Ritva Ylöseltä kuoli ensin onnettomuudessa kouluikäinen poika ja myöhemmin tytär, vävy ja kolmevuotias lapsenlapsi. ”Selviydyin hetki kerrallaan.”
”Maaliskuun kirkas auringonpaiste sai lumikiteet loistamaan kuin timantit. Kävelin Kallaveden rantaa reippaasti. Oli vuosi 2010, väitöskirjatutkimukseni eteni suunnitellusti, ja olin hyvillä mielin.
Kun puhelin soi, ajattelin, että tyttäreni Eveliina soittaa. Hän oli viimeisillään raskaana ja jäänyt juuri äitiyslomalle. Kolmevuotias Petra, lapsenlapsemme, oli pian saamassa pikkusisaruksen.
Puhelimessa ei ollut kuitenkaan Eveliina vaan lääkäri Oulun yliopistollisesta keskussairaalasta. Hän halusi tietää, missä olen ja olenko yksin.
”Menin shokkiin. Hengitykseni salpautui, ääni juuttui kurkkuun.”
Lääkäri puhui, mutta en oikein pystynyt ymmärtämään hänen sanojaan. Eveliina, hänen miehensä Jari ja Petra olivat joutuneet rajuun autokolariin. Jari ja Petra olivat kuolleet heti. Eveliina oli kiidätetty sairaalaan, ja vauva oli syntynyt hätäsektiolla. Molempia hoidettiin teho-osastolla, ja heidän tilanteensa oli epävarma.
Menin shokkiin. Hengitykseni salpautui, ääni juuttui kurkkuun. En tiedä, miten selviydyin kotiin. Sorruin lattialle ja huusin tuskaani. Päässäni takoi: ’Ei tätä meille, ei enää!’ Onneksi saimme kriisiapua heti. Ilman sitä en olisi pysynyt järjissäni.
Seuraavana päivänä ajoimme mieheni Timon ja poikamme Matin kanssa Ouluun. Se oli hiljainen matka, joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Sisälläni velloi musta kauhu.
Eveliinaa pidettiin syvässä nukutuksessa ja hengityskoneessa. Pieni poikavauvakin oli hengityskoneessa, ja letkuja tunki esiin kaikkialta. Molemmat taistelivat hengestään.
Paikalle olivat ajaneet pitkän matkan takaa myös Jarin vanhemmat. Kaiken kauheuden keskellä piti aika pian alkaa järjestää asioita. Oli huolehdittava Jarin ja Petran hautajaisista, hoidettava pankki- ja vakuutusasiat, oltava yhteydessä lastensuojeluun ja Kelaan.
Selviydyin hetki kerrallaan.
Kiitos kaikesta
Asuimme Eveliinan ja Jarin kodissa, jossa kaikki muistutti heistä. Olin niin iloinnut Petrasta, ensimmäisestä lapsenlapsestani. Hän oli ollut sanavalmis ilopilleri, jota kävin paljon hoitamassa, kun vanhemmat olivat töissä.
Sairaalassa vauva kiinnittyi päivä päivältä vahvemmin elämään. Pian hän pääsi teho-osastolta lastenosastolle. Hänen olemassaolonsa ja hoitamisensa oli parasta kriisiterapiaa meille kaikille.
Eveliinalle tuli jatkuvia komplikaatioita, ja hänen aivopaineensa nousi. Kolmen viikon kuluttua onnettomuudesta hänet todettiin aivokuolleeksi.
Ennen kuin Eveliina irrotettiin hengityskoneesta, kävimme hyvästelemässä hänet. Hyväilin tytärtäni, hieroin hänen varpaitaan. Kiitin kaikesta – koko elämästä, ilosta, ystävyydestä, rakkaudesta, lapsenlapsista.
Tuntui lohduttomalta sanoa hyvästi, luovuttaa hänet kuolemalle.
”Vaihtoehtojahan oli tasan kaksi: joko elämä jatkuu tai ei jatku.”
Vauva oli minun pelastukseni. Hänen takiaan oli jaksettava. Vaihtoehtojahan oli tasan kaksi: joko elämä jatkuu tai ei jatku. Ajattelin, että onnettomuus oli meidän tsunamimme. Hyökyaallon lailla se pyyhkäisi pois rakkaamme. Oli jatkettava elämää siinä muodossa kuin se oli.
Matti halusi vauvan huoltajuuden, ja se oli paras mahdollinen järjestely. Timo ja minä olisimme olleet jo liian iäkkäitä. Matti oli tuolloin vielä sinkku, joten minusta tuli pojan ’varaäiti’.”
Miten Ritva oli mukana lapsenlapsensa elämässä tämän vauva- ja pikkulapsiaikana? Mitä kaikkea hän tekee nykyään teini-ikäisen lapsenlapsensa kanssa? Ritva menetti aiemmin myös esikoispoikansa tämän ollessa kouluikäinen. Miten Ritva pääsi tämän kuolemasta jaloilleen? Mitkä kaikki asiat Ritvaa ovat auttaneet selviämään musertavista menetyksistä? Miten läheisten kuolemat vaikuttivat hänen uskoonsa? Millainen oli Ritvan oma lapsuus? Miksi Kalle Päätalosta tuli hänelle läheinen? Miten Ritva päätyi lopulta tekemään väitöskirjan ja elämäkertoja? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 24/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Ritva Ylönen
80-vuotias kirjallisuuden tutkija ja tietokirjailija asuu Helsingissä puolisonsa Timon kanssa. Hänellä on kolme lasta, joista kaksi, Petri ja Eveliina, ovat kuolleet. Perheeseen kuuluvat kuopus Matti, hänen puolisonsa ja Eveliinan lapsi. Ritvasta parasta arjessa on, kun saa vetää lenkkivaatteet päälle ja lähteä kipittämään pitkin luontopolkuja.
