Masennus on kansansairaus, josta kärsii viisi suomalaista sadasta. Siitä tiedetään paljon ja siihen osataan suhtautua entistä paremmin, mutta yhä siitä liikkuu kummallisia käsityksiä. Ainakin nämä neljä ovat potaskaa.

1 "Masennus ei oikeasti parane"

Väite on täyttä roskaa.

Jokainen terapeutti, psykologi ja lääkäri on nähnyt ihmisten parantuvan ja palaavan tavalliseen elämään.

Jokainen meistä tuntee tai vähintään tietää ihmisiä, jotka ovat toipuneet masennuksesta. Jos heitä ei satu olemaan lähipiirissä, ainakin heitä löytyy mediasta: julkisuuden ihmiset kertovat nykyisin avoimesti masennuksestaan, taistelustaan sitä vastaan ja paranemisestaan. Lämmin kiitos siitä heille.

2 "Masennusta voi hoitaa vain lääkkeillä"

Lääkkeet ovat erinomainen apu ja helpottavat oireita. Mitä vaikeampi masennus, sitä tärkeämpiä ne ovat. Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on sanonut: ”Samalla, kun itsemurhakuolleisuus on pienentynyt Suomessa kolmanneksen, vankiloissa se on pienentynyt puoleen. Muita selittäviä tekijöitä ei oikein ole keksitty kuin masennuslääkkeiden käytön samanaikainen kasvu.” (HS 10.10.2014).

Lääkkeet eivät kuitenkaan ole ainoa hoito. Lievä masennus voi parantua pelkällä psykoterapialla. Jos kyse on kaamosmasennuksesta, jo kirkasvalohoito saattaa auttaa.

Usein masennuksen hoitoon tarvitaan sekä lääkitystä että terapiaa. Jotkut saavat hyötyä sähköhoidosta tai aivojen magneettistimulaatiosta (TMS), jossa aivojen hermosoluja aktivoidaan heikon sähkövirran avulla.

Sitten kun voimia taas on, itseään voi suojella masennusoireilta esimerkiksi kohtuullisella liikunnalla ja vähentämällä alkoholin käyttöä.

3 "Olen huono, koska sairastuin masennukseen"

Sanoisitko samaa ihmiselle, jolla on syöpä tai sydänsairaus? Tottahan he ovat sairaita, mutta se ei tarkoita, että heissä olisi jotain noloa tai hävettävää.

Sama pätee masennukseen. Ihmiset nyt vain sairastuvat, kuka mihinkin, ja sairaus tarvitsee hoitoa.

Tiedoksi masentuneelle: Masennus ei ole sinun syysi. Sairaus ei ole häpeä.

4 "Perhe ei voi auttaa masentunutta"

Päinvastoin. Ilman perheen tukea masennus voi pahentua. Jos lapsen kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä, koko yhteisö on tarpeen myös kamppailussa masennuksen voittamiseksi.

Perhe muistuttaa masentuneelle, että elämässä on makua ja tarkoitusta.

Perheen tuki muistuttaa masentunutta siitä, että hän on tärkeä osa yhteisöä. Häntä rakastetaan, sairaudesta huolimatta.

Lähteet: Käypä hoito, Lifehack.org

Lue myös

Yhdeksän tapaa lohduttaa masentunutta

Näin opit sietämään epävarmuutta

5 keinoa, joilla lopetat jatkuvan suorittamisen

Näin selätät kaamosmasennuksen

7 tapaa, joilla kiitos edistää terveyttäsi

7 tapaa arvostaa itseä

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.