Hautajaisiin meneminen ahdistaa, mutta joskus on pakko mennä. Mikä antaisi rauhan?

Tiedän, että elämään kuuluu auttamattomasti myös kuoleminen. Kun saan kutsuja hautajaisiin, menen niistä kuitenkin vain välttämättömimpiin.

En tiedä, miksi hautajaiset tuntuvat niin kauheilta. Muistan hämärästi vaarini hautajaiset lapsuudesta.

Kun urut alkavat pauhata kirkossa, tuntuu, että hajoan. Muistotilaisuudet menevät kuin sumussa, enkä muista, mitä siellä puhuttiin. En myöskään osaa itkeä ja surra poisnukkunutta sillä hetkellä.

Hautajaiset tekevät minut ahdistuneeksi ja pelokkaaksi. Mikä antaisi minulle rauhan?

Saattaja

Ritva Koivisto

Lukijan kirje: En kestä hautajaisia

Lapsesta asti olen hautajaisissa käynyt ja mielestäni myös lapset on otettava hautajaisiin mukaan, että oppii mitä hautajaisissa tapahtuu. Lähes kolme vuotta sitten kuoli äitini. Tilaisuus oli yhtä aikaa surullinen ja helpottava. Äiti oli jo sairas ja pääsi tuskistaan. Luopumisen suru oli kuitenkin voimakas vaikka järki sanoikin että nyt hänellä on hyvä olla. Puoli vuotta myöhemmin isämme lähti äidin luo. Myös hänellä oli jo ikää ja sairaudet pahenivat äidin kuoltua. Hänenkin poismenonsa oli...
Lue kommentti
Katri Lehtimäki

Lukijan kirje: En kestä hautajaisia

Minut on aivan pienestä pitäen viety mukana hautajaisiin. Olen arka ja hyvin tunteellinen ja muistan miten hillittömästi itkin muiden itkevien joukossa, ymmärtämättä edes kuoleman tuomaa lopullista eroa. Aikuistuessani sisäistin sen niin, että se on osa elämää, niin kuin syntyminenkin ja siltä emme kukaan voi välttyä. Kristillisen elämän katsomuksen omaavana minulle kuolema ei myöskään ole lopullinen ero, vaan väliaikainen, koska tapaamme kerran taivaassa. Tällöin suru ja ikävä sekä kuoleman...
Lue kommentti