
”Kun äiti tulee kotiimme, hän mainitsee tekemättömistä kotitöistä tai kertoo, miten ne kannattaisi hoitaa toisin. Minulle äidin huomauttelut saavat sellaisen olon, että jatkuvasti pitäisi suorittaa jotain”, lukijamme kirjoittaa.
Äitini neuvoo mielellään minua, miestäni ja lapsiamme. Kun hän tulee kotiimme, hän mainitsee tekemättömistä kotitöistä tai kertoo, miten ne kannattaisi hoitaa toisin.
Meillä on kuulemma liikaa vaatteita eteisessä, kuivaruokakaapissa on liian ahdasta, lumet pitäisi luoda.
Äitini puuttuu myös sisustukseemme. Joskus hän on siirtänyt kysymättä sohvaa tai koriste-esineiden paikkoja.
Jos emme tartu näihin tehtäviin, hän tarjoutuu itse siivoamaan tai luomaan lumet. Jos pöydälle on jäänyt papereita, hän kysyy, mihin ne voisi laittaa säilöön.
Äitini puuttuu myös sisustukseemme ja on sanonut monesti esimerkiksi, että olohuoneeseemme kannattaisi hankkia lipasto. Joskus hän on siirtänyt kysymättä sohvaa tai koriste-esineiden paikkoja. Hän saattaa heti meille tultuaan ruveta kastelemaan kukkiamme. Hän neuvoo, mitä lasten pitäisi syödä.
Äidille näistä asioista ei voi puhua. Hän itse loukkaantuu herkästi, jos hänelle esittää kritiikkiä.
Minä ja mieheni olemme ahkeria ja siistejä, meillä on iso perhe ja vaativat työt. Kamppailemme kumpikin sen kanssa, että osaisimme enemmän rentoutua ja nauttia elämästä emmekä suorittaisi liikaa. Minulle äidin huomauttelut saavat sellaisen olon, että jatkuvasti pitäisi suorittaa jotain.
Äidille näistä asioista ei voi puhua. Hän itse loukkaantuu herkästi, jos hänelle esittää kritiikkiä. Hän haluaa vain auttaa. Siksi olen useimmiten hiljaa tai sanon vain lyhyesti, että emme nyt tarvitse lipastoa. Pahimmillaan äiti huomaa silti ärtymykseni ja pahoittaa mielensä.
Äitini on hyväsydäminen, ja tiedän, että olemme hänelle tärkeitä, mutta silti hänen puuttumisensa uuvuttaa.
Väsynyt tytär
Millaisia ajatuksia kirje herätti? Lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja.