Aikaa se vei, mutta lopulta miniä riuhtaisi itsensä irti hirviöanopista.

Minulle sattui kaikkien aikojen hirviöanoppi. Eroni jälkeenkään en kahteen vuoteen nukkunut, kun mietin anopin  törkeää käytöstä. Hän tiesi minun olevan arka ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. 

Anoppi kävi kotonamme moittimassa ja määräilemässä. Ilmoittamatta hän tuli hakemaan minut heille siivoamaan ja kotitöihin raskaan työpäiväni päätteeksi. Poikansa hän antoi laiskotella, mutta minun piti jaksaa käydä piikomassa. Vauvan ja kodin hoidossani oli aina jotain vialla. 

Myös vaatteeni olivat huonot, ja hän osti minulle "paremmat" vaatteet. Kun odottelin supistusten kourissa ambulanssia, anoppi hyökkäsi kotiimme ja vaati, että pukeudun hänen ostamiinsa vaatteisiin. Ei häntä kiinnostanut minun ja vauvan selviäminen, vaan oli tarve päteä. 

En saanut suunnitella edes lapseni ristiäisiä. Anoppi päätti, että ne pidetään hänen kodissaan. Hän päätti senkin, ketä kutsutaan. 

Mieheni eli hänen poikakultansa oli itsekäs ja viihtyi kapakoissa ja vieraissa naisissa. Anoppini yritti keksiä syitä, miksi hänen poikansa oli niin tunnekylmä lastaan kohtaan. Hän jaksaa varmaan vieläkin aprikoida, onko lapsi edes hänen kultapoikansa tekemä. 

Lopulta mittani tuli täyteen arvostelusta ja jatkuvasta kotirauhan rikkomisesta. Sanoin suorat sanat. Ilmoitin senkin, että anopin olisi ensin pitänyt omista lapsistaan kasvattaa kunnollisia ennen kuin alkaa minua neuvoa. Mieheni hän paapoi pilalle, halusi pitää hänet ikuisena äidin poikanaan, jonka ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. 

Katsoin viisaammaksi erota. Kului vuosia, enkä ollut missään tekemisissä koko porukan kanssa. Pahoja sanoja ja huonoa kohtelua ei noin vain unohdeta. 

Halusin kuitenkin, että lapseni oppisi tuntemaan toisenkin mummonsa. Anoppi alkoi tehdä meille lyhyitä vierailuja. 

Ex-anoppi totesi aikoinaan, että olisi toivonut toisenlaista miniää. Tuskin hän mistään löytää itselleen mieluista. Arvioni on, että hän oli mustasukkainen pojastaan. Hän kai koki minut kilpailijana, joten hänellä oli kaiken aikaa tarve osoittaa olevansa niskan päällä. 

Entisen mieheni ainoa tosi rakkaus on oma äiti. Siihen väliin ei ole kolmannella pyörällä asiaa. 

Teen kaikkeni, etten puutu omien lasteni elämään kuin pyydettäessä, sitten kun he muuttavat omilleen. Valitkoon puolisoikseen mieleisensä, itselleen ottavat, eivätkä minulle. Minun tehtäväni on sopeutua heidän valintaansa. 

Anoppitraumaattinen

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti