Parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta:

Parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta kertoo, mistä useimpien pariskuntien riidat johtuvat ja miten ne voisi parhaiten välttää. 

Jokainen parisuhde on erilainen, samoin sen osapuolet. On tuskin olemassa asioita, jotka sytyttävät sodan jokaisen pariskunnan välille. Parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta kertoo, että jotain yhteistä hänen vastaanotollaan käyvillä pareilla kuitenkin on.

”Riitatilanteet syttyvät useimmiten siitä, että ei osata kuunnella kunnolla. Kun pareilla syntyy sananvaihtoa, molemmat yrittävät saada läpi oman näkökulmansa. Väännetään ja väännetään, että toinen ymmärtäisi minua.”

Rannan mukaan parien pitäisi mieluummin miettiä, miten toisen viestin voi parhaiten kuulla. Parisuhteen jujun pitäisi olla toisen ymmärtäminen, ei toisen voittaminen tai keskeyttäminen.

”Joudun vastaanotoilla sanomaan, että voitteko kuunnella toistenne lauseet loppuun. Kuuntelemista pitää harjoitella.”

Ranta kehottaa pareja usein myös miettimään sitä, millaisissa tilanteissa he kysyvät toiselta ”miksi”. Toinen on saatettu kasvattaa niin, että hän on dynamiikaltaan helposti syyllistyvä ja alkaa silloin puolustaa itseään.

”Silloin miksi-sanan kysyminen väärissä tilanteissa on kuin siiliä tökkäisi.”

On jokaisen ihmisen omasta historiasta kiinni, miten hän on oppinut puhumaan kumppanilleen. Lapset oppivat aikuisilta. Jos on kotona tottunut kuuntelemaan omien vanhempien nimittelyä, se voi jatkua myös omassa parisuhteessa aikuisiällä.

”Nimittely kannattaa karsia kokonaan pois. Jokaisen pitäisi osata erottaa oleminen käyttäytymisestä. Sano toiselle, että nyt käyttäydyt tyhmästi, äläkä ”sinä olet tyhmä”. Ivailu ja toisen persoonaan kajoaminen on aina väärin, sillä se on henkistä väkivaltaa.”

Joskus kumppani voi suuttua jostain lauseesta, jossa ei sanojan mielestä ole mitään loukkaavaa. Silloin parin kannattaa miettiä yhdessä, miksi toinen loukkaantui. Lause on voinut herättää ikäviä muistoja ja toinen on vahingossa tullut tökkäisseeksi menneisyydessä syntynyttä kipukohtaa.

Vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista. Syyttely ei Rannan mukaan toimi ikinä. Siksi pariskunnan täytyy tutkia sitä, onko syyttely aiheellista.

”Jos parisuhteessa yksi tekee aina kaikki kotityöt, hänestä tulee varmasti nalkuttaja ja syyttelijä. Silloin kysyn laiskottelijalta: kuinka sinä mahdollistat sen, että toisen on mielestään pakko nalkuttaa? Jos toinen ei tee kotitöitä melkein koskaan, onko se aikuismaista käytöstä?”

Äärimmäisissä tapauksissa parisuhteen toinen osapuoli voi olla narsisti, joka ei edes koe syyllisyyttä.

”Kun parisuhteessa puhutaan narsismista, se tarkoittaa osapuolien itsekkäitä puolia. Itsekkyys korostuu usein parisuhteessa, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että persoonassa olisi häiriö.”

Ranta korostaa myös anteeksipyynnön merkitystä parisuhteessa. Joskus parit pyytävät kuitenkin anteeksi vääriä asioita. Jos hermostuu, ei pidä pyytää anteeksi hermostumista vaan sanoa mieluummin: Anteeksi, että pahoitin mielesi.

JJ

Parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta: "Tästä parien riidat johtuvat"

Voin suositella tutustumaan kirjaan "Rakkaus: Läheisyyttä ja särkyneitä sydämiä?", siitä ei löydy kikkoja ja konsteja, joiden avulla yritetään tasapainoilla veitsenkärjellä, vaan siitä löytyy erittäin valaisevaa uutta näkökulmaa rakkaus- ja parisuhdeasioiden selkeyttämiseen, ja kun selkeys on saavutettu, ei tarvitse enää tasapainoilla. Ihan ehdoton kirja jos haluat parantaa rakkauselämääsi.
Lue kommentti

Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista. Ei siis ihme, jos se joskus uuvuttaa, sanoo asiantuntija.

On paljon ihmisiä, jotka eivät pidä vieraille juttelemisesta. Tämä kävi ilmi, kun KK julkaisi hiljattain kolumnin "Menen kampaajalle suunnilleen yhtä mielelläni kuin hammaslääkäriin".

Yksi kampaamokammon syistä on usein pakollinen jutustelu. Työstä, säästä, joulusuunnitelmista tai ainakin siitä, millaisen tukan haluaa. Se voi tuntua uuvuttavalta. KK:n Facebook-sivuilla aiheesta keskusteltiin vilkkaasti: 

"Muuten viihdyn kyllä kampaajalla, mutta parturin viihdyttäminen tuntuu kyllä rasittavalta. Usein vetäydyn räpläämään kännykkää tai lueskelemaan lehtiä, jotta säästyy seurustelun vaivalta."

"Teen työtä, jossa puhutaan. Olisin halunnut olla hiljaa, mutta kampaajalla oli kovasti asiaa. En nauttinut yhtään."

"Onneksi itse löysin introvertin kampaajan, joka ei pakota rupattelemaan mitään tekopirteää."

Höpöttely ei ole velvollisuus

Vuorovaikutusvalmentaja Sanna Franck ymmärtää hyvin, miksi moni vierastaa small talkia.

”Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista. Täytyy koko ajan skarpata. Se voi olla monelle raskasta”, Franck sanoo.

”Uusiin ihmisiin tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista.”

Vaikka tuntemattoman tai asiakaspalvelijan kanssa rupattelu on pieni arkinen ele, sillä on paljon merkitystä. Franckin mukaan jutustelu luo tunnelmaa, murtaa jäätä ja poistaa jännitystä. Joskus juttelemalla saa olennaista tietoa toisesta.

”Yksi perustarpeistamme on tulla nähdyksi ja kohdatuksi”, Franck sanoo.

”Mutta on ehdottomasti ok olla myös hiljaa, varsinkin jos menee viettämään omaa aikaa vaikka kampaajalle tai hierontaan. Ei ole velvollisuutta koko ajan höpötellä.”

Miten oman rauhan tarpeesta voisi viestiä loukkaamatta?

1. Vika on minussa, ei sinussa

Toiveesta olla rauhassa voi hyvin kertoa suoraan, kunhan ei tiuskaise tylysti. Jos ei halua pahoittaa kenenkään mieltä, varminta on vierittää syy omille niskoilleen: Nyt on niin rankka viikko takana, että sanat ovat vähissä. Olen niin väsynyt, etten jaksa oikein jutella.

”Silloin toinen ei menetä kasvojaan”, Franck sanoo.

Hänen mukaansa tärkeintä ei ole se, mitä sanoo, vaan miten sanoo.

”Kun on ensin hetken kuunnellut toista, voi sanoa vaikka, että anteeksi, minulla on ollut raskas viikko. Haluaisin nyt vain nollata ajatukset.”

”Yksi perustarpeistamme on tulla nähdyksi ja kohdatuksi.”

2. Kerro se elein

Sanna Franck ymmärtää heitäkin, joita suora puhe ujostuttaa.

”Olemme aika varovaisia sanomaan suoraan. Viestimme toiveistamme mieluummin hienovaraisesti”, Franck sanoo.

Kukapa ei olisi joskus tarttunut kännykkään, lehteen tai työpapereihin jo ennen kuin toinen ehtii avata suutaan. Se on joskus ihan riittävä viesti: nyt kaipaan rauhaa.

”Hieronnassa voi vaikka alkaa kuorsata”, Franck naurahtaa.

3. Muista, että saatat myös ilahduttaa

Moni pelkää suoraa puhetta, koska uskoo kuulostavansa tylyltä. Kampaaja, hieroja tai vieruspaikan kanssamatkustaja saattaa jutustella ihan samasta syystä – siis ollakseen kohtelias.

”On asiakaspalvelutaitoa, että osaa aistia, milloin ihminen kaipaa juttuseuraa ja milloin ei. Väärinymmärryksiä syntyy koko ajan”, Franck lohduttaa.

Ehkä asiakaspalvelijakin ilahtuu välillä hiljaisuudesta.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo, että lapsella on suuri riski kasvaa ihan normaaliksi, vaikkei hän harrastaisi yhtään mitään. Lapsen ei myöskään tarvitse aina olla reipas ja hyvällä tuulella.

Monissa kodeissa eletään nyt sitä aikaa vuodesta, jolloin lasten harrastukset nostavat hien pintaan sekä lapsille että vanhemmille. On myyjäisiä ja kenraaliharjoituksia, voimistelukerhon joulunäytös ja jalkapallojoukkueen turnaus ennen vuodenvaihteen taukoa.

Kaiken jälkeen lapsi saattaa olla niin väsynyt, että jättäisi mieluiten koko touhun.

Vanhempien puolestaan on vaikea tietää, miten tukea viisaasti lapsensa vapaa-ajan käyttöä. Kai nyt lapsen pitäisi jotain harrastaa, jotta pääsisi eteenpäin elämässä?

Ei välttämättä, sanoo lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen. Hänen mukaansa lapsen ei tarvitse harrastaa mitään ollakseen jotenkin pärjäävä.

”Olen tavannut lapsia, joiden harrastusten määrässä ei ole mitään tolkkua. Uimarilla voi olla kahdeksat harkat viikossa.”

Jari Sinkkonen sanoo, että vaikka lapsi ei harrastaisi mitään, hänellä on ”suuri riski kasvaa ihan normaaliksi”.

”Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, leikkii, on kiinnostunut maailmasta, menee suhteellisen tyytyväisenä päiväkotiin tai kouluun ja hänellä on pari hyvää kaveria, asiat eivät voi olla ihan huonosti.”

”Olen tavannut lapsia, joiden harrastusten määrässä ei ole mitään tolkkua. Uimarilla voi olla kahdeksat harkat viikossa.”

Monesti vanhemman on vaikea tietää, mihin suuntaan lastaan kannustaisi ja mikä juuri hänelle on hyväksi. Sinkkosen mielestä hyvään vanhemmuuteen kuuluukin se, ettei aina tiedä, miten pitäisi tehdä. Siitäkään ei pidä liikaa huolestua.

”Lapsi ohjaa meitä itse, hänen temperamenttinsa ja luonteensa. Hänellä on tietyllä lailla aina käyttöohje mukanaan.”

Lapsen ei tarvitse olla reipas

Sinkkosen mielestä meillä korostetaan muutenkin vähän liikaa lasten reippautta ja ulospäinsuuntautuneisuutta. Hän muistuttaa, että on ihan ok, jos lapsi on toisenlainen eikä vaikkapa viihdy isoissa ryhmissä.

”Meillä on sellaista jenkkivaikutusta, että pitäisi olla hirveän ulospäin suuntautunut. Suomalaisuuteen kuuluu kuitenkin myös se, että ollaan tuppisuita", Sinkkonen toteaa.

"Suomalaisuuteen kuuluu myös se, että ollaan tuppisuita."

Lastenpsykiatri muistuttaa, että lasten siinä missä aikuistenkin temperamenteissa on suuria eroja. Siksi myöskään lapsen olemisen ja elämisen tavasta ei tarvitse turhan paljon huolestua.