Vanhasta puutarjottimesta saa petsaamalla upean alustan keraamisille tuikkulyhdyille.
Vanhasta puutarjottimesta saa petsaamalla upean alustan keraamisille tuikkulyhdyille.

Tee lämpökynttilälle lyhty juomalasin ja muovailumassan avulla. Helppoa!

Varaa lyhtyjen valmistukseen esimerkiksi Das- tai Darwi-massaa.

Tuikkulyhdyt

Kauli tummanharmaata, kovettuvaa muovailumassaa noin neljän millin paksuiseksi levyksi.

Painele levystä ympyröitä suurta juomalasia muottina käyttäen.

Laita pohjan päälle hieman pienempi juomalasi. Käännä reunoja pystyyn niin, että saat lyhtyyn matalat, tasaiset reunat.

Kauli jäljelle jäänyt levy kaksi milliä paksuksi levyksi.

Käytä kahta erikokoista pullonkorkkia reunakoristeiden muottina.

Leikkaa osa ympyröistä puolikkaiksi. Anna osien kovettua rauhassa massapakkauksen ohjeiden mukaan.

Liimaa koristeita askarteluliimalla limittäin tuikkulyhdyn pohjan reunoihin.

Kun makrameetekniikan taitaa, ohjeesta voi myös poiketa mielensä mukaan.
Kun makrameetekniikan taitaa, ohjeesta voi myös poiketa mielensä mukaan.

Pieni, muodikas seinävaate on tehty juuttinarusta. Katso ohje makrameesolmeilusta.

Näin se onnistuu!

  • Leikkaa narusta 40 kahden metrin pätkää.
  • Tee narujen keskikohtaan lenkki ja pujota pyöreä 40 cm pitkä puukeppi lenkkien läpi. Kepissä on nyt rivissä 20 metrin mittaista narua.
  • Aloita tasosolmujen tekeminen neljän narun ryhmissä noin 10 cm päässä kepistä. Solmi työhön vuororivein kaksi kaksoistasolmua, joista tulee pulleampi solmukohta ja yksittäisiä kaksoistasosolmuja.
  • Jätä solmurivien väliin noin 10 cm. Valmiin työn korkeus on 40 cm sekä hapsut.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Messinginväristä spray-maalia saa esimerkiksi Prismasta. Nahkanarua voi ostaa suutarista tai askarteluliikkeistä.
Messinginväristä spray-maalia saa esimerkiksi Prismasta. Nahkanarua voi ostaa suutarista tai askarteluliikkeistä.

Katseenkääntävän kauniit ja kätevät minimaustepurkit on tehty käytetyistä marmeladipurkeista.

Hiukan isommat maustepurkit syntyvät samalla idealla vaikka vauvanruokapurkeista. Nopeatekoiset säilyttimet ovat myös hauska tuliainen.

Näin teet maustepurkit:

  • Pese purkit huolellisesti.
  • Tee kansiin varovasti reiät. Siistein reikä syntyy poralla, mutta tekeminen onnistuu myös napauttamalla saksen kärkeä varovasti vasaralla purkin kannen keskelle.
  • Maalaa kirjavat kannet messinginvärisellä spray-maalilla ja anna kuivua.
  • Leikkaa ohuesta nahkanarusta kaksi noin 15 cm:n pätkää, pujota ne reikien läpi ja tee kannen sisäpuolelle solmut.
  • Täytä purkit sormisuolalla ja pippurirouheella.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2017.