Neulo sydän ruutupiirroksen mukaan.
Neulo sydän ruutupiirroksen mukaan.

Tee pysyy sopivan lämpöisenä, kun neulot pannulle myssyn.

Tein sydänmyssyn nro 8 sukkapuikoilla ja paksulla Rowanin Double Wool -langalla, molempia värejä oli yksi kerä. Pannun korkeus oli 17 senttiä ja ympärysmitta 46 senttiä. 

Loin  44 s:aa ja jaoin ne 4 puikolle. Neuloin pinkillä 1 o, 1 n resoria 4 krs:ta. Jatkoin oranssilla sileää neuletta kahvaan ja nokkaan asti.

Sen jälkeen etenin 2 puikon silmukoilla. Kavensin kerran 1. puikon alusta ja 2. puikon lopusta 2 s yhteen.

Neuloin sileää neuletta 2 krs:ta ja aloitin keskeltä pinkin sydänkuvion. Kiesin vaihtokohdissa langat ristiin, jotta niihin ei tullut reikiä.

Neuloin nurjan krs:n lopussa 2. puikon viimeisen s:n aina oikein, niin reunaan tuli  siistit pykäreunat.

Kun neule on pannun yläreunassa, neuloin toisen puolen samalla tavalla. Jatkoin sitten 4 puikolla pyöröneuleena. Kavensin joka krs:lla puikon alusta ja keskeltä 2 s yhteen, kunnes ne loppuivat. Päättelin viimeiset 4 s:a yhteen.

Tein pinkin tupsun, jonka halkaisija oli 10 cm.

Kalanruotoneule näyttää monimutkaiselta, mutta onkin superhelppoa neuloa.

Kierteiden takia neuloksesta tulee jämäkkää, joten valitse työhön noin puoli numeroa vyötteen suositusta suuremmat puikot.

Oikea puoli: Vie puikko kahden silmukan läpi oikealta vasemmalle ja koukkaa lanka silmukoista. Pudota vasemmalta puikolta vain ensimmäinen silmukka.

Vie puikko taas kahden silmukan läpi, koukkaa lanka ja tiputa ensimmäinen silmukka. Toista näin koko kerros.

Neulo lopussa viimeinen silmukka tavallisesti oikein, jotta silmukkamäärä ei vähene.

Nurja puoli: Vie puikko kahden silmukan läpi niin kuin tavallisestikin neuloisit nurjan silmukan.

Vie lanka molemmista silmukoista, mutta pudota vasemmalta puikolta vain ensimmäinen silmukka. Neulo näin koko kerros.

Neulo lopussa viimeinen silmukka tavallisesti nurin.

Voit korvata valepalmikolla joustinneuleen villasukan suussa, pipon reunassa tai puseron helmassa. 

Valepalmikoita on monenlaisia. Tämä reikäpalmikko on kolme silmukkaa leveä, ja väliin tulee kaksi nurjaa silmukkaa.

Mallikerta on neljä kerrosta korkea.

Reikäpalmikko tasona

1. krs: Siirrä palmikon 1. silmukka puikolta toiselle, neulo 2 silmukkaa oikein ja siirrä nostettu silmukka neulottujen yli. Neulo väliin 2 nurin.

2. krs, nurja puoli: Neulo palmikon silmukat nurin ja luo väliin uusi silmukka kavennetun tilalle tekemällä langankierto puikolle. Neulo välisilmukat oikein.

3. krs: Neulo oikeat silmukat ja langankierto oikein, nurjat silmukat nurin.

4. krs, nurja puoli: Neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

Toista näitä neljää kerrosta. 

Reikäpalmikko suljettuna neuleena: Neulo 1. , 2. ja 4. krs. kuten tasona. 

2. krs: Neulo palmikon silmukat oikein ja luo niiden väliin kavennetun silmukan tilalle uusi silmukka tekemällä langankierto puikolle. Neulo välisilmukat nurin.