Pispalan hometaloröttelöstä tuli näyttelijä Helena Rängmanin perheen unelmakoti

Haju. Sen Helena Rängman muistaa asuntonäytöltä parhaiten. Pistävä, homeinen lemu kirveli silmiä ja pakotti kiskomaan paidankauluksen nenän eteen. Pimeä portaikko vei yläkertaan, jonka sisäkatossa versoi karvaista, valkoista hometta.

Kaamea. Tätä emme ainakaan ota, Helena ajatteli. Puoliso Marko Keskitalo oli samaa mieltä. Pari oli ihmetellyt, miksei talo ollut mennyt kaupaksi, vaikka se oli ainoa tarjolla oleva Tampereen himoitulla Pispalanharjun alueella. Nyt he tiesivät.

Helena ja Marko katsoivat toisiaan. Ei. Missään tapauksessa ei. 

Lastenhuoneen sisustuksen idea lähti kirsikankukista. Oksan Helena maalasi seinälle itse, kukat on leikattu Eijffingerin tapetista.

Helenan lapsuudenkodissa oli juuri samanlainen tuoli. Ruokapöytä löytyi kirpputorilta Rovaniemeltä.

Hyvästä osoitteesta huolimatta kukaan ei halunnut ristikseen lähes satavuotiasta talovanhusta, jonka katto vuoti ja jossa kaikki oli laiminlyötyä ja rempallaan. Monia varmaan arvelutti myös välittäjän papereissa ollut lause: talo oli osittainen suojelukohde. Jos joku ostaisi kiinteistön arvokkaan, pispalalaisittain ison tontin takia, purkulupaa röttelölle tuskin heltiäisi.

Näytön lopuksi oli ihana päästä ulos hengittelemään. Helena ja Marko katsoivat toisiaan. Ei. Missään tapauksessa ei.

Yö, jolloin satoi sisään

Jotakin kiehtovaa talossa silti oli. Pariskunta huomasi ajattelevansa sitä yhä useammin. Talohan oli kuin nukkekoti. Ne pienet huoneet ja se huikea näkymä ruokailuhuoneen ikkunasta etäällä siintävälle Pyhäjärvelle. Pihalle mahtuisi grilliryhmä ja yrttipenkki. Jo vuosia Helena oli haaveillut omasta puutarhasta. Olisiko se mahdollista, sittenkin?

Keittiön tapetti on kotimaisen Pihlgren ja Ritolan Jugend-Magnolia.

Viljamylly on käytössä melkein joka päivä, kun Helena leipoo leipää.

Talokuume syttyi roihuun. Marko alkoi opiskella aihetta. Hän istui öitä netissä, jahtasi tietoa vanhojen hirsitalojen kunnostuksesta. Lopulta hän soitti Tampereen kaupungin asiantuntijalle. Tämä antoi pariskunnalle rakennusrestauroija Aki Sulosen nimen. Mies tuli paikalle, kierteli, siveli partaansa ja arvioi.

Kyllä tästä talon saa, sanoi Sulonen. Kattohirsi on suorassa, hirsirunko lujaa tekoa, perustus vahva. Työtä piisaa, mutta tehtävissä on. Markon ja Helenan into kasvoi.

Kaupanteon jälkeisenä yönä ukkosti niin, että Helena laittoi yläkertaan ämpäreitä vuotojen alle. 

Ystävät olivat kauhuissaan. Hullut, älkää ostako. Joudutte vielä liriin sen kanssa.

Vaan jotkut olivat toista mieltä. Helena muistaa kyläilyn kirjailija Eppu Nuotion ja ohjaaja Kurt Nuotion kodissa Hiittisissä. Siellä hän ja Marko puhuivat ja puhuivat haaveestaan.

Tottakai ostatte, mahtava, hihkuivat Nuotiot, joilla oli kokemusta vanhojen talojen kunnostuksesta.

Olohuoneen sohvaryhmä on lohjalaisesta antiikkiliikkeestä ja valmistettu 1940-50-luvulla.

Kaupat tehtiin 2008. Kaupanteon jälkeisenä yönä ukkosti niin, että Helena laittoi yläkertaan ämpäreitä vuotojen alle.

Sisään perhe muutti vasta vappuna 2009, kun vuotava katto oli jo korjattu ja home poissa. Sitä ei onneksi ollut seinissä, vain katon vuotokohdissa ja kosteiden tilojen lattioissa. Hirret olivat homeettomat. Asuessa remontoitiin lisää. Elokuussa 2010 syntyi Helenan ja Markon tytär – keskelle rakennustyömaata.

Kaikki vanha, mikä on voitu, on säästetty. 

Talo kuin nähtävyys

Seitsemän vuotta myöhemmin, kesällä 2015, talon tuoksu on raikas ja kutsuva. Lista korjauksista hengästyttää. Kattoremontti. Ulkovuoraus ja -maalaus. Sisäseinien purku hirteen asti ja rakentaminen uudelleen. Ikkunoiden vaihto. Lattioiden kunnostus. Sisäportaikko. Pinnat. Putket. Keittiö. Huoneet on pantu kuntoon yksi kerrallaan perheen asuessa samalla talossa.

Kaikki vanha, mikä on voitu, on säästetty. Esimerkiksi lattialaudat ovat pääosin alkuperäiset, vain eristeet on uusittu.

Helenan leipomisharrastuksen ansiosta leivinuuni lämpenee usein.

Veikeät yksityiskohdat tekevät kodin.

Vanha talo ei silti ole valmis. Aina on jotakin väkerrettävää. Helena ja Marko yhdistelevät nokkelasti aitoa antiikkia ja moderneja ratkaisuja.

"Arvostamme vanhaa, mutta emme halua asua museossa."

"Valtaosa kaikesta on tehty itse. Ideoimme yhdessä, minä suunnittelen ja piirrän, Marko toteuttaa. Kun hän rakentaa, minä kokkaan ja hoidan kodin”, Helena Rängman kertoo.

"Tämä ei olisi ollut mahdollista, jos emme molemmat olisi freelancereita. Kun ei ole töitä, rakennamme kotia. Arvostamme vanhaa mutta päätimme jo alussa, että emme halua asua museossa. Mukavaa ja toimivaa pitää olla."

Helteellä Helena vetää narun pihapuusta toiseen ja ripustaa pyykkiä kuivumaan Pispalan tuuleen. Kerran sitä pysähtyi kurkistelemaan portista japanilainen turistiryhmä.

Hehkuva puutarha ja vaalea nainen lapsi helmoissaan oli näky, joka teki selvästi vaikutuksen. Ensin kaikki olivat hiljaa.

Sitten kamerat alkoivat räpsyä.

Lapsen huoneen tapetin sävyt sopivat upeasti fuksianpunaiseen lattiaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2015.