Jo remonttivaiheessa talkooväki pääsi nauttimaan maittavista illallisista Mirkan keittiössä.
Jo remonttivaiheessa talkooväki pääsi nauttimaan maittavista illallisista Mirkan keittiössä.

Ensin Mirkan koti paljastui homepommiksi, sitten hän menetti puolisonsa. Remontti ja lapset pitivät kiinni elämässä.

Syksyllä 2003 Mirkka Torikalla oli koossa kaikki, mistä hän oli haaveillut: avioliitto, unelmatyö päätoimittajana, koira, uusi koti, kesämökki, esikoinen tulossa.

Kymmenen vuotta myöhemmin, helmikuussa 2013, Mirkka seisoi homepommiksi paljastuneen kotinsa olohuoneessa ja yritti käsittää, että hänen miehensä oli juuri kuollut. 35-vuotiaana Mirkasta oli tullut leski ja kahden lapsen yksinhuoltaja.

”Muistan ajatelleeni, että pahin oli tapahtunut. Sitten aloin toimia kuin robotti.”

Mirkan, Elsin ja Vilhon mielestä talosta tuli remontin jälkeen kuin uusi. Cane-linen tuoli käy myös ulkokalusteeksi.
Mirkan, Elsin ja Vilhon mielestä talosta tuli remontin jälkeen kuin uusi. Cane-linen tuoli käy myös ulkokalusteeksi.

Unelmat murskaksi

Aviomiehen kuolema tuli yllättäen mutta ei yllätyksenä. Perheen arki oli ollut pitkään taistelua puolison kaksisuuntaista mielialahäiriötä vastaan. Mirkka oli tottunut sinnittelemään päivästä toiseen ja pitämään perhettä ja kotia pystyssä.

”Ydinperhe oli vahva ihanteeni, josta halusin pitää kiinni.”

Tuore äiti oli tiukilla, sillä perhe asui vasta ostamassaan talossa uudessa paikassa vailla vertaistukea.

”Äitiys oli samaan aikaan sekä upeaa että haastavaa. Vilho syntyi keskosena ja huusi siitä aiheutuvan koliikin vuoksi joka yö. Puolisoni oli yötöissä, joten emme nukkuneet juuri ollenkaan.”

”Muistan ajatelleeni, että pahin oli tapahtunut. Sitten aloin toimia kuin robotti.”

Vaikka arki oli rankkaa, Mirkka ylistää entistä puolisoaan isänä. "Kun hän leikki, hän oli sataprosenttisesti läsnä. Vilho ja Elsi saavat aina muistaa isänsä maailman parhaana."

Eteisen Toj-vaaterekkiin Mirkka asetti kauneimmat vaatteensa. Matto oli edullinen löytö K-Raudasta.
Eteisen Toj-vaaterekkiin Mirkka asetti kauneimmat vaatteensa. Matto oli edullinen löytö K-Raudasta.

Äidistä tuli remonttireiska

Kodin homeongelmat paljastuivat vähän ennen Mirkan miehen kuolemaa, loppuvuodesta 2012. Perhe vietti yhteisen joulun kotona ja muutti sitten remonttievakkoon kerrostaloon. Kuukausi muuton jälkeen Mirkka joutui kertomaan lapsille isän kuolemasta.

”Heti perään vakuutin heille, että selviämme. Lapset kestävät uskomattoman urheasti vaikeita asioita, kunhan tuntevat olevansa turvassa.”

Mirkka päätti, että talo oli pakko saada kuntoon. Remontti ja lapset pitivät hänet elämässä kiinni. Tekemisestä tuli terapiaa.

”Lapset olivat menettäneet isänsä. He eivät todellakaan menettäisi kotiaan! Mieheni ystävät ottivat kunnia-asiakseen tulla apuun. En olisi selvinnyt ilman heitä.”

Ruokailutilaan Mirkka valitsi tapetin, joka näyttää tiiliseinältä. Se löytyi ConcreteWall-mallistosta.
Ruokailutilaan Mirkka valitsi tapetin, joka näyttää tiiliseinältä. Se löytyi ConcreteWall-mallistosta.

Puustellin keittiön kivitasot ovat helppohoitoiset. Saarekkeen ansiosta kokki voi puuhatessaan rupatella vieraiden kanssa.
Puustellin keittiön kivitasot ovat helppohoitoiset. Saarekkeen ansiosta kokki voi puuhatessaan rupatella vieraiden kanssa.

Olohuoneen päätyseinä tehtiin osb-lastulevyistä, jotka jätettiin tarkoituksella pinnoittamatta. Johdot piilotettiin levyjen sisään.
Olohuoneen päätyseinä tehtiin osb-lastulevyistä, jotka jätettiin tarkoituksella pinnoittamatta. Johdot piilotettiin levyjen sisään.

Järjetön projekti

Talon lattiat ja seinät purettiin betonipintoihin asti. Eristevillat vaihdettiin, pesutilat ja keittiö uusittiin, samoin yläkerta, vaikka siihen ei korjaussuunnitelma velvoittanutkaan. Kolminkertainen alapohjan eristys oli kuulemma hätävarjelun liioittelua, mutta Mirkka vaati sitä. Piha myllättiin niin, että maa viettää nyt poispäin talosta.

Koko vanha irtaimisto joutui roskalavalle valokuvia lukuun ottamatta.

”Oli hurjaa heittää kaikki menemään. Projekti oli järjetön, mutta tiesin, että selviän.”

Keskeltä remonttikaaosta Mirkka muistaa, miten oudolta tuntui hallita kaikkea. Ikävä oli kova, mutta puolison sairauden tuomaa pelkoa elämän arvaamattomuudesta ei enää ollut.

Syksyllä Mirkka, Elsi ja Vilho pääsivät viimein muuttamaan takaisin kotiin.

”Kun laskin muuttolaatikot käsistäni, ajattelin, että vaikka meille tulee nyt erilainen elämä, se voi olla oikein hyvä elämä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 17/2016.

KOTI 5 huonetta ja keittiö vuonna 1982 rakennetussa omakotitalossa Jyväskylässä, 160 m2.

ASUKKAAT Yhteisöpedagogi ja toimittaja Mirkka Torikka sekä lapset Vilho ja Elsi.