Kosketuksen puute on suomalainen kansantauti. Lähes kaikki haluaisivat halata enemmän. Pitäisikö sille tehdä jotain?

Halataanko sinua tarpeeksi usein? Saatko hellyyttä yli äyräiden? Onko olkapää aina tarjolla?

Tuskin. Suomessa lukemattomia ihmisiä vaivaa krooninen hellyydenkipeys, väittää Taina Kinnunen kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin, joka käsittelee suomalaista kosketuskulttuuria.

Kinnunen analysoi kirjaansa varten kymmeniä ”kosketuselämäkertoja”. Yhteistä niille on kaipaus. On lapsuudessa laiminlyötyjä, yksinasuvia, leskiä ja vanhuksia. Parisuhteissa ja perheissäkin silitystä voi joutua ruinaamaan. Kaikki eivät uskalla edes pyytää, kunhan jäykästi puristavat kättä.

Kosketuksen puute on kansantauti, jota ei oteta vakavasti.

Kosketuksen vaikutuksia on Kinnusen mukaan tutkittu häpeällisen vähän: aihetta on pidetty epätieteellisenä. Höpsösti nimetty halipula on kuitenkin ongelma, joka voi tuottaa kipua, johtaa masennukseen tai tehdä ihmisestä väkivaltaisen.

Yhden yön halaus

Kansantauti kylvettiin sodan jälkeen. Suomi-soturi ei syliin märissyt. Lapset kasvoivat kovan käden alla: antaa sen itkeä, niin oppii. Suruun määrättiin ruisleipää ja kylmää järveä.

"Suomessa on yhä hyvin välttelevä kosketuskulttuuri. Halaamme takapuoli pitkällä", sanoo Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Santalahti.

Erityisen vahvasti asenne on juurtunut miehiin. Miehet voivat halata toisiaan hautajaisissa, humalassa tai hurmoksessa koripallo-ottelussa. Miehen ja naisen välinen kosketus taas on helposti seksualisoitunut.

Olisi hyvä idea, jos puhuttaisiin hugbuddysta: yhden yön vierellä nukkujasta.

"Jos vihjaisee, että olisi pieni halipula, niin johan muuttuu suhtautuminen epäluuloiseksi", kirjoittaa mies kriisikeskus Tukinetin nettisivuilla.

Taina Kinnunen arvelee, että toisinaan miehetkin kaipaisivat yhden illan jutuilta vain hellyyttä ja läheisyyttä, ilman seksiä. Syvällä monen mielessä on kuitenkin ajatus, että miehen kuuluu himoita naista.

Kinnusen mielestä olisi hyvä idea, jos fuckbuddyn eli seksikaverin lisäksi puhuttaisiin hugbuddysta: yhden yön vierellä nukkujasta.

Lääkärin määräys: tunti kainalossa

Kosketus on tehokkain tapa tuottaa oksitosiinia, mielihyvähormonia. Oksitosiini lievittää stressiä ja kipua, alentaa verenpainetta ja vahvistaa vastustuskykyä. Se edistää myös kasvua.

Siksi vauvan kasvu pysähtyy, jos häntä ei kosketeta. Hyväksyvä kosketus opettaa lapsen luottamaan itseensä ja toisiin.

Jos aikuista ei kukaan halaa, itsetunto on koetuksella: olenko vastenmielinen?

Kosketuksen puute lisää vanhusten masennusta, ahdistusta ja harhaisuutta.

Parhaiten kosketuksen merkityksen huomaa lapsista ja vanhuksista. Ihan pieniä ja hyvin vanhoja eivät pidättele kulttuuriset estot: viisivuotias kiipeää syliin turvaan, silitys saa muistisairaan hyrisemään.

Tutkimuksissa on havaittu, että kosketuksen puute lisää vanhusten masennusta, ahdistusta ja harhaisuutta. Se voi myös altistaa alkoholiongelmille ja olla syynä väkivaltaisuuteen, Tarja Santalahti kertoo.

"Hoitotyössä pitäisi muistaa kosketuksen tärkeys. Me dumppaamme sen, annamme lääkkeitä. Läheisyyttä pitäisi melkein määrätä reseptillä."

Velvollisuushalaus ei auta

Joitakin hoitokonsteja onkin jo keksitty. Hierojat, kampaajat ja Äiti Amma tuovat mielihyvää, samoin kissat, koirat ja hevoset. Santalahden mielestä ne ovat ihan hyviä korvikkeita.

Mutta ei se ihan sama asia ole. Parhaassa kosketuksessa on mukana välittämistä, empatiaa, hellyyttä.

"Ihminen on hirveän herkkä tunnistamaan, missä tarkoituksessa toinen koskettaa", Santalahti selittää.

"Kunnioittaako tuo minua vai halaako vain velvollisuudesta? Haluaako hän seksiä? Tunnistaminen tapahtuu siinä sekunnin murto-osassa, kun otat toisen syliin."

Oikeus pysyä koskemattomana

Kaikki eivät kaipaa silitystä. Jotkut suhtautuvat kosketukseen välinpitämättömästi tai jopa karttavat sitä. Tarja Santalahden mukaan siihen voi olla monta syytä.

"Ehkä perheessä ei ole ollut tapana koskettaa. Tai ehkä ihmistä on kosketettu väärin ja kehonkuva voi olla muuttunut", hän sanoo.

"Vakavasti sairas voi joutua jatkuvasti tutkittavaksi. Silloin keho muuttuu helposti tutkimuskohteeksi ja koskettamisesta tulee epämiellyttävää."

Kosketusinhosta ei välttämättä tarvitse pyrkiä eroon. Jokaisella on oikeus piirtää omat rajansa.

"Mutta jos kosketuskammo vaivaa, kannattaa selvittää, mistä se johtuu."

