On totta, että nämä pirulaiset osaavat valita uhrinsa.
On totta, että nämä pirulaiset osaavat valita uhrinsa.

Oletko sinäkin verenimijöiden vetovoimainen uhri, hyttysparvien himoitsema herkkupala? Itikat iskevät armotta joidenkin ihmisten iholle, kun taas toiset saavat nauttia kesäilloista ilman kutisevia paukamia. Asiantuntija kertoo syyn.

Onko syyllinen huonolla tuurilla peritty veriryhmä tai saunan jälkeen nautittu olut? Onko ilmiö oikeasti olemassa vai reagoivatko toiset hyttyshyökkäyksille vain herkemmin? 

”Kyllä ilmiöllä on tieteellinen pohja. Hyttyset tosiaan käyvät joidenkin ihmisten kimppuun hanakammin kuin toisten. Pääsyyllisiä ovat hengityksestämme vapautuva hiilidioksidi, ihon eritteet ja ihon lämpötila. Se, miten houkuttava sekoitus kokonaisuudesta muodostuu, on pitkälti perinnöllistä”, sanoo eläinfysiologian professori emeritus Esa Hohtola Oulun yliopistosta.

Hikinen ja lämmin iho hullaannuttaa hyttyset 

Helteinen alkukesä nostatti hyttysten määrässä piikin, jonka ovat saaneet tuntea nahoissaan ötököitä houkuttelevalla hajucocktaililla siunatut ihmiset.

Lämpimällä säällä hyttyset myös ovat tavallista aktiivisempia ja tuntuvat olevan enemmän kiusaksi kuin viileällä. Kylmällä ilmalla verenimijät pystyvät jopa paastoamaan. 

Hyttyset kykenevät aistimaan ominaistuoksumme hengityksestämme ja iholtamme ja hullaantuvat siihen, jos se miellyttää. Hienhajuakin kontrolloivat geenit. 

”Lämmin iho kertoo hyvästä pintaverenkierrosta, jonka ansiosta hyttynen saa ateriansa pienellä vaivalla.”

Kesälomalaisen herpaantunut hygienia saa hyttysen inisemään riemusta.

”Itikoihin vetoavat erityisesti iholle erittyvä maitohappo, luontaiset hajumolekyylit kuten haihtuvat rasvahapot sekä ihon lämpötila. Maitohappo on houkutin nimenomaan ihmisiin erikoistuneilla hyttyslajeilla, koska ihmisen iholla on paljon maitohappoa”, Hohtola valaisee.

Sisäisesti nautittavilla maitohappovalmisteilla ei ole itikoiden intoon vaikutusta. Hyttysiä houkuttaa lämmin iho.

”Lämmin iho kertoo hyvästä pintaverenkierrosta, jonka ansiosta hyttynen saa ateriansa pienellä vaivalla. Viileäihoiset eivät hyttysiä kiinnosta samalla tavalla.”

Älä huido!

Hyttynen löytää uhrinsa aistimalla ensin hengityksen hiilidioksidin ja suunnistamalla sitten näköaistinsa varassa. Liikkuva ja viuhtova ihminen kiinnittää itikoiden huomion paremmin kuin rauhallisesti käyttäytyvä. 

”Huitominen lisää ihon lämpöä, ja hyttyset käyvät entistä kuumempina.”

Hyttysmyrkkymainoksen Lapin mies on siis oikeassa opastaessaan, että älä huido.

Ei niinkään helppo neuvo noudattaa, kun juoksulenkillä metsässä perässä seuraa hyttysten harmaa armeija ja ininä korvissa on sietämätön.

Nam, mikä saalis

Vastoin yleistä luuloa veriryhmällä ei ole hyttysten osoittamaan suosioon suurta vaikutusta, vaikka joidenkin maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan O-veriryhmällä varustetut olisivat erityisesti hyttysten mieleen.

Raskaana olevat ovat hyttysille houkutteleva saalis.

Lasten kimppuun hyttyset eivät hyökkää sen herkemmin kuin aikuistenkaan. 

”Samat yksilölliset erot aineenvaihdunnassamme altistavat hyttysenpuremille tai eivät, iästämme riippumatta”, Esa Hohtola sanoo.

Sen sijaan raskaana olevat ovat hyttysille houkutteleva saalis. 

”Raskauden aikana iho on usein lämmin ja verenkierto vilkasta. Kyllä hyttyset sen huomaavat.”

Entäs se saunaolut, saako se verenimijät iskemään piikkinsä löylystä punoittavaan nahkaan? 

”Voi sillä olla vaikutusta, ainakin vähän. Alkoholia erittyy hengitykseen ja hikeen hyttysten haistettavaksi. Pintaverenkiertokin vilkastuu.”

Kun läiskit inisijöitä iholtasi, voit aina syyttää ainakin yhtä, perimää. Suosiosi salaisuuden olet saanut syntymälahjaksi.