Sini, 37: ”Minun oli vaikea uskoa, että isäni oli rikollinen”

”Kun meille kerrottiin isän kuolleen, se tuntui epätodelliselta. En tiennyt vielä kuoleman merkitystä enkä osannut reagoida tilanteeseen. Niinpä otin mallia isosiskoni käytöksestä. Kun hän alkoi itkeä, minä matkin häntä ja aloin itsekin itkeä.

Minun oli mahdoton käsittää, mitä oli tapahtunut. Miksi kukaan halusi tehdä pahaa minun omalle isälleni? Olin seitsemänvuotias ja liian nuori ymmärtääkseni menetystä ja suremaan.

Kavereiltani alkoi tulla outoja kysymyksiä: Oliko isäsi rikollinen? Eikö hän myynyt huumeita? Kielsin kaiken, mutta aloin epäillä, ettei kaikki meidän perheessämme ollut niin kuin olin luullut.

Poliisi otti kiinni isäni Osmo Ahlqvistin surmasta epäiltynä ammattirikollisen, joka sai lopulta oikeudessa elinkautisen tuomion murhasta. Tapausta puitiin laajasti mediassa.

Sini on innostunut kasvattamaan kaikenlaisia kukkia. Hän haluaisi myös opiskella kuvataiteita ja kouluttautua kuvataideterapeutiksi.

Vähitellen minulle ja sisaruksilleni selvisi, että isä oli ollut huumeliigan johtaja. Isä tunnettiin rikollispiireissä Lusu Ahlqvistina, ja hän oli apureineen tuonut maahan huumausaineita ja myynyt niitä edelleen huumekauppiaille.

Olin meistä lapsista viimeinen, joka suostui uskomaan totuuden. Minulla oli niin vahva luottamus siihen, että isä oli sellainen kuin olin ajatellut.

Minulla ja sisaruksillani ei ollut ollut aavistustakaan, mitä isä työkseen teki. Vanhempamme olivat halunneet suojella meitä tiedolta.

Kun isä oli pitkään poissa kotoa, meille kerrottiin, että hän on työssä leikkikalutehtaassa. Kun kävimme isää katsomassa, niin siellä todellakin oli paljon leluja. Emme tienneet, että paikka oli vankilan tapaamishuone ja lelut olivat vierailevia lapsia varten.

Isän rikoksista vaiettiin

Isän rikoksista ja kuolemasta vaiettiin perheessämme. Äitini on sanonut, ettei hän ole koskaan osannut keskustella vaikeista asioista. Vaikenemalla hän ajatteli suojelevansa meitä.

Näin jälkikäteen ymmärrän, että olisi pitänyt puhua enemmän. Siihen aikaan ei myöskään ollut mitään kriisiapua, joissa tapahtumista olisi keskusteltu ammattilaisten kanssa. Asiat jäivät käsittelemättä.

”Isä halasi meitä lapsia paljon ja piti sylissä. Sitten oli se toisenlainen isä, josta minulla ei ollut tietoa.”

Minulle isä oli ollut rakastava, huolehtiva ja välittävä isä. Hän halasi meitä lapsia paljon ja piti sylissä. Jokainen lapsista sai aina hyvänyönsuukon. Isä osti usein leluja ja vei huvipuistoon. Pääsimme mukaan jopa hänen bisnesmatkoilleen ympäri Suomen.

Sitten oli olemassa täysin toisenlainen isä, Lusu, josta minulla ei ollut tietoa. Ristiriita oli valtava, ja siinä oli pienellä lapsella sulattelemista.”

Millaiset jäljet isän väkivaltainen kuolema on jättänyt Siniin? Mitä Sini muistaa isän murhaillan tapahtumista? Miltä tuntui nähdä pikkuveljen haavoittuneen? Millaisia mielenterveyden ongelmia Sini koki nuorena, ja miten hän selvisi niistä? Millainen vanhempi Sini haluaa olla omille lapsilleen? Mitä uutta hänelle on selvinnyt isästään sukututkimusta tehdessään? Miten isän rikokset ovat vaikuttaneet Sinin omaan työuraan? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 15/2025.  Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.