 

Muokattu 21.7.2016 kello 13.20: Kuva vaihdettu ja lisätty väliotsikoita.

Monta tapaa koskettaa

Pohjois-Amerikka ja Pohjois-Eurooppa ovat kosketusta vältteleviä kulttuureja. Yhdysvalloissa vauvat ovat yksin lähes 70 prosenttia vuorokaudesta. Siellä lapsen koskeminen on myös kriminalisoitu: päiväkodeissa mieshoitajat eivät välttämättä saa vaihtaa vaippoja ja koululuokkiin asennetaan kameroita.

Etelä-Eurooppaa pidetään läheisyyden kulttuuripiirinä. Ranskalaiset ovat tunnettuja eroottisuudestaan.

Japanissa aikuisten välinen koskettelu on niukkaa, mutta lapsia hellitään. Lapsi saattaa nukkua murrosikään asti vanhempien välissä.

Nigerissä ja Malissa tuareg-heimon parantajanaiset diagnosoivat sairauksia vatsaa tunnustelemalla. Hoitona saattaa olla yrttien lisäksi hierontaa.

Vanhoista, mukaviksi muovautuneista kengistä ei raaskisi millään luopua, mutta joskus on pakko.

Suomalaiset ostavat kenkiä selvästi pienemmällä summalla vuodessa kuin EU-maiden kansalaiset keskimäärin. Syyksi on ounasteltu korkeampaa hintatasoa ja vähän nuukuuttakin, mutta taustalla voi olla myös käytännöllistä mukavuudenhalua: vanhetessaan kengät muotoutuvat suloisesti jalan mukaisiksi.

Jossain vaiheessa rakkaimmistakin popoista on silti luovuttava, mutta milloin? Mikä on kenkäparin kohtuullinen elinikä?

”Siihen en pysty antamaan tarkkaa vuosimäärää. Se riippuu paljon siitä, käyttääkö kenkiä joka päivä monta tuntia vai vain silloin tällöin”, vastaa dosentti ja jalkaterapeutti Minna Stolt Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta.

”Myös käyttäjän paino vaikuttaa. Painavan ihmisen kengät kuluvat loppuun nopeammin kuin kevyen.”

Mars kenkäkauppaan, jos huomaat nämä merkit

Kalenterin sijaan kannattaakin katsella kulumisen merkkejä. Niitä alkaa ajan mittaan löytyä kengän sisältä ja päältä ja lopulta käyttäjän jaloistakin.

Minna Stoltin mukaan nämä viisi merkkiä kertovat, että kengän ominaisuudet on kulutettu loppuun ja on korkea aika marssia kenkäkauppaan:

  1. Kengän vuorissa tai pinnassa näkyy selkeitä reikiä.
  2. Kengän pohja kuultaa pohjakankaan läpi.
  3. Kengänpohjan kuviointi on kulunut pois jostakin kohdasta tai jopa kauttaaltaan.
  4. Kengässä alkaa tuntua hankaavia saumoja.
  5. Kantapäähän nousee helposti rakkoja, kun käytät kyseisiä kenkiä.

Ei millään jaksaisi vaihdella kenkiä edestakaisin työpäivän aikana, mutta pitäisikö silti? Jalkojen asiantuntija tietää.

Avokonttoreihin ei viitsisi kantaa mitään ylimääräistä tavaraa, koska säilytystilat ovat minimissään eikä aivan yksityistä aluetta ole pahimmassa tapauksessa yhtään. Mutta kannattaisiko sinne silti tuoda sisäkengät? Se käy mielessä, kun saappaat alkavat tuntua tukalilta viimeistään iltapäivällä.

Kyllä kannattaisi, vastaa dosentti ja jalkaterapeutti Minna Stolt Turun yliopiston hoitotieteen laitokselta. Sisäkengät ovat tarpeen erityisesti talvella.

”Ulkokengät ovat aika paksupohjaiset ja niissä on paljon vuorta. Ne saavat aivan varmasti jalkaterät hikoilemaan sisätiloissa”, Minna Stolt kertoo.

Hikoilusta seuraa jaloille yhtä ja toista kiusaa, jos kenkä ei hengitä eikä iho siten pääse kuivumaan. Hiertymiä tulee herkemmin, ja myös jalkasieni viihtyy kosteassa.

Ja onhan kenkien vaihtoon toinenkin hygieniasyy: koska ulkokengillä lampsitaan ulkona kaikenlaisessa säässä, niiden mukana kulkeutuu sisälle kaikenlaista. Niin itsellä kuin työkavereillakin on töissä mukavampaa, jos kukaan ei sotke sisätiloja.

Ei reinoja jatkuvaan käyttöön

Millaiset sitten ovat hyvät sisäkengät? Minna Stoltin mukaan ainakin ulkokenkiä kevyemmät, sekä painoltaan että ominaisuuksiltaan.

”Mahdollisimman kevyet ja ohutpohjaiset kengät, joissa on säädeltävä kiinnitys. Materiaali mielellään nahkaa tai kangasta: ne hengittävät ja kuljettavat hikeä pois iholta”, Minna Stolt luettelee.

Moni suosii myös toimistokäytössä ikirakkaita Reino-tossujaan, mutta Minna Stoltille ne aiheuttavat hiukan huonoja väristyksiä.

”Reinot ovat kyllä kivan pehmeät, mutta niiden materiaali on tiiviin huopamaista. Pidemmän päälle nekin saavat jalat hikoilemaan. Siksi en suosittelisi niitä pitkäaikaiseen käyttöön.”

Sen sijaan avokkaat ja kevyet kävelykengät ovat hyviä vaihtoehtoja sisäkengiksi.

”Samoin avosandaalit, varsinkin kesäaikaan. Ne hengittävät todella hyvin”, Minna Stolt sanoo.