Lukijan kirje: ”Olen huolissani, koska tyttäreni ystävä syö niin vähän”
”Tyttäreni ystävän annokset ovat todella pieniä. Usein meille tullessaan hän sanoo, että on juuri syönyt kotona. En ole aina varma, onko se totta”, lukijamme kirjoittaa.
Olen huolissani tyttäreni ystävän syömisestä, ja mietin, kuinka ottaisin huoleni puheeksi. 16-vuotiaalla tyttärelläni on hyvä ystävä, joka viettää usein aikaa meillä esimerkiksi yökyläillen. Hän on ollut myös monta päivää kesämökillämme.
Tyttö on mukava ja selvästi tärkeä ihminen omalle tyttärelleni, mutta minua mietityttää hänen syömisensä tai oikeastaan syömättömyytensä. Hän ei halua koskaan syödä meillä ilta- eikä aamupalaa. Lounaalla ja päivällisellä hänen annoksensa ovat todella pieniä. Usein meille tullessaan ystävä sanoo, että on juuri syönyt kotona.
En ole aina varma, onko se totta. Hän on hyvin hoikka.
”Tyttäreni sanoo, etteivät ystävän asiat kuulu minulle.”
Olen joskus yrittänyt varovasti keskustella asiasta tyttäreni kanssa, mutta hän ei halua tästä puhua, vaan sanoo, etteivät ystävän asiat kuulu minulle. En ole toistaiseksi tavannut ystävän vanhempia, joten minusta ei tunnu luontevalta lähestyä heitäkään tällä asialla. Olen kuitenkin huolissani ystävän terveydestä ja samalla siitä, minkälaista mallia hän antaa syömisestä omalle teinilleni.
”Mikä olisi oikea tapa ottaa vaikea aihe puheeksi?”
Haluan, että tyttäreni ystävä viihtyy meillä, enkä siksi ole puuttunut asiaan millään tavalla. Toisaalta tuntuu todella oudolta hyväksyä ystävän taholta sellaista syömiskäyttäytymistä, jollaista en missään nimessä sallisi omalle tyttärelleni. Koen myös, että olen vastuussa ystävän ravitsemuksesta silloin, kun hän on meillä.
Mikä olisi oikea tapa ottaa vaikea aihe puheeksi? Vai pitäisikö minun vain olla kiinnittämättä huomiota siihen, ettei tyttäreni ystävä syö?
Kaisla
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Kirjoita ajatuksiasi nimimerkillä alla olevaan verkkolomakkeeseen tai lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Käsittelemme vastauksia ja yhteystietoja luottamuksellisesti. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.