Sampo Sammaliston mukaan kiirettä helpottaa jo se, kun ei avaa sähköpostia ensimmäiseksi aamulla.

"Alamme heti aamusta reagoida kaikkeen, mitä meiltä pyydetään, vaaditaan ja kysellään. Niin minäkin ennen tein. Ensimmäiseksi aamulla otin käsittelyyn sähköpostissa tulleet tehtävät. Sitten tuli lisää sähköpostia ja pari palaveria päälle. Siinä se päivä menikin. Kiire oli koko ajan, mutta illalla tuntui, että olin saanut aikaan aivan vääriä asioita.

On myös ihmisiä, jotka tekevät paljon mutta joilla ei ole koskaan kiire. He ovat päättäneet itse, mitä päivän aikana tekevät ja missä järjestyksessä. Homma on heidän hallinnassaan.

Järjestys alkaa aamusta

Jos teet kuten minä ennen ja aloitat päiväsi sähköpostilla, luiskahdat välittömästi reaktiiviseen mielentilaan. Alat reagoida siihen, mitä sähköpostissa kysytään ja pyydetään, etkä mieti, mitkä tehtävät oikeasti olisivat tärkeitä. Verenpaine kohoaa, hikoiluttaa ja syke kiihtyy koko päiväksi.

Minua auttoi, kun aloin käynnistää aamut toisin. Avaan aina ensimmäiseksi kalenterin ja katson, mitä olen luvannut hoitaa, mikä on tärkeää, missä pitää olla ja mikä on muuttunut. Sen jälkeen teen päiväsuunnitelman eli päätän, mitä ryhdyn tekemään ja missä järjestyksessä. 99 prosentissa aamuista se on jotain muuta kuin sähköpostiin vastaamista.

Toisto opettaa

Muutoksesta tulee kestävä tapa, kun aloittaa pienestä ja toistaa kärsivällisesti. Tutkimusten mukaan uuden tavan oppiminen kestää keskimäärin 66 päivää.

Usein muutos kaatuu siihen, että sitä unohtaa toistaa. Jos siis haluat rauhoittaa päivääsi, aseta ensimmäiseksi sähköposti offline-tilaan: silloin et hairahdu vahingossa. Sitten laita kalenteriin joka arkiaamuksi säännöllinen muistutus: ”Tee päiväsuunnitelma!” Se on ensimmäinen asia, jonka huomaat, kun avaat koneen.

Kun toistat tätä kaksi kuukautta, siitä on suurella todennäköisyydellä tullut tapa.

Häiritsijät hiljaisiksi

Sähköposti, pikaviestimet, kännykät, sosiaaliset mediat… Huomiostamme kilpaillaan koko ajan, ja se on koukuttavaa. Tulee pakonomainen tarve olla koko ajan tavoitettavissa, vaikka harva työ sitä todella vaatii. On tutkittu, että keskeytykset voivat syödä jopa kolmasosan työajasta.

Hyvä keino rauhoittaa työaikaa on panna sähköposti offline-tilaan, pikaviestimet kiinni ja puhelin äänettömälle edes kahdeksi tunniksi päivässä.

Jos ei tee asiakaspalvelua tai päivystä, riittää, että tarkistaa sähköpostit kahdesti päivässä ja vastaa viestiin 12 tunnin sisällä sen saapumisesta. Puheluun ja pikaviestimeen voi vastata kahdessa tunnissa.

Tiimi voi keskittää

Asiakaspalvelutiimillä on muitakin töitä kuin puhelimeen tai sähköpostiin vastaaminen. Ettei päivä menisi säntäilyksi, tiimin kannattaa kokeilla keskittämistä: jokainen tiimin jäsen saa tehdä vaikkapa yhtenä päivänä viikossa pelkkää asiakaspalvelua.

Se tehostaa työtä, koska hyppiminen tehtävästä toiseen kuluttaa aikaa. Kun tehtävä vaihtuu, aivot joutuvat virittäytymään joka kerta uudelleen.

Hyvä keino on varata kalenterista aikablokkeja: tässä kohtaa päivästä teen tuota, tässä tuota. Kiireen tunne vähenee, kun saa keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan."

Sampo Sammalisto on 35-vuotias tietokirjailija, filosofian tohtori ja entinen sähköpostiaddikti. Hän alkoi ensin opiskella ja sitten opettaa ajankäytön hallintaa muille riippuvaisille.

Miten sinä hallitset kiirettä? Kerro vinkkisi kommenttikentässä.

Lue myös:

Vahvakin voi uupua työssä

Saku Tuominen: Työajat ovat turhia

Moni palaveri on ajanhukkaa

Potkuista alkaa jotain uutta

Terhi Majasalmi: Nainen, uskalla vaurastua!

Markus Kanerva: Hyppää elämäsi herraksi

Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.
Teemu Keskisarjan mielestä mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

SUORAT SANAT. ”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan. Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään”, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja.

Saamattomuus on onni.

”Suomessa ei ole ääriliikkeitä. Meillä on vain äärimmäistä liikkumattomuutta.

Monikulttuurisuuden puolesta puhujien ja maahanmuuttokriitikoiden ideologiset erot ovat vuonna 2018 paljon suurempia kuin punaisten ja valkoisten erot olivat vuonna 1918.

Silti meille ei tule uutta sisällissotaa. Se johtuu siitä, että suomalaiset vain vetelehtivät internetissä.”

Moni lähti sotaan seikkailemaan.

”1600- ja 1700-luvuilla suomalaiset tiesivät, mitä sota on. Siihen aikaan sota tuli kerran sukupolvessa. Kylät poltettiin, naiset raiskattiin ja iso osa nuorista miehistä katosi Keski­Eurooppaan kunnian kentille.

Vuoden 1918 suomalaiset tiesivät sodasta yhtä vähän kuin me nyt. Keskeinen tietolähde oli Vänrikki Stoolin tarinat, ja moni lähti pyssyilemään seikkailunhalusta, niin punaisten kuin valkoisten puolella. Ei sitä nuori ihminen tule ajatelleeksi, että siinä voi kuolla itsekin.

Suurinta osaa suomalaisista sota kiinnosti sen verran vähän, etteivät he lähteneet ammuskelemaan kummallekaan puolelle. He jäivät kotiin. Punakaarti ja valkoinen armeija saivat yhteensä liikkeelle alle puolet asekuntoisista miehistä.”

Vapaussota se oli.

”Paras nimi vuoden 1918 sodalle on vapaussota. Punaiset kaatuivat oman vapautensa puolesta siinä missä valkoisetkin. Sana vapaus toistui punaisten palopuheissa vähintään yhtä usein kuin valkoisten.

Punaisille vapaus tarkoitti, että saadaan olla vapaana työpaikalla ja kansanvalta toimii kunnissa ja kaupungeissa. Puheissa kuului työväenluokan vapaus, leipä ja rauha, ihan tätä normaalia vallankumouskamaa.”

Johtajat halusivat sotaa.

”Vapaussodan osapuolilla ei ollut järeitä erimielisyyksiä varsinaisista asioista. Molempien mielestä itsenäisyys oli hyvä asia, oli kiva saada leipää ja hyvä, jos tehtaat taas käynnistyisivät. Porvaritkin olivat taipuvaisia ajattelemaan, että maata pitää myöhemmin jakaa torppareillekin.

Sota syttyi, koska niin moni johtajista halusi sitä sodan itsensä vuoksi. Punapäälliköt halusivat tehdä vallankumouksen niin kuin bolsevikit Pietarissa, vaikka he olivat saaneet kaikki vaatimuksensa läpi jo marraskuun suurlakossa 1917. Valkoisella puolella jääkärit ja tsaarin upseerit ajattelivat uraansa.

Kyllä monet rivimiehistäkin hyppäsivät vapaaehtoisesti liekkeihin, mutta johtajissa rauhantahto oli äärimmäisen vähäistä. Niin se on aina. Sotilaiden homma on sotiminen, ja sotia syttyy harvoin. Moni ei pääse sotimaan kertaakaan uransa aikana.

Mitä Mannerheim ja 500 muuta suomalaista tsaarin upseeria olisivat tehneet, jos punakaartit ja suojeluskunnat olisivat riisuutuneet aseista tammikuussa 1918? Ei heillä olisi ollut mitään hommaa. Sotilaiden homma on sotiminen.”

