Kosketuksen puute on suomalainen kansantauti. Lähes kaikki haluaisivat halata enemmän. Pitäisikö sille tehdä jotain?

Halataanko sinua tarpeeksi usein? Saatko hellyyttä yli äyräiden? Onko olkapää aina tarjolla?

Tuskin. Suomessa lukemattomia ihmisiä vaivaa krooninen hellyydenkipeys, väittää Taina Kinnunen kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin, joka käsittelee suomalaista kosketuskulttuuria.

Kinnunen analysoi kirjaansa varten kymmeniä ”kosketuselämäkertoja”. Yhteistä niille on kaipaus. On lapsuudessa laiminlyötyjä, yksinasuvia, leskiä ja vanhuksia. Parisuhteissa ja perheissäkin silitystä voi joutua ruinaamaan. Kaikki eivät uskalla edes pyytää, kunhan jäykästi puristavat kättä.

Kosketuksen puute on kansantauti, jota ei oteta vakavasti.

Kosketuksen vaikutuksia on Kinnusen mukaan tutkittu häpeällisen vähän: aihetta on pidetty epätieteellisenä. Höpsösti nimetty halipula on kuitenkin ongelma, joka voi tuottaa kipua, johtaa masennukseen tai tehdä ihmisestä väkivaltaisen.

Yhden yön halaus

Kansantauti kylvettiin sodan jälkeen. Suomi-soturi ei syliin märissyt. Lapset kasvoivat kovan käden alla: antaa sen itkeä, niin oppii. Suruun määrättiin ruisleipää ja kylmää järveä.

"Suomessa on yhä hyvin välttelevä kosketuskulttuuri. Halaamme takapuoli pitkällä", sanoo Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Santalahti.

Erityisen vahvasti asenne on juurtunut miehiin. Miehet voivat halata toisiaan hautajaisissa, humalassa tai hurmoksessa koripallo-ottelussa. Miehen ja naisen välinen kosketus taas on helposti seksualisoitunut.

Olisi hyvä idea, jos puhuttaisiin hugbuddysta: yhden yön vierellä nukkujasta.

"Jos vihjaisee, että olisi pieni halipula, niin johan muuttuu suhtautuminen epäluuloiseksi", kirjoittaa mies kriisikeskus Tukinetin nettisivuilla.

Taina Kinnunen arvelee, että toisinaan miehetkin kaipaisivat yhden illan jutuilta vain hellyyttä ja läheisyyttä, ilman seksiä. Syvällä monen mielessä on kuitenkin ajatus, että miehen kuuluu himoita naista.

Kinnusen mielestä olisi hyvä idea, jos fuckbuddyn eli seksikaverin lisäksi puhuttaisiin hugbuddysta: yhden yön vierellä nukkujasta.

Lääkärin määräys: tunti kainalossa

Kosketus on tehokkain tapa tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Oksitosiini lievittää stressiä ja kipua, alentaa verenpainetta ja vahvistaa vastustuskykyä. Se edistää myös kasvua.

Siksi vauvan kasvu pysähtyy, jos häntä ei kosketeta. Hyväksyvä kosketus opettaa lapsen luottamaan itseensä ja toisiin.

Jos aikuista ei kukaan halaa, itsetunto on koetuksella: olenko vastenmielinen?

Kosketuksen puute lisää vanhusten masennusta, ahdistusta ja harhaisuutta.

Parhaiten kosketuksen merkityksen huomaa lapsista ja vanhuksista. Ihan pieniä ja hyvin vanhoja eivät pidättele kulttuuriset estot: viisivuotias kiipeää syliin turvaan, silitys saa muistisairaan hyrisemään.

Tutkimuksissa on havaittu, että kosketuksen puute lisää vanhusten masennusta, ahdistusta ja harhaisuutta. Se voi myös altistaa alkoholiongelmille ja olla syynä väkivaltaisuuteen, Tarja Santalahti kertoo.

"Hoitotyössä pitäisi muistaa kosketuksen tärkeys. Me dumppaamme sen, annamme lääkkeitä. Läheisyyttä pitäisi melkein määrätä reseptillä."

