Pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Tällä viikolla vastauksen saa Pauliina.
"Avioliittoni on kestänyt 15 vuotta, ja tänä aikana olen toistuvasti ahdistunut siitä, miten tulla toimeen puolison suvun kanssa. Aihe tuo välillemme paljon ristiriitoja, välillä viikoittainkin.
Asumme melko lähellä osaa puolison sukua ja loppujenkin kanssa tulee oltua tekemisissä jonkin verran, enimmäkseen heidän aloitteestaan. Erilaiset tavat ja ajatusten ja ymmärryksen kohtaamattomuus on ahdistavaa. Tällaisia asioita ei ole toisen puolen suvussa ollut koskaan tapana puida vaan ongelmat painetaan maton alle. Heidän tyyliään on pintapuolisuus, itsekehu ja sen hehkuttaminen, kuinka hyvin kaikki on. Minä olen herkkä ja pohtiva. Jännitän, ahdistun ja ärsyynnyn helposti. Turhaudunkin.
Miten olisi viisainta toimia? Tämä on aidosti suuri ongelma. Olen itse erityisherkkä ja koen ettei minua ymmärretä. Vältänkin ottamasta arkoja asioita esille.
Mutta koska minä en voi olla oma itseni, vaan minun täytyy pyrkiä piilottamaan osa itsestäni heidän seurassaan, kanssakäyminen ahdistaa jo etukäteen ennen sukujuhlia ja muita tapaamisia ja kyläilytilanteita.
Puolisoni ei pysty ymmärtämään tätä minun kannaltani. Hän ei itsekään avaudu asioistaan sukunsa seurassa ja puhuu vain pintapuolisia asioita. Minun kanssani hän pystyy välillä avautumaan kipeämmistäkin aiheista. Mutta ellen minä ottaisi ongelmia keskusteluun, ei niitä meidänkään suhteessa juurikaan käsiteltäisi.
Olen jatkuvasti näissä tilanteissa ymmälläni. Koen, että joudun painamaan osan itsestäni pois, jotta minut hyväksyttäisiin mieheni suvussa.
Tahdon kasvattaa rakkauden ja rajojen voimalla.
Asiat kärjistyvät aika ajoin niin vaikeiksi, että tuntuu, ettei yhteiselo voi jatkua. Meillä on pieniäkin lapsia, joten erilleen muutto ei olisi helppo ratkaisu. En haluaisi rikkoa lasten kotia.
Kasvatusasiat ovat iso ongelma tässä vyyhdissä.
Itse opetan lapsiani näyttämään tunteensa, puhumaan ja hyväksymään herkkyytensä. Tahdon kasvattaa rakkauden ja rajojen voimalla. Puolisoni tapa on kotoa opittu: kuritus ja vaativa ilmapiiri ovat läsnä jatkuvasti. Ilmapiiri on usein kestämätön. Erityisherkkänä koen sen voimakkaasti ja uuvun.
Olemme käyneet terapiassakin hakemassa apua ja ehkä hiukan on pahimmista näkemys- ja tapaeroista päästy parempaan suuntaan, mutta edelleen ongelmia on aivan liikaa.
Mitä meidän tulisi tehdä? Miten minun kannattaisi toimia toisen suvun suhteen? Miten saisimme kasvatuserot lähemmäksi toisiaan ja pääsisimme "samalle puolelle" niin suvun suhteen kuin lasten ja perhe-elämän kannalta? Onko muutto eri paikkakunnalle ainoa vaihtoehto? Silloin toisen suvun tavat ja ymmärtämättömyys olisi niin paljoa elämäämme vaikeuttamassa." – Pauliina
Janna Rantala on pari- ja perhepsykoterapeutti, tietokirjailija ja erikoislääkäri. Hän vastaa KK:n lukijoiden parisuhdetta käsitteleviin kysymyksiin videosarjassa nimeltä Parisuhde paremmaksi.
