Palstalla toimitus parantaa maailmaa yksi epäkohta kerrallaan.
Lapseni koulusta tuli viesti: kokeita ei enää anneta oppilaiden mukana kotiin nähtäväksi.
”Espoon kaupunki on ohjeistanut kouluja kirjaamaan koetulokset ja muut arviointipalautteet jatkossa Wilmaan”, viestissä luki.
Olen aina ajatellut, että äitinä oloon kuuluu yrittää pysyä kartalla siitä, mitä lapsi on koulussa oppinut ja mitä ei. Että myös kotona olisi hyvä seurata, millaisia kokeita koulussa on, miten lapsi niistä selviää ja pitäisikö jotakin asiaa käydä vielä yhdessä läpi.
En ole hoitanut hommaani hyvin ollenkaan aina. On laiskottanut ja nälkäkin on ollut ja kuka nyt riitoja haluaisi. Etenkin epäsäännöllisiä verbejä lapsen kanssa kerratessa tunnelma on ollut räjähdysherkkä.
Nyt pelkään, että en enää hoida hommaani senkään vertaa, koska se tehdään vaikeaksi.
Lapseni koenumerot minulle kerrotaan edelleen. Jos numero on 10 tai 4, tiedän, että lapsi on osannut kokeessa kutakuinkin kaiken tai ei juuri mitään. Mutta numerot jostakin siltä väliltä eivät kerro, kannattaisiko lapsen kanssa ehkä kerrata englannin imperfektiä vai prepositioita tai onko hän ulalla toisen asteen yhtälöistä vai laskenut vain huolimattomuuttaan väärin.
Jos olen tarpeeksi ponteva, saan edelleenkin nähdä lapsen kokeet.
Jos erikseen pyydän kultakin opettajalta, opettaja voi ottaa kokeesta kopion ja lähettää kopion kotiin lapsen mukana.
Kaikkia kokeita säilytetään koululla, ja saan jatkossa myös mennä koululle niitä katsomaan.
Minusta vaihtoehdoista ensimmäinen on hankala ja toinen vielä hankalampi.
Teini ei ajattele samoin. Hänestä ajatus äidistä koputtelemassa opettajanhuoneen ovea on hirvittävä. Ajatus opettajasta jakamassa koekopioita vain hänelle on sairaan nolo.
Salaa toivon, että vanhemmat jaksaisivat lähetellä viestejä ja espoolaiskoulujen kopiokonehuoneissa olisi pian niin ruuhkaista, että kokeet päätettäisiin edelleen lähettää koteihin nähtäviksi.
Julkisesti toivon, että saisin yhä nähdä lapseni kokeet.
