Joulunpunainen tulilatva ei ole mikään turha rehu. Näin tieteellisen tarkasti sitä on hoidettava, jotta se avaisi kukkansa joulupöydän koristeeksi.

Tulilatva ei monta kolikkoa maksa, mutta sen elämäntarina on joka sentin arvoinen.

Sen opin, kun tutustuin hämäläisten hortonomiopiskelijoiden tulilatvakisaan. Opiskelijat ovat kasvattaneet kilpaa kukkasia joulumyyntiin, ja nyt ollaan loppusuoralla.

Näin kaikki tapahtui:

”Aluksi tunsin juurettomuutta”

Tulilatvan pistokkaat matkustavat hortonomiopiskelijoiden huomaan syyskuussa. Niillä ei ole vielä juuren pätkääkään. Opiskelijat kastelevat vauvoja hellästi pelkällä vedellä.

”Kasvuni on kemiaa”

Kun juuret ovat kehittyneet, taaperoilla on nälkä!

Ensin ne saavat tarkasti tasapainotettua vauvajuomaa, jonka pakkaukseen on kirjattu luvut 19-4-20. Se tarkoittaa, että muonassa on eniten typpeä (19 %). Sitä tarvitaan lehtien kasvattamiseen.

”Kuka sammutti valon?”

Tulilatva suostuu kukkimaan vain, jos yö on tarpeeksi pitkä. Siksi teini-tuliksille annetaan valoa vain 8–10 tuntia päivässä. Muun ajan ne elävät pimeässä (niin kuin ihmisteinitkin).

Sapuskassa on nyt merkintä 16-4-24. Typen osuutta on vähennetty, koska kukkanuppuja kasvattava nuori tarvitsee kaliumia (24 %). Keskimmäinen luku tarkoittaa fosforia.

Liikaa ei parane lannoittaa, tai nuorisolle tulee juomisongelmia. Ylilannoitettu kukka voi kuolla kuivuuteen, vaikka multa olisi litimärkää.

”Kuulenko petojen ulvovan?”

Kohta nuoret jättävät kotikasvihuoneen ja lähtevät suureen maailmaan. Se on tunnetusti täynnä vaaroja.

Hortonomiopiskelijoiden joukosta valittu kasvinsuojeluvalvoja virittelee suojattien ympärille liima-ansoja. Kerran viikossa hän kiertää kokemassa ansat ja tekee nuppusilleen luupin kanssa terveystarkastuksen.

Onneksi valvoja tapaa vain yksittäisiä, kuivahtaneita kirvoja. Ne eivät ylitä torjuntakynnystä.

”Vähän kyllä jänskättää...”

Tulilatvat ovat nyt reippaita nuoria aikuisia. Ne ovat kauniita, kukkeita ja ennen kaikkea valmiita muuttamaan uuteen kotiin tuomaan joulun tunnelmaa. Tervetuloa, tulikset!

Lisää Hämeen ammattikorkeakoulun hortonomiopiskelijoiden tulilatvoista ja tulilatvakisasta löydät täältä.

Lue myös

Joulun kukka-asetelmat

Näin hoidat joulukukkia