Velvollisuushalaus ei auta

Joitakin hoitokonsteja onkin jo keksitty. Hierojat, kampaajat ja Äiti Amma tuovat mielihyvää, samoin kissat, koirat ja hevoset. Santalahden mielestä ne ovat ihan hyviä korvikkeita.

Mutta ei se ihan sama asia ole. Parhaassa kosketuksessa on mukana välittämistä, empatiaa, hellyyttä.

"Ihminen on hirveän herkkä tunnistamaan, missä tarkoituksessa toinen koskettaa", Santalahti selittää.

"Kunnioittaako tuo minua vai halaako vain velvollisuudesta? Haluaako hän seksiä? Tunnistaminen tapahtuu siinä sekunnin murto-osassa, kun otat toisen syliin."

Oikeus pysyä koskemattomana

Kaikki eivät kaipaa silitystä. Jotkut suhtautuvat kosketukseen välinpitämättömästi tai jopa karttavat sitä. Tarja Santalahden mukaan siihen voi olla monta syytä.

"Ehkä perheessä ei ole ollut tapana koskettaa. Tai ehkä ihmistä on kosketettu väärin ja kehonkuva voi olla muuttunut", hän sanoo.

"Vakavasti sairas voi joutua jatkuvasti tutkittavaksi. Silloin keho muuttuu helposti tutkimuskohteeksi ja koskettamisesta tulee epämiellyttävää."

Kosketusinhosta ei välttämättä tarvitse pyrkiä eroon. Jokaisella on oikeus piirtää omat rajansa.

"Mutta jos kosketuskammo vaivaa, kannattaa selvittää, mistä se johtuu."

Monta tapaa koskettaa

Pohjois-Amerikka ja Pohjois-Eurooppa ovat kosketusta vältteleviä kulttuureja. Yhdysvalloissa vauvat ovat yksin lähes 70 prosenttia vuorokaudesta. Siellä lapsen koskeminen on myös kriminalisoitu: päiväkodeissa mieshoitajat eivät välttämättä saa vaihtaa vaippoja ja koululuokkiin asennetaan kameroita.

Etelä-Eurooppaa pidetään läheisyyden kulttuuripiirinä. Ranskalaiset ovat tunnettuja eroottisuudestaan.

Japanissa aikuisten välinen koskettelu on niukkaa, mutta lapsia hellitään. Lapsi saattaa nukkua murrosikään asti vanhempien välissä.

Nigerissä ja Malissa tuareg-heimon parantajanaiset diagnosoivat sairauksia vatsaa tunnustelemalla. Hoitona saattaa olla yrttien lisäksi hierontaa.

Auringossa on ihanaa, kun muistaa perusasiat suojautumisesta. Tässä niistä kaksi.
Auringossa on ihanaa, kun muistaa perusasiat suojautumisesta. Tässä niistä kaksi.

Ettäkö auringon ottaminen olisi synti, häpeä tai kiellettyä? Höpö höpö, terveellistä se on, kunhan suojaat ihon ja silmät hyvin.

Kesän ensimmäisen, ihanan hellejakson aikana alkavat myös varoittelut auringon vaaroista, mutta eihän se niin yksioikoista ole. Muistutettakoon se tässä heti aluksi: auringosta on hirmuisesti iloa. Sen paiste virkistää mieltä, tuottaa iholla luustolle välttämätöntä D-vitamiinia ja rauhoittaa atooppista ihottumaa.

Kohtuus ja ennen kaikkea ihon tehokas suojaaminen toki pitää auringosta nautiskellessa muistaa. Muistutettakoon tästä heti toiseksi: ihosyöpien määrä lisääntyy hurjaa vauhtia.

Aurinkoon kannattaa kaikesta huolimatta uskaltautua.

Mitä useammin nahkansa käräyttää, sitä suurempi on syövän vaara. Jokainen palaminen jättää ihoon muistijäljen. Yltiöpäinen itsensä ruskettaminen lisäksi vanhentaa ihoa ja tekee siihen ryppyjä.

Mutta aurinkoon siis kannattaa kaikesta huolimatta uskaltautua, ei siitä liiaksi pääse näillä leveysasteilla nauttimaan. Tässä kuuden kohdan terveysmuistilista auringonottajalle.

1 Millainen tyyppi olet?

Ennen kuin lähdet auringon alle, pohdiskele hetki ihotyyppiäsi eli sitä, miten hyvin juuri sinun ihosi kestää aurinkoa.

Kaikkein herkin ihotyyppi ei rusketu juuri ollenkaan mutta palaa 5–20 minuutissa ilman aurinkosuojaa. Noin kolmannes suomalaisista kuuluu tähän ryhmään. Siihen luetaan myös pienet lapset, joiden iho on vielä ohut ja kehittymätön.

Noin puolet suomalaisista on ristiveristä tyyppiä, joka kyllä ruskettuu vähitellen mutta palaa edelleen kohtalaisen helposti. Jos kuulut tähän ryhmään, ihosi kestää suojaamatonta paistetta korkeintaan 20–30 minuuttia.

Miten ihosi on aiempina kesinä käyttäytynyt. Paloitko? Rusketuitko?

Oman tyyppisi tunnistat parhaiten, kun mietit, miten ihosi on aiempina kesinä käyttäytynyt. Paloitko? Rusketuitko?

Ja olitpa millainen tyyppi tahansa, aurinkoon ei siis tosiaankaan pidä lähteä suojautumattomana.

2 Kertoimia peliin

Auringonottajan paras kaveri on aurinkovoide. Sen suojakerroin tarkoittaa tätä: jos suojakerroin on 20, voit oleskella auringossa palamatta 20 kertaa pidempään kuin ilman voidetta.

Suomessa onkin syytä käyttää vähintään kaksikymppistä kerrointa, ja etelän lomalla kerroin saa olla yli 30. Lapsilla se on aina vähintään 50.

Kannattaa tarkistaa purkista, että voide suojaa sekä UVA- että UVB-säteiltä. Auringon UVA-säteet tunkeutuvat syvälle ihoon ja vanhentavat sitä. UVB-säteet imeytyvät ihon pintakerrokseen, polttavat ja aiheuttavat syöpää.

Oikea mitta aurinkovoiteelle on koura.

Voide on tarpeen myös tuulisena ja viileänä päivänä, jos UV-indeksi on yli 3. UV-indeksiennusteet löytyvät Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

3 Kourallinen rasvaa, pläts

Oikea mitta aurinkovoiteelle on koura. Vähäisempi määrä ei anna luvattua suojakerrointa.

Rasvaa koko kroppa reilulla kourallisella voidetta 15–30 minuuttia ennen kuin otat auringonottoasennon. Lisää voidetta, kun olet ollut paisteessa puolisen tuntia ja sitten parin tunnin välein sekä jokaisen uintikerran jälkeen. Rasvata pitää siitä huolimatta, että voide mainitaan vedenkestäväksi.

Eikä huolta, rusketus tarttuu kyllä korkeillakin suojakertoimilla. Se vain tulee hitaasti ja turvallisesti. Se myös kestää kauemmin kuin ihon palamisen kautta hankittu rusketus, joka kesii nopeasti pois.

Viime kesän voiteita ei kannata enää käyttää. Ne ovat menettäneet tehonsa.

4 Ylle tummaa ja tiheää

Tehokkaimman turvan UV-säteiltä antavat tummat ja tiheäkankaiset vaatteet – juuri sellaiset, joita ei mielellään kesähelteellä päälleen pukisi.

UV-suojavaatteita on myytävänä sekä lapsille että aikuisille.

Aurinkosuojavoiteet eivät sovi alle 2-vuotiaille lapsille. Heidän ihonsa suojataan pelkästään vaatteilla ja varjossa pysyttelemällä.

UV-suojavaatteita on nykyisin myytävänä sekä lapsille että aikuisille. Ne antavat parhaimmillaan aurinkosuojakertoimen 50.

Sitten pääasia: lierihattu varjelee kehon herkimmin palavia kohtia eli päänahkaa, korvanlehtiä, niskaa ja hartioita.

5 Brillit täydentävät aurinkoeleganssin

Aurinkolasit ovat ehkä auringonottajan tyylikkäin suojavaruste, mutta ne ovat myös yksi tärkeimmistä. Auringon UV-valo kun lisää silmien kivuliaan sarveiskalvon tulehduksen, kaihin ja silmäpohjan ikärappeuman vaaraa.

CE-merkki aurinkolaseissa tarkoittaa, että niissä on tärkeä UV-suojaus.

6 Sä kuulut aamuun ja iltaan

Vielä yksi vinkki: iho palaa varmimmin kello 11–15. Puolet päivän UV-säteilyannoksesta tulee silloin.

Ei siis ole yhtään huono ajatus lähteä rannalle vasta illalla töiden jälkeen tai tehdä aurinkolenkki aamupäivällä.

Asiantuntijana jutussa on Anne Vuorenmaa Allergia-, Iho- ja Astmaliitosta. Lisää aiheesta Kodin Kuvalehdessä 10/2018.

Kasviksia kannattaa opetella syömään satokauden mukaan – maukasta ja edullista!
Kasviksia kannattaa opetella syömään satokauden mukaan – maukasta ja edullista!

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mielestä kasvisten tärkeyttä ei ole vielä ymmärretty. ”Kasvisten syömisestä pitäisi ravintokeskusteluissa puhua paljon enemmän, sokereista ja rasvoista vähemmän.”

Ovathan ne terveellisiä ja ovathan ne kevyitä, ne kasvikset. Se tiedetään, mutta harva ymmärtää, miten tärkeitä kasvikset ovat.

”Kasvisten syömisestä pitäisi ravintokeskusteluissa puhua paljon enemmän, sokereista ja rasvoista vähemmän. Toisaalta ei mikään ihme, että ihmiset eivät tiedä kasvisten tärkeyttä. Vasta uusimmissa ruokapyramideissa kasvikset ovat tippuneet pyramidin juurelle, sinne eniten syötäviin ruokiin”, Borg sanoo.

Kasviksista saa tietysti vitamiineja, ja kasvikset täyttävät vatsaa mutta ovat kevyitä. Se tärkein juju on kuitenkin kasvisten sisältämistä antioksidanteissa.

”Monet eivät tiedä, että kasvisten syömisellä on selkeä yhteys mielialaan.”

”Antioksidanteilla on akuutteja hyvinvointivaikutuksia. Koska antioksidantit kärsivät kaikesta prosessoinnista, niitä ei saa pillereistä. Ainoa tapa saada antioksidantteja on syödä paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.”

”Ainoa tapa saada antioksidantteja on syödä paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.”

”Monet eivät tiedä, että kasvisten syömisellä on selkeä yhteys mielialaan. Uusi tutkimusnäyttö osoittaa, että riittävä kasvisten syönti vähentää ahdistusta. Kasvisten syömisen tärkeyden rinnalla sokerin syönti tai lisäainepuheet ovat aika lailla pieni asia.”

Univaje ja stressi sekoittavat nälän

Hyvä syöminen käy vaikeammaksi, kun stressiä on liikaa ja unta liian vähän.

”Univaje lisää nälkää, koska se sekoittaa nälkähormonien toimintaa. Uni on monen syömistään miettivän sokea piste, sen merkitystä ei ymmärretä”, Patrik Borg sanoo.

”Mikä hirveä määrä syyllisyyttä asiasta, jonka pitäisi tuoda hyvää vointia ja mieltä.”

”Myös stressi vaikuttaa ihmisen hormonitoimintaan ja sekoittaa siksi elimistön nälkämekanismia. Se voi vaikuttaa eri tavoin: Niin, että ruoka ei maistu esimerkiksi aamuisin, jolloin juuri pitäisi maistua. Tai sitten elimistö kaipaa esimerkiksi rasvaisempaa ruokaa tai jotakin muuta kaukana kasviksista.”

Lisää stressiä aiheuttaa myös syöminen itse. Borg kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan naisista noin puolet ja miehistäkin joka neljäs kokee syömisestä syyllisyyttä viikoittain tai päivittäin.

”Mikä hirveä määrä syyllisyyttä asiasta, jonka pitäisi tuoda hyvää vointia ja mieltä. Moni ajattelee, että hyvin syöminen vaatii valtavasti itsekuria ja kieltäytymistä. Ei vaadi. Terveellinen syöminen on taito, jonka voi oppia. Kun perusta on kunnossa, yksittäisistä epäterveellisistäkään herkuista ei ole syytä tuntea muuta kuin iloa.”