Vaatteita ei oikein raaski heittää pois, vaikka osasta kannattaisikin luopua. Näillä vinkeillä saat vaatekaappiisi lisää tilaa ja lapsuutesi lempimekko pysyy silti tallessa.

Punnitse arvo.

Kun olet heittämässä vaatetta pois, älä mieti vain sitä, aiotko käyttää sitä joskus, vaan myös sitä, liittyykö siihen tärkeä muisto.

Säästä vain parhaat.

Jos vaate on rikkinäinen tai tahrainen, harkitse, kannattaako juuri sitä säästää.

Säilö kauniisti.

Pese säilytettävät vaatteet ja anna niille oma hylly, kaappi tai laatikko.

Luo säännöt.

Kaikkea ei voi säästää. Luo säästämissäännöt ja noudata niitä. Esimerkiksi niin, että aina kun tuot kotiin yhden vaatteen sisään, yhden on lähdettävä ulos.

Tee välitarkastuksia.

Usein tulee säästettyä aluksi liikaa, mutta kun aika kuluu, on helpompi karsia turhat. Älä säästä samalta aikakaudelta kahta samantyyppistä vaatetta.

Vinkit antoi muotitoimittaja Johanna Demirdjian.

Ihana ajatus: pikkuruinen ovi lattianrajassa, sen takana asuu tonttu. Suunnilleen postikortin kokoinen tonttuovi on helppo tehdä itse. Katso suloiset kuvat ja inspiroidu!

Piti tulla pelkkä ovi, tulikin kokonainen tonttula

Pia Auvinen Rovaniemeltä:

"Tulin toukokuussa mummoksi ja halusin tehdä pikkumiehen iloksi tonttuoven. Ajatuksenani oli, että voimme aina joulun alla käydä katsomassa, mitä tontut puuhailevatkaan sen lähistöllä. 

Syksyllä tein askarteluhuoneen vanhaan leivinhuoneeseen ja keräsin sinne tarvikkeita ovea varten. Yhtenä aamuna sain sitten inspiraation toteutukseen. 

Tokihan tonttulan oveen piti laittaa nimikyltti, se on puulastusta tehty.

Ensin liimasin vanerilevyn päälle askartelupaperia, jossa olikin sopiva lautaseinäkuvaprintti. Oven saranat ovat puutikusta ja pahvista leikattu kolmio.

"Tontut ovat kovin väsyneitä näin joulun alla, joten tein puupalikasta, kuusen oksista ja pihlajanmarjoista toiselle tontulle nojaamispaikan. Toinen kovasti uurastanut tonttu pääsi meriheinän päälle lepäilemään."

Koristelin oven minikranssilla: liimasin kuumaliimapistoolilla siihen pihalta hakemani pihlajanmarjat ja lepän pikku käpyjä.

Tokihan tonttulan oveen piti laittaa nimikyltti, se on puulastusta tehty. Ovi näytti yksinäiseltä, joten etsin liiteristä, kaapeista ja pihalta lisää materiaalia...

Ja niin tonttuovi ryöpsähtikin kokonaiseksi tonttulaksi lahjoineen, poroineen ja tonttuineen! Tuskin maltoin lopettaa tekemistä, kun aina teki mieli lisätä jotakin.

Meillä tonttula ei päätynyt lattianrajaan, vaan on olohuoneessa lipaston päällä.

Lattialla tonttula olisi kiinnostanut liikaa koiraamme ja pikku Jamin kanssa on helpompi käydä korkeammalla ihmettelemässä tonttujen touhuja."

Pian kotiblogi löytyy täältä

"Hassua, että odotus on melkein mukavinta joulussa. Askartelijan sydän läikehtii onnesta! Maitotölkki antaa osviittaa tonttuoven koosta."
"Hassua, että odotus on melkein mukavinta joulussa. Askartelijan sydän läikehtii onnesta! Maitotölkki antaa osviittaa tonttuoven koosta."

Tonttuovi kirjaimellisesti avasi oven jouluun

Titta Holanne Turusta:

"Kuulin jossain sanan 'tonttuovi' ja idea oli heti selvä: pieni ovi tontulle. Olin saman tien myyty, sillä olen jo kauan kuvaillut erilaisia kiehtovia ovia.

Ovissa on jotain satumaista voimaa ja sanomaa. Usein mietin, mitä mikäkin ovi kertoisi, jos osaisi puhua.

Olen melkoisen hurahtanut joulutteluun ja tonttuovi kirjaimellisesti avasi oven jouluun. Ovea katsoessa lapsuuden joulun tunnelma herää ihan välittömästi.

Tonttuovi ei ollut kovinkaan työläs. Kesällä kuvattu digikuva vanhasta rengin tuvan ovesta lähti tulostukseen. Siinä on jo historian siipien havinaa ja sopivan vanhaa tunnelmaa tontulle.

Koira käy aika ajoin nuuskimassa oven luona, josko tontusta olisi jäänyt joku jälki.

Tulostettu ovi on liimattu ja taiteltu kevyelle aaltopahville, jotta paperin läpi pintaan saadaan pystysuunnassa tuntuvaa elävyyttä. Ovi tulee juuri sopivasti seinästä ulos, jolloin syntyy riittävästi kolmiulotteisuutta. Mitoiksi muodostuivat 18,5 cm levyttä ja 17 cm korkeutta.

"Luudan kokosin rautalangasta, ohuista pensaan oksista ja diffuuserin puutikusta. Bonuksena on tontun postilaatikko, joka on askarreltu tavallisesta tulitikkuaskista."
"Luudan kokosin rautalangasta, ohuista pensaan oksista ja diffuuserin puutikusta. Bonuksena on tontun postilaatikko, joka on askarreltu tavallisesta tulitikkuaskista."

Eteisen seinästä löytyi oikein sopiva paikka tontun kodin sisäänkäynnille. On todella kiva katsoa, kuinka moni vieras kiinnittää huomionsa lattian rajassa olevaan tontun oveen.

Erityisen utelias oven suhteen on koira. Se käy aika ajoin nuuskimassa, josko tontusta olisi jäänyt joku jälki.

Uskon, että meillä taitaa asua vanhempi tallitonttu. Sellainen maaseutua rakastava, viisas ja lystikäs tonttu.

Joka päivä kotiin tullessani silmät osuvat ensimmäisenä tonttuoveen. Se saa hyvälle tuulelle: joulu on taas lähempänä!"

Titan Oli aika -blogi löytyy täältä

"Ovi on työläin vaihe, sillä siinä on mittaamista eniten. Ovi karmeineen on noin 10 senttiä korkea ja kuutisen senttiä leveä."
"Ovi on työläin vaihe, sillä siinä on mittaamista eniten. Ovi karmeineen on noin 10 senttiä korkea ja kuutisen senttiä leveä."

Tällaista taikaa aikuisetkin kaipaavat joulun aikaan

Mari Latvala Seinäjoelta:

"Instagramissa ja blogeissa alkui näkyä tasaiseen tahtiin kuvia kivoista ja kotoisista tonttuovista. Ajatus oli niin hauska, että pakkohan se oli toteuttaa.

Sitä paitsi mistäpä muualta ne lapsia tarkkailevat tonttu-ukot joulun alla sisään pääsisivät, elleivät omasta ovesta!

Ensimmäisen version tein vähän summittaisesti, karmit leikkasin käsivaralta. Jälkeenpäin tein ovesta parannellun version, jossa käytin mattoveistä apuna.  

Tonttu kyllä pääsee tupaan, vaikka ovi olisi sijoitettu hyllylle!

Ovi on pahvista ja maalattu akryyliväreillä. Portaat tein askartelumassasta ja maalasin ne vesiväreillä. Koristeet tein luonnonhavuista ja oven kranssiin käytin rautalankaa, johon leikkasin muovisesta 'havusta' oksia.

Kiinnitin oven portaikkoon, jossa se on pienimmältä lapselta ja koiralta turvassa, sillä portaissa on lapsiportti. Tonttu kyllä pääsee tupaan, vaikka ovi olisi sijoitettu esimerkiksi hyllylle!

Nuorin lapsi odottaa, että portailta löytyisi pieniä jalanjälkiä. Ehkäpä niitä jossain vaiheessa vielä löytyykin...

Lopputulos palkitsee aitoudellaan. Itse tehden saa myös sellaisen kuin haluaa.

Koko oven idea on hellyyttävä, tämähän on erityisesti lapsille tehty. Ovi tuo pimeyteen sitä joulun taikaa, jota aikuisillakin saa vähän olla tähän aikaan vuodesta..."

Marin Puolitoista kerrosta kotia -blogi löytyy täältä

Myös Kodin Kuvalehden bloggaja Anni Lehto on askarrellut oman tonttuoven kehyksistä ja jäätelötikuista. Kurkkaa Annin ovi Ruususuu & Huvikumpu -blogista!

Trendikkäimmät kasvit säväyttävät violetilla ja vaaleanpunaisella. Vihreän- ja violetinkirjava isomaija on kotoisin trooppisista sademetsistä ja luo kookkailla lehdillään eksoottista tunnelmaa. Kuningasbegoniaa kannattaa kokeilla, jos mielii todella erikoisia lehtiä. Se sopii sisälle hajavaloon tai ulos varjoisaan ruukkupuutarhaan. Valoisassa paikassa kuningasbegonia saattaa myös kukkia. Kasvi on kuitenkin hallanarka, joten myöhään syksyllä ja aikaisin keväällä ruukut on syytä pitää sisällä.

Viherkasvit eivät aina ole vihreitä. Trendikkäimmät niistä tuovat kotiin tummaa violettia, suloista vaaleanpunaista ja herkkiä pitsikuvioita.

Viherkasvien syysmuoti on punaista, violettia ja hopeaa, pilkullista, raidallista ja liukuväriä. Nousussa ovat siis kirjavat ja värikäslehtiset viherkasvit, sellaiset kuin pitsilehdet kuningasbegoniat ja maijat. Kasvien lehtien kirjavuuteen vaikuttavat myös kasvuolot: valon määrä ja ravinteet.

Uurremuori on oiva valinta tummanpuhuvien kasvien ystävälle. Pikkukivien käyttö katteena harventaa kasteluväliä.
Uurremuori on oiva valinta tummanpuhuvien kasvien ystävälle. Pikkukivien käyttö katteena harventaa kasteluväliä.

Siro pitsilehti varastaa huomion lehdillään. Sijoita ruukku hajavaloon, suojaan suoralta auringonpaisteelta. Pitsilehti nauttii tasaisesta kastelusta ja kosteudesta, joten se sopii piristämään esimerkiksi kylpyhuonetta. Myös pitsilehdestä löytyy punasävyisiä lajikkeita.

Rönsylilja ja pullojukka ovat viherkasveista helppohoitoisimpia. Rönsyliljasta on sekä vihreitä että valko- ja keltakirjavia lajikkeita. Se kasvattaa versojen päihin taimenalkuja, joista saa uusia hoidokkeja multaan juurruttamalla. Rönsylilja sietää monenlaisia oloja eikä nuupahda, vaikka tarhuri joskus unohtaisi kastelun.

Yksi värikkäimmistä kasveista on krootoni eli ihmepensas, jonka lehdet ovat kirjavimmat, kun kasvi on jo vanha. Väri lisääntyy, mitä enemmän kasvi saa valoa
Yksi värikkäimmistä kasveista on krootoni eli ihmepensas, jonka lehdet ovat kirjavimmat, kun kasvi on jo vanha. Väri lisääntyy, mitä enemmän kasvi saa valoa

Ruukkupuutarhoista tuttu verililjapuu viihtyy myös huonekasvina. Sen kapeat miekkamaiset lehdet muodostavat näyttävän viuhkan.
Ruukkupuutarhoista tuttu verililjapuu viihtyy myös huonekasvina. Sen kapeat miekkamaiset lehdet muodostavat näyttävän viuhkan.