Näyttelijä Amanda Pilke uupui, sairastui ortoreksiaan ja katosi vuosiksi julkisuudesta – nyt hän kertoo, kuinka löysi rauhan

Kymmenen vuotta sitten kaiken piti olla hyvin.

Amanda Pilke oli 22-vuotias ja saanut isoja rooleja elokuvissa, näytellyt eturivin näyttelijöiden kanssa. Helmiä ja sikoja, Karjalan kunnailla, Jussi-palkinto Kielletystä hedelmästä, Vuosaari, Puhdistus.

Mikään ei ollut hyvin. Amanda voi huonosti, huonommin kuin oli myöntänyt kenellekään.

Kesäkuussa 2012 Amanda istui kalliolla Turussa, kun puhelin soi. Joku tarjosi taas uutta roolia.

”Sanoin soittajalle, että tiiätkö, mulla on fyysisesti ja henkisesti niin huono olla, että mä en tuu. Olin itsekin ymmälläni, että sanoin sen ääneen”, Amanda sanoo.

Amanda muistaa yhä, miten sanojen perään iski pelko. Mitähän tästä seuraa? Voiko näin tehdä?

”Olin pitkään sellainen, että kerro vaan, mitä haluat minun sanovan, minä kyllä sanon sen.”

Amanda on aina ollut hyvä miellyttämään ja mukautumaan. Sen hän oli oppinut jo pienenä kotonaan. Lapsuusperhe oli rakas, mutta oli vaikea tietää, miten pitäisi olla, ettei tulisi hankaluuksia. Oli tunnusteltava tunnelmaa ja yritettävä löytää tavat tehdä toiset tyytyväisiksi. Vaikeista asioista ei juurikaan puhuttu.

”Opin ajattelemaan, että minun pitää jonkin suorituksen kautta osoittaa oma arvoni. Vuosia myöhemmin havahduin miettimään, miksi minulla on hirveä tarve miellyttää ihmisiä. Olin pitkään sellainen, että kerro vaan, mitä haluat minun sanovan, minä kyllä sanon sen.”

Amandan leffaura alkoi jo 12-vuotiaana elokuvasta Helmiä ja sikoja. Muissa rooleissa nähtiin muun muassa Mikko Leppilampi, Laura Birn, Unto Helonen ja Timo Lavikainen. Amanda muistelee, että kollegat olivat kuvauskesänä kuin isoveljiä ja -siskoja. Pienestä pidettiin huolta.

Tarve kontrolloida edes jotain

2010-luvun alussa Amanda asui Lontoossa, työskenteli vaatekaupassa ja jamaikalaisessa ravintolassa, kuntoili ihan liikaa ja söi aivan liian vähän.

Aluksi Amanda ajatteli, että haluaisi syödä terveellisesti. Sitten vielä vähän terveellisemmin. Lopulta lautasella oli päivittäin pähkinöitä, suolalla maustettua avokadoa ja erilaisia hedelmiä. Amanda pyöräili kymmeniä kilometrejä päivässä, joogasi ja teki loputtomasti vatsalihasliikkeitä pienen asuntonsa lattialla.

Samaan ajankohtaan osuivat Aku Louhimiehen ohjaaman Vuosaari-elokuvan kuvaukset. Rooli oli raju, siinä oli seksikohtauksia ja roolihahmon hyväksikäyttöä. Amanda oli 21-vuotias.

”Tuntuu, että kehonikin yritti kertoa, että ei ehkä ole hyvä juttu lähteä tähän elokuvaan. Oli kovat paineet ja olo, etten tiedä yhtään, mitä elämässä pitäisi tehdä.”

Vuosaari-elokuvassa Amandalla oli raju rooli, joka vei veronsa.

Amanda sairastui ortoreksiaan eli hänellä oli pakonomainen tarve syödä yliterveellisesti.

”Se oli tarvetta yrittää kontrolloida elämää. Että tästä syömisestä nyt ainakin pidän huolen.”

Samana vuonna Amanda näytteli Antti J. Jokisen ohjaamassa Puhdistus-elokuvassa prostituoitua. Tuotantoyhtiöstä Amandalle sanottiin, että rooli on sinun sillä ehdolla, että nostat painoasi.

Alkoi treenaaminen henkilökohtaisen valmentajan kanssa ja syöminen ruokasuunnitelman mukaan. Paino nousi ja kunto kohosi, mutta pinnan korjaaminen ei paikannut henkisiä vaurioita ja vääristynyttä ruokasuhdetta.

Sen vuoden ja niiden kahden roolin jälkeen Amandasta tuntui, ettei voimia ollut jäljellä yhtään.

”Oli se absurdiakin, että olin 22-vuotiaana ollut alalla yli kymmenen vuotta ja ajattelin, että olen jo antanut kaikkeni.”

Sitten tuli se kesäkuu kalliolla ja puhelu, jossa Amanda hylkäsi hänelle tarjotun roolin. Tulevaisuus oli aivan auki.

Ihminen, joka auttoi pysähtymään

Kesällä 2012 Turussa Amanda näki aina välillä Velimattia yhteisten tuttujen kommuunissa ja illanvietoissa.

”Velimatissa oli jokin sellainen kirkkaus, minkä huomasin, vaikka emme vielä tunteneet”, Amanda sanoo.

Amandalle tuli olo, että tälle ihmiselle haluan kertoa, mitä koen elämässäni. Sen hän tekikin, aluksi pitkillä sähköpostiviesteillä, koska Velimatilla ei ollut puhelinta.

Suhteen alkuvaiheessa käytiin vakava keskustelu.

”Velimatti sanoi, että me voimme jakaa elämän yhdessä, mutta minun pitää oikeasti lähteä tutkimaan elämääni ja sitä, mitä haluan, eikä vain palloilla paikasta toiseen. Se oli minulle tarpeellinen pysähtyminen.”

Puolentoista kuukauden seurustelun jälkeen, purjehdusreissulla Saaristomerellä, Velimatti kosi. Naimisiin he menivät vielä samana kesänä vuonna 2013 ja ostivat pian Pöytyältä keltaisen puutalon, joka tuntui Amandasta heti kodilta.

Puutalossa Amanda alkoi opetella Buddhan oppeja ja meditoida. Yksin ja Velimatin kanssa hän kävi läpi lapsuudenkodin ja elokuvien kuvauksien vaikeita hetkiä, kohtasi tunteita, joita oli aiemmin juossut karkuun.

Amanda työskenteli päiväkodissa, ekokaupassa, kahvilassa ja kasvisravintolassa. Hän halusi kokeilla erilaisia töitä ilman sen kummempia suunnitelmia.

”Ajattelin, että en enää ikinä näyttele. Kun tein muita töitä, tajusin, että minähän pystyn tekemään mitä vain. Voin ainakin katsoa, mihin minusta on.”

Esikoinen Jalo syntyi vuonna 2016. Pari vuotta myöhemmin Amanda alkoi odottaa kuopustaan Taraa ja palasi näyttelemisen pariin. Ei ehkä olisi palannut, mutta Velimatin sanat saivat hänet miettimään. Puoliso sanoi, että pelkojen käsittelyssä paras ratkaisu ei välttämättä ole se, ettei ikinä enää mene niitä kohti.

Kun Amanda vuosien jälkeen ensimmäistä kertaa meni kuvauspaikalle ja näki kaiken tutun – valot, ohjaajan, muut näyttelijät, valomiehen, äänimiehen – hänen piti pari kertaa hengittää syvään.

Nyt Amanda tietää, missä omat rajat menevät ja millaisiin rooleihin hän on valmis.

Sama paikka, mutta eri nainen.

Kodin Kuvalehdessä 13/2022 Amanda Pilke kertoo, mihin kaikkeen hän Velimatissa rakastui, miten puoliso tuki Amandaa ratkaisevassa kohdassa elämää ja millaiset asiat ovat auttaneet Amandaa löytämään rauhan keltaisessa puutalossaan. Tilaajana voit lukea jutun myös digilehdestä.