Avomaankurkku on rapsakampi ja aromaattisempi kuin kasvihuonekurkku. Sellaisenaan se sopii salaattiin tai leivän päälle, mutta kokeile sitä myös tsatsikissa, hölskytyskurkuissa ja tulisessa kurkkusalaatissa.

Hölskytys- eli rumpsutuskurkut

  • 4 avomaankurkkua
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl sokeria
  • 2 rkl väkiviinaetikkaa
  • tilliä

Leikkaa kurkuista päät ja siivuta ne ohuiksi kiekoiksi juustohöylällä.

Lado kurkkuviipaleet ja mausteet kannelliseen purkkiin tai rasiaan ja ravistele purkkia niin, että ainekset sekoittuvat.

Anna marinoitua noin 5 minuuttia ja nauti.


Tsatsiki avomaankurkusta

  • 2 isoa avomaankurkkua
  • 1/2 tl suolaa
  • 4 dl bulgarianjugurttia
  • 1 tl sitruunanmehua
  • 1 pieni valkosipulinkynsi
  • 1 rkl extra virgin -oliiviöljyä

Kuori kurkut ja raasta ne raastimen karkealla terällä siivilään.

Ripottele suola päälle ja anna kurkkujen suolaantua noin 5 minuuttia.

Purista kurkkuraasteesta ylimääräinen neste pois.

Sekoita raaste, jugurtti, kuorittu ja raastettu valkosipuli sekä oliiviöljy astiassa.

Anna maustua kylmässä muutama tunti tai vaikka yön yli.

Tarjoa lisukkeena grillattujen lihavartaiden, savukalan tai paahdetun maalaisleivän kanssa.

Tulinen kurkkusalaatti

  • 1 cm pätkä kuorittua tuoretta inkivääriä
  • 1 rkl soijaa
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 limetti
  • 1 maustemitta sokeria
  • 3 avomaankurkkua
  • 1/2 pieni punainen chili

Raasta inkivääri ja sekoita se pienessä kulhossa soijan, seesamiöljyn, limettimehun ja sokerin kanssa.

Kuori kurkku ja viipaloi se juustohöylällä pituussuuntaan.

Aseta kurkkusuikaleet kulhoon ja valuta kastiketta päälle. Maistele välillä, ettei salaatista tule omaan makuusi liian tulista.

Leikka chili suiposta päästä pieniksi renkaiksi ja koristele salaatti chilirenkailla.

Salaatti maistuu thairuokien kanssa, mutta myös ylikypsän possun seurana.