Vanhempi rikoskonstaapeli Heli Kannisto, 54, tutkii ryöstö- ja kiristysrikoksia. Hän pitää työstään niin paljon, että jatkaisi sitä lottovoittajanakin, vaikka kiire välillä turhauttaa. Jos uhrilla tai omaisella on hätä, Heli kuuntelee.
Mitä muut työstäsi usein kysyvät? Mitä vastaat?
”Aika usein minulta kysytään, olenko joutunut ampumaan ketään työtehtävissä. En ole. Toivon, etten koskaan joudukaan, mutta siihen pitää silti olla valmis. Meillä on kahdesti vuodessa pakollinen ampumakoulutus, jotta saamme kantaa asetta mukanamme.”
Mihin harhaluuloihin työstäsi törmäät?
”Rikoksen uhrit ajattelevat usein, että tutkin juuri heidän tapauksensa heti ja että en tutkisi samaan aikaan muita. Tosiasiassa minulla on nytkin tutkinnassa kymmeniä juttuja ja koko ajan tulee lisää. Välillä minua turhauttaa ja harmittaa, ettei meillä ole mahdollisuuksia selvittää kaikkia tapauksia nopeasti.”
Mitä lausetta toistat työssäsi usein?
”Työssäni toistuvat esimerkiksi oikeuksien ja velvollisuuksien luettelemiset asianosaisille ja todistajille. Kerron esimerkiksi, että epäillyllä on oikeus saada oikeusavustaja. Todistajilta kysyn, mitä he näkivät ja kuulivat. Rikoksen uhreille kerron kaiken muun ohessa, mistä he voivat halutessaan saada apua tilanteen käsittelemiseen. Pyrin antamaan heille tarvittaessa henkistä tukea.
”Erään kuolleen omainen soitti minulle pitkään tapahtuneen jälkeenkin.”
Uhrien ja heidän läheistensä auttamiseksi teen joskus enemmän kuin työni vaatisi. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka raskasta on esimerkiksi järjestellä hautajaisia ja kuolinpesän asioita. Siksi olen joskus tehnyt asiakkaalle paketin, jossa on selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä.
Erään kuolleen omainen soitti minulle pitkään tapahtuneen jälkeenkin. Hän ei oikein tuntunut pääsevän elämässään eteenpäin. Vuoden kuluttua kuolemasta hän soitti viimeisen kerran ja kertoi, että oli käynyt ensimmäistä kertaa kampaajalla läheisensä kuoleman jälkeen. Tuntui, että hän oli valmis jatkamaan eteenpäin.
Totesin, että varmasti edesmennyt omainenkin toivoisi, että hän jatkaisi normaalin elämän elämistä.”
Kuuletko jonkin vakivitsin usein?
”Osaatko sä lukea vai kirjoittaa? eli klassikkopoliisivitsi, jossa arvioidaan poliisin älykkyyttä. Monet poliisit ovat itse asiassa hyviä kirjoittajia, ja jokaisella on oma tyylinsä. Ja kyllä me lukeakin osaamme.
Tätä toista en nykyisessä työssäni rikostutkijana kuule, mutta kenttäpoliisin kuulemia perusvitsejä on se, että joku koputtaa maijan ikkunaan. Kun poliisi avaa ikkunan, koputtaja sanoo: saisinko makkaraperunat, kiitos.”
Mitkä ovat työsi helmihetkiä – sellaisia, jolloin ajattelet, että on tämä hienoa työtä?
”Kun saan hyvän yhteyden kuulusteltavaan ja hän kertoo minulle asioista syvällisesti ja haluaa itsekin auttaa tapauksen ratkaisemisessa. Uskallan sanoa, että olen hyvä kuulustelija. On myös hienoa, kun voin käyttää mielikuvitustani ja luovuuttani rikoksen ratkaisemiseen. Vaikean tapauksen ratkaiseminen on aina mahtavaa.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/muistiinpanot_ovat_tarkea_osa_tyota.jpg?itok=fDxXZyMv)
Millaisina hetkinä ajattelet, että olisi työnsä voinut paremminkin valita?
”Tällaisia hetkiä on todella vähän. Pidän työstäni niin paljon, että todennäköisesti jatkaisin sitä vielä lottovoittajanakin. Pidän nimenomaan tutkijan työstä, siis rikosten tonkimisesta. En halua edetä esihenkilöksi vaan haluan kehittyä nykyisessä työssäni paremmaksi.
”Minulle on käynyt kaksi kertaa niin, että olen yhtäkkiä herännyt yöllä ja minulla on ollut päässäni selkeä kuva siitä, miten jokin rikos on mennyt.”
Tämä työ seuraa helposti kotiin, koska ajattelua on vaikea katkaista sillä hetkellä, kun työpaikan oven sulkee. Minulle on käynyt kaksi kertaa niin, että olen yhtäkkiä herännyt yöllä ja minulla on ollut päässäni selkeä kuva siitä, miten jokin rikos on mennyt. Olen siis unissani ratkaissut rikoksen. Onneksi olen molemmilla kerroilla muistanut kirjata asian ylös, ennen kuin olen jatkanut unia.”
Mitä muuttaisit työssäsi, jos voisit?
”Sen, ettei aina olisi niin kova kiire. Tarvitsisimme lisää työntekijöitä, jotta kesken olevien rikosten pino pienenisi eikä koko ajan kasvaisi. Lisäksi haluaisin poistaa nuorisorikollisuuden, vaikka en itse nuorten tekemiä rikoksia tutkikaan. Tulen surulliseksi siitä, että yhä nuoremmat tekevät yhä törkeämpiä rikoksia ja ihailevat rikollista elämäntapaa.”
Joskus Helistä tuntuu, että poliisin pitää olla monen alan ammattilainen aina lastenhoitajasta pappiin. Millaisiin tilanteisiin Heli on uransa varrella joutunut? Saako poliisi Helin mielestä olla pehmeä ja empaattinen? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä KK17/2024 ja tilaajana täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile digilehdet.fi-palvelua.
