Lääkäri heiluttaa mittanauhaa. Se tarkoittaa hyvästejä voisilmille.
NUORENA URHEILIN aktiivisesti. Päälajini oli kymmenottelu. Jääkiekko, jalkapallo ja hiihto kuuluivat myös lempiharrastuksiini.
Lentopallon pelaaminen pysyi kuvioissa pisimpään, viime vuosiin saakka. Jossain vaiheessa tuli klapihommissa typistettyä toisesta jalkaterästä neljä varvasta ja päkiä, jonka jälkeen hyppääminen hankaloitui huomattavasti ja lentopalloilukin alkoi jäädä.
Sauvakävelijän kohdatessani nostan vauhdissa toista sauvaa kannustavaan tervehdykseen.
ELIMISTÖ ANTAA paljon anteeksi nuorena. Lihaskunto ja kestävyys voivat säilyä vuosikymmeniä samalla tasolla, samoin vyön pituus. Puhumattakaan ihmisen painoarvosta, kiloina siis.
Sitten tulee puolisatasen maaliviiva, jonka jälkeen pullanpala painaa jostain syystä enemmän vatsassa kuin kahvikupin vieressä.
Viidenkympin virstanpylvään jälkeen sauvakävelijän vastaan tuleminen ei enää herätä mielessä hilpeyttä. Sitä nimittäin huomaa kuuluvansa itsekin samaan ryhmään. Nykyään sauvakävelijän kohdatessani nostan vauhdissa toista sauvaa kannustavaan tervehdykseen.
KUNNON YLLÄPITO vaatii tässä iässä aktiivisia toimia. Rutiinikäynti lääkärillä voi kummasti realisoida omat käsitykset siitä, kuinka kunnon miestä sitä vielä ollaan.
Lääkäri heiluttaa vyötärömittanauhaa ja heittää faktoja verenpaineesta, kolesterolista ja sen sellaisista uusista seuralaisista. Liikuntaa lisäämällä ja syömistä tarkkailemalla pitäisi saada toivottuja tuloksia, lääkäri kannustaa.
Se tarkoittaa mautonta kumijuustoa, kaljatonta saunaa, suolatonta leipää, hyvästejä voisilmille ja tuoteselosteiden pienten tekstien tiirailemista kaupassa.
Päässä kaikuu heti tuttu ääni, joka vartoittaa rasvan laadusta.
Syömisen tarkkailua on mahdotonta välttääkään, jos talossa asuu nainen, joka on terveystietoinen kasvissyöjä ja sairaanhoitaja. Meille sellainen muutti kohta 30 vuotta sitten.
Kaupassa on mahdotonta pysähtyä pidemmäksi aikaa vaikkapa suklaakuorrutteisten munkkien kohdalle, vaikka olisin yksinkin ostoksilla. Päässä kaikuu heti tuttu ääni, joka varoittaa rasvan laadusta, määrästä tai ainakin liiasta sokerista – jos suolapitoisuudesta ei löydy huomautettavaa. Ja niin munkkipussi jää hyllylle.
Vaikka olisihan sen voinut syödä salaa…
Kesäisin pyöräilemistä voi harrastaa vaikka sen naisen kanssa, joka meillä asuu.
RUOKAVALION TARKKAILUN lisäksi täytyy pitää itsensä liikkeellä. Ja löytyyhän niitä liikuntaharrastuksia kuusivarpaisellekin.
Kesäisin pyöräileminen vanhalla Hermeksellä onnistuu hyvin, ja sitä voi harrastaa vaikka sen naisen kanssa, joka meillä asuu.
Talvella helpointa on kaivaa vanhat puusukset esiin ja lähteä umpihankihiihtämään, meidän nurkilla kun ei ole valmiita latuja. Siinä sitä sitten puskevat, mies ja nainen, tasamaata peräkkäin latua luoden.
Tasamaalla hiihtäminen on parihiihdossa varmin valinta, koska sillä naisella, joka meillä asuu, tuppaa vauhti tyssäämään pienessäkin alamäessä. Tässä vaiheessa hiihtokumppanin naurunpurskahdus voi kummasti pilata liikunnan riemun kummaltakin.
Hiihtäessä on myös aikaa pohtia yhdessä vaikka parisuhdekiemuroita. Omia ja vähän muidenkin.
SITTEN ON "KUNNON miesten" hiihtoreissuja, joita tulee tehtyä miesporukassa.
Reissut suuntautuvat pohjoiseen. Tunturimaisemien keskellä, erämaan hangilla, voi vaikuttaa fyysisen kunnon lisäksi omaan psyykkiseen hyvinvointiin. Voi antaa itselleen luvan rentoutua ja nauttia kunnon miehen elämästä.
Siihen kuuluu liikunta mutta myös maistuva ruoka. Menomatkalla kurvataankin aina Siepin kyläkaupan kautta täydentämään kotoa annettuja muonavarastoja.
Kun on riittävän kaukana kotoa, ei omantunnon äänikään kuulu.
Kun on riittävän kaukana kotoa, ei omantunnon äänikään kuulu sinne niin hyvin. Ostoskoriin kertyykin kummallisesti kaikkea muuta kuin vähärasvaisia juustoja, kevytlevitteitä tai salaattitarpeita.
Siinä sitten vietetään viikko leppoisasti hiihdellen ja kunnon miehen ruokia syöden. Maailmaakin tulee taas parannettua piirun verran.
Kotiinlähtöpäivänä kuukkeleille murennetaan jäljelle jäänyt todistusaineisto. Kotiin voi palata valmiina noudattamaan taas omantunnon ääntä ja ruokakolmioiden ohjeita – aina seuraavaan hiihtoreissuun saakka.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2013.
