eräässä liikkeessä. Tunnistin hänet heti ruskeista silmistä, ja hän tuijotti minua. Emme kuitenkaan puhuneet mitään.

Olen nykyään 72-vuotias ja vieläkin kiusaaminen kaihertaa mieltäni. Onko teitä kiusattu koulussa? Kuinka siitä selvisitte ja kauanko siinä kesti? Yhä toivon, että kiusaajani joskus tuntevat piston sydämessään siitä, mitä ovat minulle tehneet.

Marjaana

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi alla olevaan verkkolomakkeeseen tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.