Pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala vastaa videosarjassa lukijoiden kysymyksiin. Tällä viikolla vastauksen saa nimimerkki Aina riitaa.

"Puolisoni elämänasenne on kaikki järjestyy, mikä on ihanan rento ja leppoisa tapa suhtautua asioihin. Todellisuudessa asioiden käytännön järkkääminen jää usein muiden harteille ja viime tinkaan, mikä aiheuttaa usein turhaa stressiä ja vähältä piti -tilanteita.

Itse en sen tyyppistä jännitystä enkä sählinkiä elämääni kaipaisi.

Mielestäni suurin osa asioita hoituu hauskemmin ja paremmin ennakoimalla ja hiukan etukenossa. Olen siis ennemminkin pelivara-tyyppiä, vaikka usein spontaanisti toiminkin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Esimerkiksi matkalle lähdöt ovat perheessämme suurta draamaa ja sujuvat harvoin ilman riitaa tai mielipahaa. Kun tilanne on tasoittunut, saattaa puolisoni hyväntahtoisesti todeta, että ”siinä taas näit, kyllä kaikki aina järjestyy”, aivan kuin se olisi tapahtunut jotenkin itsestään!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta tyylinsä mukaan puolisoni antaa vaateideni valua kuin vesi hanhen selästä. Olen jopa kuullut hänen kehuvan ystävälleen elefantinhermojaan, kun taas kerran olin puunatessani manannut siivousta, joka oli jätetty viimetinkaan ennen vieraiden tuloa. Hän oli kuulemma taiturimaisesti antanut mutinani mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Onko meillä mitään toivoa saada arkeen tasapainoa, kun olemme näin erityyppisiä? Koen, että en millään konstilla tule tässä asiassa tule kuulluksi." – Aina riitaa

Janna Rantala on pari- ja perhepsykoterapeutti, tietokirjailija ja erikoislääkäri. Hän vastaa KK:n lukijoiden parisuhdetta käsitteleviin kysymyksiin videosarjassa nimeltä Parisuhde paremmaksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla