Kuinka saada välit kuntoon isonsiskon kanssa, joka ei halunnut pikkusiskoa?

Isosiskoni on vihannut minua aina. Hän oli 3-vuotias kun synnyin, ja siitä asti kun muistan, hän on kiusannut minua aina, kun äidin ja isän silmä vältti. Kiusaaminen oli tönimistä ja haukkumista ja isompana hän yritti vaikuttaa pihalla, että minut olisi jätetty leikkien ulkopuolella.

Minun keinoni vastata siihen oli juosta karkuun ja isompana käydä sanasotaan, missä olinkin hyvä. Kahta minun jälkeeni syntynyttä pikkuveljeämme isosisko on aina kohdellut hyvin.

Sisareni nuiva suhtautuminen minuun on jatkunut aikuisena. Siihen vaikuttaa varmasti sekin, että minä olen onnistunut elämässä hyvin. Minulla on ammattitutkinto ja olen edennyt uralla, mukava avioliitto ja kolme sievää tytärtä. Sisareni on eronnut, ja hänen miessuhteensa eivät ole oikein sujuneet.

Siskoni ei koskaan kyläile meillä, ei tule edes perhejuhliimme, vaikka olen häntä kutsunut. Enää en kutsukaan, koska se tuntuu niin turhalta. Jos tapaamme jossain sukutilaisuuksissa, hän ei puhu minulle eikä edes tervehdi.

Kun siskoni täytti 40 vuotta, hän kutsui sukua kylään, mutta ei minua. Hän oli kuitenkin sanonut veljelleni, että on kummallista, kun en laittanut hänelle edes onnittelukorttia. Olen miettinyt sen jälkeen, että haluaisin kyllä olla väleissä sisareni kanssa, mutta en tiedä, miten se onnistuisi. Onko kenelläkään ajatuksia, miten saisin hänen kanssa normaalit sisarusvälit – ystävyydestä en enää edes haaveile.

Kaipaan siskoa

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti