Rafael Donnerin elämä kriisiytyi kuusi vuotta sitten. ”Vihasin kaikkea, mitä tein. Tuntui siltä, että aina kun minulla oli ollut jokin unelma ja suunnitelma, todellisuus olikin pettymys.” Lopulta elämän tarkoitus löytyi perheestä ja puutarhasta.
Perjantaina Rafael Donnerilla oli istutuspäivä. Hän oli puutarhassaan polvillaan aamusta iltaan ja istutti tuhansia taimia: punajuurta, salaattia ja lehtikaalia. Koko päivän satoi.
Lauantaina ja sunnuntaina Rafael auttoi vaimoaan Ninni Donneria tämän kahvila-sisustuspuodissa. Se on heidän kotonaan vanhassa kansakoulussa Mustion ruukissa, läntisellä Uudellamaalla. Rafael myi Ninnin kakkuja, siivosi pöytiä ja keitti kahvia.
Maanantaiaamuna Rafael ajoi Helsingin Kruununhakaan isänsä Jörn Donnerin entiselle työhuoneelle, joka on nyt taiteilijoiden ja tieteilijöiden residenssi. Kello kahdeksalta Rafael luovutti viikoksi avaimet uudelle vieraalle ja hoiti sen jälkeen elokuvatuotantoyhtiö Donner Productionsin asioita, niin kuin aina maanantaisin.
”Työni puutarhurina on fyysistä, likaista ja yksinkertaista. Olen kuitenkin valinnut tämän elämän. Olen kasvattanut juuret Ekkullaan.”
Tiistaina Rafael rakensi kasvipenkkejä, muokkasi maata ja istutti selleriä ja mangoldia.
Keskiviikkona hän remontoi ulkohuussia, torstaina rakensi kanalaa.
”Päivän päätteeksi olen aina ihan loppu ja selkääni särkee. Työni puutarhurina on fyysistä, likaista ja yksinkertaista. Olen kuitenkin valinnut tämän elämän. Olen kasvattanut juuret Ekkullaan”, Rafael sanoo.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/_slf1192.jpg?itok=lu4zAUc-)
Karhunlaukkaa ja lähiruokaa
Rafaelin kaksivuotiaan Gro-tyttären lempipuuhaa isän viljelmillä on kastella kasveja ja haravoida. Äidin kahvilassa Gro pitää pullan syömisestä.
Rafael ja Ninni alkoivat seurustella 12 vuotta sitten. Rafael rakastui taidehistoriaa opiskelevan Ninnin valoisuuteen ja tasapainoisuuteen.
”Ninni on empaattinen, minä taas hankala ja ehkä autismin kirjolla. Näen asiat usein kyynisestä näkökulmasta. En osaa lukea sosiaalisia tilanteita ja olen aika suora. Jos minua tylsistyttää joku keskustelu, joka on käyty sata kertaa ennenkin, yritän vaihtaa keskustelunaihetta. Jonkun on pakko. Ninni sanoo, että en voi tehdä niin”, Rafael sanoo ja naurahtaa.
Runsaat kuusi vuotta sitten he asuivat Helsingin keskustassa Kruununhaassa. Ninni oli töissä huutokauppakamarilla, Rafael Ylellä. Rafaelia oli pyydetty sinne kirjojensa julkaisun jälkeen kirjoittamaan henkilökuvia. Työ oli kiinnostava ja työkaverit mukavia, mutta Rafael ei voinut hyvin.
”Tunsin, että olin sivuosassa omassa elämässäni, ajautunut virran mukana paikkaan, jossa en halunnut olla.”
”Otin valtavasti paineita kirjoittamisesta. Vihasin kaikkea, mitä tein. Elämäni oli jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta. Tuntui siltä, että aina kun minulla oli ollut jokin unelma ja suunnitelma, todellisuus olikin pettymys.”
Rafael sai jutuistaan lukijoilta palautetta, joissa viitattiin hänen isäänsä.
”Minut nähtiin isäni jatkeena. Tunsin, että olin sivuosassa omassa elämässäni, ajautunut virran mukana paikkaan, jossa en halunnut olla. Aloin miettiä, mitä oikeasti tahdon tehdä”, Rafael sanoo.
Rafaelia kiinnostivat luonnonsuojelu, lähiruoka ja ekologisuus. Ne kuuluivat hänen äitinsä Bitte Westerlundin maailmaan. Bitte kompostoi, poimi kasseittain karhunlaukkaa ja oli mukana uusimaalaisten ruuantuottajien lähiruokayhdistyksessä.
Rafael halusi tehdä töitä ulkona, itsenäisesti ja käsillään. Hän muisti luvanneensa itselleen yläasteella, ettei koskaan hankkisi työtä, jossa täytyy istua kaikki päivät tietokoneen ääressä.
”Päätin tehdä radikaalin elämänmuutoksen.”
Miten Rafaelin suru ja pahoinvointi katosivat maallemuuton myötä? Miksi Rafael oli nuorena homofobinen? Miksi Rafael on tuntenut syyllisyyttä siitä, ettei hänen isänsä ollut kaikille lapsilleen yhtä läsnäoleva kuin hänelle? Mitä Rafael ajatteli, kun isän kuoltua paljastui, että tällä oli ollut 50 vuotta kestänyt salasuhde? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 13/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Rafael Donner
35-vuotias puutarhuri ja Donner Productions -elokuvayhtiön toimitusjohtaja asuu vaimonsa Ninnin ja heidän tyttärensä Gron, 2, kanssa Mustiossa Raaseporissa.
Donnerien maallemuuttoa ja vanhan kansakoulun remontointia seurattiin Ylen tv-sarjassa Kaipuu maalle. Rafaelin lempilaulu on folkyhtye Fleet Foxesin Helplessness Blues, jota hän laulaa usein autossa. Kotona tytär ja vaimo protestoivat äänekkäästi, jos Rafael yrittää laulaa.
