Helmikorut sopivat sekä häihin että hautajaisiin, vinkkaa Kaarina Suonperä.
Helmikorut sopivat sekä häihin että hautajaisiin, vinkkaa Kaarina Suonperä.

Tyyli- ja tapakouluttaja Kaarina Suonperän mukaan on parempi, että koruja on päällä vähän kuin että niitä on liikaa. "Älä ole kilisevä helinäkeiju", kamarineuvos varoittaa.

Joillekin koruilla on symbolista merkitystä, toisille korut tuovat onnea. Useimmiten koruja pidetään siksi, että niiden käyttäjä haluaa tuntea olonsa kauniiksi.

Suonperä kehottaa käyttämään koruja ilolla, mutta muistuttaa, ettei korujen ole tarkoitus pitää meteliä.  

"Älä ole kilisevä helinäkeiju. Ei ole hyvä, että esimerkiksi työhaastattelussa korvissa kilisee, ranteissa kolisee ja kaulassa helisee. Se antaa epäuskottavan mielikuvan." 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hillityt korut töihin, välkkyvät diskoon

Työpaikalla liian suuret ja näyttävät korut eivät ole suositeltavia, vaikka ne eivät äänekkäästi kilisisikään. Tällaisiksi Suonperä laskee esimerkiksi olkapäille asti riippuvat korvakorut.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Jos sellaisia kuitenkin pitää, niin hiukset pitäisi olla laitettu samaan henkeen eli nostettu ylös. Silloin korut nousevat pääasiaksi." 

"Ei ole hyvä, että esimerkiksi työhaastattelussa korvissa kilisee, ranteissa kolisee ja kaulassa helisee. Se antaa epäuskottavan mielikuvan."

Näyttäviä ja välkkyviä koruja Suonperä käyttäisi työpaikan ulkopuolella, diskoissa ja bileissä. Töihin hän suosittelee rannekellon ja vihkisormuksen lisäksi hillityn kokoisia ja värisiä koruja.  

"Korut ovat asusteita, niin kuin huivi, kengät tai käsilaukku. Niillä voi lisätä vaatteen värikkyyttä. Asusteita tarvitaan, mutta ne eivät ole pääasia." 

Vähemmän on enemmän 

Koruja ei pidä pukea päälleen liikaa. Liian suuri määrä koruja syö yhdeltä kauniilta korulta voiman.

Arkena voi aloittaa vaikka kaulakorusta. Jos kaulakoru on näyttävä, korvakorujen pitäisi olla hillitymmät. Suonperän mukaan sormuksia ei tarvitse löytyä joka sormesta.  

"Kannattaa pitää huolta, että kädet kestävät katseen. Kauniisti hoidetut ja puhtaat kädet ovat paremmat kuin sellaiset, joissa on lohkeillutta kynsilakkaa ja monessa sormessa sormus." 

Hopea symboloi kuuta, ja kuu tarkoittaa myös murhetta. Kultakorut ja välkkyvät korut sen sijaan ovat aina auringon ja onnen symboleita.

Kultakorut iloisiin juhliin, hautajaisiin hopeaa tai helmiä 

Korujen materiaaleilla on symbolisia merkityksiä. Hautajaisiin Suonperä suosittelee helmiä, sillä ne symboloivat kyyneleitä. Helminauhan tai helmikorvakorut voi pukea myös häihin, jolloin helmet viittaavat onnen kyyneliin. 

Hautajaisiin sopivat myös hopeakorut. Hopea symboloi kuuta, ja kuu tarkoittaa myös murhetta. Kultakorut ja välkkyvät korut sen sijaan ovat aina auringon ja onnen symboleita, joten niitä Suonperä ei suosittele hautajaisiin. 

Iloisempiin juhliin kulta ja valkokulta käyvät hyvin. Juhlissa olisi hyvä käyttää aitoja koruja.  

"Nyt on Kalevala-korun juhlavuosi, joten suosisin niitä juuri nyt. Ne ovat aitoja, ja melkein jokaisella saattaa olla Kalevala-riipus tai -rintakoru kotona. Samoin esimerkiksi Aarikan puu- ja hopeakorut sopivat niin arkeen kuin juhlaan", sanoo Suonperä. 

"Neljää erilaista korua ei tarvita. Jos näiden lisäksi kädessä on vielä näyttävä ja juhlava rannekello, niin koruja on liian paljon."

Myös pelkistetty tyyli toimii 

Korujen käyttöä ei kannata liioitella juhlissakaan. Kaulakoru, rannekoru, korvakorut ja rintakoru ovat liikaa.

"Neljää erilaista korua ei tarvita. Jos näiden lisäksi kädessä on vielä näyttävä ja juhlava rannekello, niin koruja on liian paljon", sanoo Suonperä. 

Voiko koruja sitten olla liian vähän?  

Suonperän mukaan liian vähän ei ole koskaan pahasta, liian paljon on aina pahasta.  

"Pelkistetty tyyli voi olla tehokaskin, jos on muuten hyvä ryhti, uljas olemus ja hymy kasvoilla. Jos siihen haluaa jonkin lisän, niin kaulakorusta voi aloittaa." 

Sisältö jatkuu mainoksen alla