Lukijan kirje: ”Sain viettää huolettoman lapsuuden”

Kuvat
Getty Images
Oliko entisaikoina lapsuus todella parempaa vai oliko se vain toisenlaista? Osallistu keskusteluun!

”Meillä, 1950-luvun lapsilla, ei ollut juurikaan leluja. Niistä, mitä meillä oli, pidettiin huolta. En koe jääneeni mistään paitsi”, lukijamme kirjoittaa.

Sain viettää 1950-luvulla vakaan ja huolettoman lapsuuden luonnon ihmeiden ympäröimänä ilman, että minua varoiteltiin mistään. Kiipeilin puissa ja kallioilla, rakensin kavereitteni kanssa majoja metsiin. Siellä ei ollut roskia eikä lasinsiruja. Kun kaaduimme ja polvesta tuli verta, siihen puhallettiin ja laitettiin laastari. Ja taas mentiin.

”Ennen elämä oli kiireetöntä.”

Meillä ei ollut muotivaatteita, äitimme ompeli meille vaatteet. Emme syöneet valmisruokia, vaan ruoka tehtiin kotona suurimmaksi osaksi puuhellalla ja se oli lähiruokaa. Välillä kävimme lähikaupassa, missä oli palvelua.

Elämä oli kiireetöntä. Meillä lapsilla ei ollut juurikaan leluja. Niistä, mitä meillä oli, pidettiin huolta. En koe jääneeni mistään paitsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Nyt tekoäly tulee.”

Tuntuu surulliselta, jos lasten luovuus katoaa valmiiden lelujen vuoksi. Nyt vieläpä tekoäly tulee. Miten lapset lopulta ymmärtävät maailmaamme, kun lelut muuttuvat vilkkuviksi roboteiksi ja ties miksi teknologian virityksiksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Katoavatko luonnonäänet vähitellen ympäriltämme ja muuttuvat erilaisiksi piipityksiksi, surinoiksi, pimputuksiksi ja robottien keskusteluääniksi? Joskus mietin, muuttuuko myös elämämme jonkinlaiseksi tekoelämäksi, jossa ihmisyydelle, inhimillisyydelle ja toisen huomioon ottamiselle ei ole enää ole tilaa.

Koin huolettoman lapsuuden, josta tämän päivän lapset jäävät täysin paitsi. Vai jäävätkö? Oliko entisaikoina lapsuus todella parempaa vai vain toisenlaista?

Minusta tuli Roskisnalle

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi nimimerkillä alla olevaan verkkolomakkeeseen tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja. 

Osoite
Contact
Tietosuojakäytäntö
Haluan saada tarjouksia tuotteista ja palveluista, uutuuksista ja kilpailuista Sanoma Aikakauslehdiltä ja Sanoma-konserniin kuuluvilta yhtiöiltä.
Vastaa kysymykseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla