Turvallisuutta voi pelätä

TERVEISIÄ HENGENVAARASTA, Etelä-Afrikan Johannesburgista! Jos uskoisin pelkkiin rikostilastoihin, en olisi tänäänkään uskaltanut nousta peiton alta. Niin tiuhaan täällä murhaillaan ja ryöstetään.

Silti tunnen oloni turvallisemmaksi kuin koskaan. Henkeäni suojellaan niin mahtipontisesti, että tätä menoa elän ehkä ikuisesti.

Asun muurien ympäröimässä talossa, kuten useimmat keskiluokkaiset eteläafrikkalaiset. Jos kaverini haluaa luokseni kahville, vartija skannaa portilla hänen ajokorttinsa ja soittaa puhelimeeni. Jos päättelen, ettei ystäväni ole roisto, avaan portin painamalla kännykästäni yhdeksikköä.

Sänkyni vieressä hohtaa hätänappula. Olohuoneen seinään on naulattu ambulanssi- poliisi- ja paloautonappulat. Kotiavaimeeni vuokranantajamme on kiinnittänyt huomaavaisesti nappulan, jossa lukee: PANIC (paniikki).

Rauhoittavaa nappuloissa on vain se, ettei yksikään niistä toimi. Ne ovat turhia, jäänteitä menneisyydestä. Ovathan?

ETELÄAFRIKKALAISET SUHTAUTUVAT turvallisuuteen intohimoisesti. He harrastavat sitä kuin krikettiä. Lehdet pursuavat turvallisuusvinkkejä:

1. Jos näet pihallasi tuntemattoman ihmisen, soita heti poliisi.

2. Jos lähdet lomalle, pakkaa autosi piilossa. Pyydä, että poissa ollessasi naapurisi käyvät sytyttelemässä ja sammuttelemassa kotisi lamppuja.

3. Hanki sekä iso että pieni koira. Pieni reagoi varkaaseen nopeammin, mutta iso pelottaa. Varmimmin puree spanieli.

4. Leivo naapureillesi leipää. Ole heille kiva. Naapurisi ovat henkivartijoitasi.

5. Pysy väleissä puutarhurisi ja kotiapulaisesi kanssa. Muista, että 80 prosentissa ryöstöistä osallisena on alainen.

6. Älä nukahda heti, kun sammutat valot. Pysy aina hetki hereillä. Tarkkaile. Kuulostele.

VINKEILLE ON HELPPO virnuilla. Mutta jos äitini, isäni, opettajani ja presidenttini olisivat kasvattaneet minut lapsesta asti uskomaan, että köyhyys tekee ihmisestä varkaan, saattaisin olla yhtä säikky kuin naapurini. Hänen uima-allastaan vahtii viisi lehmänkokoista koiraa.

Rikoksia tapahtuu, mutta harvemmin uima-altaalla. Useimmat uhreista asuvat peltihökkeleissä.

En osaa pelätä rosvoja. Pelkään päälleni vyöryvää turvallisuutta: hätänappeja, piikkilankoja ja valvontakameroita. Ne tuntuvat näytelmältä. Kotiamme ympäröivät muurit, mutta ne ovat niin matalat, että lapseni loikkivat niiden yli.

Yhtenä aamuna olin hurja. Olin vienyt lapset autolla kouluun, mutta päätinkin kävellä koululta kauppaan. Kävelymatkaa oli 500 metriä.

Käveltyäni 20 metriä minut pysäytti musta, jakkupukuun pukeutunut nainen.

"Missä autosi on?" hän kysyi.

"Et saisi kävellä täällä. Ole varuillasi, kultaseni."

Loppumatkan olin aikeissa pelätä, mutta se oli vaikeaa, koska jokainen tuntematon vastaantulija tervehti ja kysyi miten voin. Johannesburgissa on hämärät korttelinsa, mutta useimmiten tunnelma on lempeä kuin vastapuristettu mangomehu.

Ne, jotka eivät omista mitään, eivät jaksa edes pelätä. He seisovat hymyillen keskellä liikenneruuhkaa, kerjäävät eivätkä hievahdakaan, vaikka auto kiihdyttäisi kohti.

Vain rikkaalla on varaa pelätä. Ihmisen, jolla ei ole mitään, on vain luotettava, että kuski väistää.

KK:n toimittaja Anna Sillanpää asui vuoden 2015 Etelä-Afrikassa. Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2015.