Olen vähentänyt kulutusta ja huomaan, miten vähällä pärjään. Elämämme ei tunnu askeettiselta tai ankealta, vaan mielekkäältä.

Muutama vuosi sitten aloin vähentää kulutustani askel kerrallaan. Olen huomannut, miten vähällä pärjään. Elän hyvää elämää ja olen elämäni herra sen sijaan, että olisin markkinavoimien heiteltävissä.

Olen alkanut lajitella jätteet. Ostan vain sen, mitä todella tarvitsemme, mahdollisimman pakkaamattomana ja, jos mahdollista, käytettynä.

Olen alkanut saunoa harvemmin, enkä pidä saunaa enää lämpimänä koko iltaa. Olen lyhentänyt suihkussa käyntiä ja käyn suihkussa vain, kun se on oikeasti tarpeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen luopunut autosta ja alkanut pyöräillä. Olen päättänyt olla tyytyväinen yhteen lapseen, vaikka aiemmin haaveilin useammasta. Lentämisen sijaan matkustan nykyisin junalla, bussilla ja laivalla. Siinä näkee maisematkin eri tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Luovuin lihansyönnistä ja ryhdyin vegaaniksi. Muutimme myös pienempään asuntoon. Sen ansiosta meillä on entistä vähemmän kuluja, siivousta ja ylläpitotyötä.

Kodin kemikaalit olen vaihtanut vähemmän haitallisiin tai luopunut niistä kokonaan. Olen myös vähentänyt tarpeetonta pyykinpesua.

Elämämme ei tunnu askeettiselta tai ankealta, vaan mielekkäältä. Myös rahahuolet ovat takanapäin.

En tarkoita leuhkia tai sanoa, että muiden tulisi tehdä juuri näitä valintoja. Haluan vain jakaa sen, miten mukavaa ja palkitsevaa vapaaehtoinen ja omassa tahdissa tehty muutos on ollut.

En koe menettäneeni mitään, enkä ole kieltänyt itseltäni mitään ehdottomasti. Kenties joskus lennänkin vielä, jos tulee tarpeeksi hyvä syy.

Keittiöekonomi

Keittiöekonomi

Kirjoitin tämän alunperin kommenttina toiseen keskusteluketjuun, josta Kodin kuvalehti on näköjään poiminut tekstini omaksi aloituksessa. Eipä haittaa, mutta sen seurauksena teksti on vähän irrallinen ja tosiaan kuulostaa rajulta listaukselta. Tosiasiassa muutoksen ovat siis tapahtuneet omalla painollaan ja pikku hiljaa eivätkä varsinaisesti tunnu luopumisesta vaan suunnanmuutokselta. Kun on muuttanut toimintatapojaan yhdessä asiassa, on huomannut kuinka helppoa on ottaa seuraava askel. En todella aloittanut päättämällä minkä kaiken aion muuttaa, vaan aloitin siitä mikä tuntui sopivimmalta ja miettien missä muutoksissa olisi kaikin puolin hyvä hyötysuhde. Muutos on vapauttanut paljon voimavaroja ja tuonut iloa elämään, mikä ehkä kertoo eniten siitä, että elin ja tavoittelin ennen jonkun muun (esim. mainosten) määrittelemää elämää.
Kaikkiin päätöksiin on tietysti vaikuttanut myös koko muun elämämme kokonaisuus - emme me esimerkiksi vain ekologisista syistä päätyneet yhteen lapseen. Jossain vaiheessa vain kaikkien syiden pohjalta se tuntui parhaalta valinnalta. Esimerkiksi yksi suuri tekijä ovat omat prioriteetit ja kiinnostuksen kohteet, joiden vuoksi yhden lapsen vanhemmuus tuntuu meille parhaalta tavalta olla hyvät vanhemmat lapsellemme, laittamatta itseämme missään mielessä liian tiukille esim. jaksamisen ja taloudellisten resurssien suhteen). Olemme myös sattuneet olemaan asemassa (ja toisaalta hakeutuneet siihen), jossa esimerkiksi molempien aikuisten työmatkat on realistista tehdä ilman autoa.
Vaikka toisaalta ajattelen, että oman elämän muuttaminen ekologisempaan suuntaan on helpointa ja mukavinta tehdä vapaaehtoisesti jo ennen kuin on kenties yhteiskunnan puolelta pakko, ajattelen toisaalta myös ettei kukaan pysty sanomaan miten toisten kannattaisi tehdä. Halusin vain jakaa positiivisen näkökulman mielestäni välillä kovin lannistavaan ilmastokeskusteluun. Muutos voi olla myös hauskaa ja parantaa elämänlaatua!

Vierailija

Kieltämättä noin pelkästään peräjälkeen listattuna nuo kuulostavat todella isoilta ja vähän ankeiltakin muutoksilta. Että ihan kaikesta pitää nipistää minimiin - jopa lapsiluvusta. Mutta jokainen voi tehdä omassa elämässään sen verran kuin haluaa. Esim. jätteiden kierrättäminen on minusta mukavaa puuhaa, ja oikeastaan säästää vaivojani enemmän kuin kaiken työntäminen sekajätteeseen.

Tuo lentämisen välttely on nyt noussut isoksi trendiksi. Olisikin hyvä saada ihmiset tajuamaan, mikä kauhea ympäristökuorma siitä aiheutuu. Mielestäni lentäminen on aivan tarpeettoman halpaa - parilla tai muutamalla kympillä voi jo päästä lentäen reissuun. Tavarat ja palvelut saisivat paremmin hinnallaan heijastaa aiheuttamaansa ympäristökuormaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla