Sammal on pehmeää jalan alla – ja nurmikon leikkaamiseltakin säästyy!
Sammal on pehmeää jalan alla – ja nurmikon leikkaamiseltakin säästyy!

Älä turhaan taistele sammalta vastaan – toivota se tervetulleeksi pihallesi. Voit kasvattaa sitä itsekin, jos haluat puutarhaasi vanhanajan romanttista tunnelmaa.

Jos kotipihalla kasvaa sammalta, se kertoo siitä, että maa on hapanta ja tiivistynyttä. Paikka on todennäköisesti varjoinen ja nurmikko huonokuntoinen.

Sammalta vastaan on tapana taistella, mutta usein turhaan. Koska sammaleen hävittäminen on vaikeaa, sen voi ottaa myös tervetulleena lisänä pihan kasvustoon. Pehmeä sammalhan on upeaa.

Sammalta voi myös ”istuttaa” puutarhaan, kunhan muistaa, että sammalmättään keräämiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Kerää mättäät metsästä paikalta, joka muistuttaa valo- ja kasvuolosuhteiltaan paikkaa, johon aiot ne siirtää. Tulevan kasvupaikan on hyvä olla mahdollisimman rikkaruohoton.

Istutuksen jälkeen kastele sammalmättäitä ahkerasti. Veden lisäksi sammal pitää piimästä ja oluesta.

 

Sammal on kaunistus puutarhan kivilaattojen välissä.
Sammal on kaunistus puutarhan kivilaattojen välissä.

 

Kasvata sammalta pihalaattojen väliin tai kiviaidalle

Voit myös kasvattaa sammalta. Silppua mättäät kosteaksi massaksi ja levitä se ohuena kerroksena sanomalehtien päälle. Jätä viljelmä varjoisaan paikkaan ja huolehdi, ettei se pääse kuivumaan.

Kun sammal alkaa kasvaa, siirrä mätäs suunnitellulle kasvupaikalleen pihalle.

Jos sammalta haluaa vain tiettyyn kohtaan esimerkiksi kivimuuria pehmentämään, kasvua voi edistää levittämällä paikalle velliä: sekoita pullo olutta, teelusikallinen sokeria ja noin litra sammalta.

Pihalaattojen väliin saa vihreää samettia, kun mullalla täytettyjä rakoja kastelee ahkerasti seoksella, jossa on yksi osa piimää ja seitsemän osaa vettä.

Voit nostaa potut heti, kun mukulat ovat mielestäsi sopivan kokoiset.
Voit nostaa potut heti, kun mukulat ovat mielestäsi sopivan kokoiset.

Touko-kesäkuussa on oikea aika istuttaa peruna. Viljeleminen onnistuu vaikka parvekkeella.

Ennen perunaa viljeltiin hengenpitimiksi, mutta nyt mukuloita kasvatetaan silkkaan herkutteluun. Monet vanhat lajikkeet ovat saaneet arvostusta juuri hyvän makunsa vuoksi. Vanhat herkkuperunalajikkeet menevät myymälöistä kuin kuumille kiville, joten jahkailu ei kannata, jos haluat kasvattaa gourmetperunaa.

Idätä siemenperunoita valoisassa paikassa, huoneenlämmössä viikon parin ajan.
Idätä siemenperunoita valoisassa paikassa, huoneenlämmössä viikon parin ajan.

1. Ämpärikin käy viljelysmaana

Perunan kasvatukseen ei aina tarvita isoa palstaa. Viljelylaatikosta saa satoa kelvollisesti, ja jopa ämpärissä voi kasvattaa pienen kattilallisen perunoita.

Idätä siemenperunoihin idut valoisalla paikalla, jotta ne kehittyvät tanakoiksi eivätkä hujahda honteloiksi. Ituinen peruna lähtee multaan päästyään nopeammin kasvuun kuin idättämätön. Lisää idättämisestä voi lukea tästä jutusta.

Ämpäristä tai suuresta taimiruukusta saa kattilallisen satoa.
Ämpäristä tai suuresta taimiruukusta saa kattilallisen satoa.

2. Perusta perunamaa alkukesästä

Sopiva aika perunamaan perustamiseen on touko-kesäkuussa, sillä maan tulee olla lämmennyt vähintään seitsemään asteeseen. Parhaiten peruna kasvaa hiekansekaisessa ja kevyesti happamassa maassa. Jos istutat perunat avomaalle, käännä maa ennen istutusta kuohkeaksi. Kalkitsemista maa ei tarvitse.

Jos mukulat saavat valoa, ne vihertyvät eikä niitä kannata syödä.

Kylvöpäivänä vedä kuokalla maahan vako. Levitä vaon pohjalle luonnonmukaisesti tuotettua perunalannosta. Laita siemenperunat vakoon noin 10 sentin syvyyteen noin 30 sentin välein. Peitä vako kummuksi, jotta perunat piiloutuvat kunnolla. Jos mukulat saavat valoa, ne vihertyvät eikä niitä kannata syödä.

3. Muista mullata ja kastella

Kun versot nousevat esiin noin 15 sentin korkuisina, perunat on mullattava. Nostele multaa kevyesti sivuilta kohti kumpua. Ämpäriperunat mullataan lisäämällä multaa varsien ympärille.

Jos kesä on kuiva, voi perunoita kastella. Ämpärikasvatuksessa perunoita on kasteltava säännöllisesti.

Tee lämmenneeseen maahan siemenperunoille noin 10 senttiä syvä vako ja asettele perunat siihen noin 20-30 sentin välein.
Tee lämmenneeseen maahan siemenperunoille noin 10 senttiä syvä vako ja asettele perunat siihen noin 20-30 sentin välein.

4. Peruna säilyy parhaiten maassa

Peruna kukkii valkoisin, vaalean- tai tummanvioletein kukin. Satoa pääsee nostamaan muutaman viikon päästä kukinnasta. Kypsymisaikaan vaikuttavat kylvöajankohta ja sää. Varhaisperunat voivat olla valmiita syötäväksi jo kesäkuun alussa, kesälajikkeet heinäkuussa ja syyslajikkeet elo-syyskuussa.

Peruna säilyy parhaiten maassa, joten nosta mukuloita käyttöön kattilallinen kerrallaan.

Peruna säilyy parhaiten maassa, joten nosta mukuloita käyttöön kattilallinen kerrallaan. Jos haluat varastoida perunaa talveksi, odota, että se kasvattaa reilun kuoren ja nosta perunat syksyllä, kun varret lakastuvat.

Perunat kukkivat lajikkeesta riippuen valkoisin, vaaleanliiloin tai sinivioletein kukin. Kuvassa kukkii Red Duke of York.
Perunat kukkivat lajikkeesta riippuen valkoisin, vaaleanliiloin tai sinivioletein kukin. Kuvassa kukkii Red Duke of York.

5. Uutta perunaa voi säilöä ryöppäämällä

Jos haluat säilöä uutta perunaa talveksi, ryöppää uusia perunoita kiehuvassa vedessä muutama minuutti, jäähdytä ja pakasta. Kun haluat herkutella, ota pakastimesta sopiva määrä perunoita ja laita ne kiehuvaan veteen jäisinä. Keitä perunat kypsiksi ja nauti tillin ja voin kera.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2017.

Lena Aschan istutti kotitilansa maille valtavan narsissipellon. Tähtinarsissi 'Ice Follies' vaalenee kukinnan edetessä valkoisesta ja sitruunankeltaisesta kokovalkoiseksi.
Lena Aschan istutti kotitilansa maille valtavan narsissipellon. Tähtinarsissi 'Ice Follies' vaalenee kukinnan edetessä valkoisesta ja sitruunankeltaisesta kokovalkoiseksi.

Kun aurinko alkaa lämmittää maata, Gullö Gårdin kukkalaakso Tammisaaressa täyttyy keltaisista ja valkoisista kaunokaisista.

Kerää narsissit kimuksi keskenään, sillä niiden varsista erittyy limaa, josta muut leikkokukat eivät pidä.
Kerää narsissit kimuksi keskenään, sillä niiden varsista erittyy limaa, josta muut leikkokukat eivät pidä.

Kuvittele kävelyretki halki narsissiniityn. Kuvittele tuhannet yhtä aikaa auenneet kukat, niiden vieno tuoksu ja lintujen kevätkonsertti. Ah!

Tammisaarelaisen Lena Aschanin kotitilalla Gullö Gårdissa elämys on mahdollinen. Puolen kilometrin kävelyreitin varrelle on istutettu yli 30 000 narsissin sipulia.

”Halusin helppohoitoisia kukkia, jotka kukkisivat vuosi toisensa jälkeen ja joita peurat eivät söisi”, kertoo Lena, joka asuu sukukartanossaan ja pyörittää tilausravintolaa.

Lenan idea sai alkunsa Etelä-Ruotsissa sijaitsevasta narsissilaaksosta, josta Svenska Dagbladet kirjoitti. Lena haki lisätietoa netistä ja valitsi mieleisiään kukkalajikkeita.

Ennen varsinaisen kukkalaakson perustamista hän istutti kokeeksi 12:ta eri narsissilajiketta vanhan kivinavetan, nykyisen tilausravintolan, viereen vuonna 2007. Kun kokeilu onnistui, Lena tilasi viittä lempilajikettaan narsissilaaksoa varten. Ensimmäinen tilaus oli 15 000 sipulia ja toinen vielä 15 000 lisää.

Keveä "Delibes" kukkii kilpaa auringon kanssa. Kukat ovat kelta-oranssit.
Keveä "Delibes" kukkii kilpaa auringon kanssa. Kukat ovat kelta-oranssit.

Kerrannaiskukkaisista narsisseista on iloa pitkään. Kuvassa 'White Lion'.
Kerrannaiskukkaisista narsisseista on iloa pitkään. Kuvassa 'White Lion'.

”Mietin, että ensimmäisestä erästä ei riitä pitkälle”, Lena naurahtaa.

Kymmenientuhansien sipuleiden istutus vaati apujoukkoja.

”Sain istutukseen ilahduttavasti talkooapua. Poistimme pintamaata ja tasasimme traktorilla maan, johon levitimme sipulit. Lopuksi peitimme ne hyvällä ruokamullalla. Jotta rikkakasvit eivät täysin valtaisi aluetta, kylvimme päälle vielä nurmikonsiemeniä.”

Askel käy kukkalaaksoon

Kävelyreitti kukkalaakson halki kulkee Gullö Gårdin kartanon pienessä metsikössä. Maasto on polveilevaa, ja narsissit levittäytyvät ympärille laajoina värikenttinä.

”Halusin istuttaa narsissit metsään, missä ne muodostavat luonnon kanssa kauniin kokonaisuuden.”

”Halusin istuttaa narsissit metsään, missä ne muodostavat luonnon kanssa kauniin kokonaisuuden, mutta ovat sopivan sivussa pihasta sen jälkeen, kun kukat lakastuvat”, Lena selittää.

Narsissi 'Fortissimo' kukkii keltaisena.
Narsissi 'Fortissimo' kukkii keltaisena.

'Mount Hood' -lajike ilahduttaa valkoisten kukkien ystävää.
'Mount Hood' -lajike ilahduttaa valkoisten kukkien ystävää.

Kukinnan jälkeen kukat ja lehdet saavat lakastua, sillä tällaista määrää kukkia ei kukaan pysty nyppimään. Narsissit eivät kaipaakaan sen kummempia poppakonsteja. Kelta- ja valkonarsissit menestyvät jopa vuosikymmeniä ilman hoitoa.

Kukkalaakson kasvillisuus saa rehottaa melkein luonnolliseen tahtiinsa. Ruoho kasvaa puiden välissä niityn tapaan, ja se niitetään pari kertaa kesässä lyhyeksi. Suurin työ on hiekkapolkujen siistinä pitäminen.

Eri narsissilajikkeita kasvaa nyt laaksossa parisenkymmentä. Niiden seassa kasvaa myös helmihyasintteja ja pikarililjoja. Helmihyasintit tosin ovat jänisten mieleen ja kärsivät toisinaan herkuttelusta.

Kun syksyllä istuttaa tarpeeksi sipuleita, malttaa kukkia kerätä keväällä maljakkoonkin.
Kun syksyllä istuttaa tarpeeksi sipuleita, malttaa kukkia kerätä keväällä maljakkoonkin.

Laaja narsissiniitty on hätkähdyttävän kaunis, kuvassa tähtinarsissi 'Flower Record'.
Laaja narsissiniitty on hätkähdyttävän kaunis, kuvassa tähtinarsissi 'Flower Record'.

”Kukkalaaksossa vierailee narsissien kukkiessa noin parituhatta kävijää. Ihmiset ovat näystä hämmentyneen iloisia. Mietin, josko istuttaisin narsissialueita vielä vähän lisää”, Lena suunnittelee.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 07/2017.

Narsissien kukinnan alkamista on vaikea ennustaa, mutta Gullö Gårdin kukkalaakso avautuu yleisölle yleensä toukokuun alussa. Lena Aschan tiedottaa kukinnasta Blomdalen Kukkalaakso -nimisellä Facebook-sivulla. Kartanon kahvila on avoinna kukinnan aikaan.