Nälkä oli pahin sotarikos.

”Ihmisten tappaminen nälkään leireillä oli vuoden 1918 pahin sotarikos. Siellä kuoli 13 500 ihmistä, paljon enemmän kuin teloituksissa. Kyse ei ollut yhdestä kostonkiihkoisesta hetkestä, vaan tappaminen jatkui monta kuukautta. Siitä olivat vastuussa kaikki tasot poliitikoista virkamiehiin ja sotilaisiin.

Nälkään tappaminen oli paitsi kostonhimoa myös kaikkein julminta virkamiehen välinpitämättömyyttä. Ruokapakettien toimittaminen vangeille kiellettiin monen kuukauden ajan käsittämättömillä perusteilla.

Vangeille ei järjestetty edes puhdasta vettä, vaikka joka leirin lähistöllä oli kaivoja, järviä ja jokia. Vartijat olisivat voineet panna luottovangit kiikuttamaan leiriin korennolla niin paljon vettä kuin tarvittiin.

Silkkaa rääkkäämistä se oli.”

Höyryt pitää päästellä.

”Mahdollisuus päästellä höyryjä keskusteluissa on ainoa hyvä asia, mitä internet on tuonut tullessaan.

Jos pojankoltiaisilla olisi ollut vuonna 1918 sama mahdollisuus, he eivät olisi lähteneet lumiseen metsään ampumaan lähimmäisiään.

Muuta hyvää internetissä ei sitten olekaan. Se vie ihmiseltä hirveästi työ- ja vapaa-aikaa, jonka voisi kanavoida johonkin hyödylliseen.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 4/2018.

 

Teemu Keskisarja

46-vuotias historioitsija asuu Helsingissä ja valmistelee syksyllä ilmestyvää kirjaansa Aleksis Kivestä. Hänen mottonsa on: ”Muuten olen sitä mieltä, että internet on tuhottava.”

Isovanhempi ei voi päättää lapsen kasvatuksesta eikä hänen tarvitse.

Vanhemmat luovat säännöt.

Monissa perheissä on erimielisyyksiä siitä, voiko lapsella olla eri säännöt mummolassa ja kotona. Vastaus on, että voi ja ei voi.

Lapsi kyllä tottuu siihen, että eri ihmisten kanssa asiat tehdään eri tavalla, mutta isovanhempien pitää kunnioittaa lapsen vanhempien sääntöjä. Ne voivat olla perheelle tärkeitä, vaikka tuntuisivat isovanhemmasta vähäpätöisiltä.

Jos lapsi viettää usein aikaa isovanhemman kanssa, on selkeää, että säännöt ovat samat.

Yleisimmät riidanaiheet vanhempien ja isovanhempien välillä liittyvät rutiineihin. Mitä lapsi syö ja miten ulkoilee? Moneltako mennään nukkumaan ja paljonko katsellaan televisiota?

Jos lapsi viettää usein aikaa isovanhemman kanssa, on selkeää, että säännöt ovat samat. Jos taas mummola on kaukana ja tapaamisia harvoin, voi säännöistäkin ehkä joustaa enemmän.

Reviirille astuminen sytyttää sodat.

Kun sukuun syntyy lapsi, kaikkien roolit muuttuvat. Isovanhemmuuteen kohdistuu puolin ja toisin paljon odotuksia. Jotkut vanhemmat suunnittelevat kysymättä isovanhemmalle roolin lapsen hoitajana tai päiväkodista hakijana. Jotkut isovanhemmat taas odottavat innolla vauvaa mutta pettyvät, jos eivät saa osallistua tämän elämään niin paljon kuin haluaisivat.

Ongelmia syntyy, jos toiveista ei keskustella avoimesti. Jo raskausaikana olisi hyödyllistä pitää perhepalaveri ja suunnitella tulevaa.

Vanhemmille on annettava tilaa olla sellaisia vanhempia kuin itse haluavat.

On tärkeää, että lapsiperheiden vanhemmat muistavat antaa kiitosta siitä, että isovanhemmat osallistuvat lastenhoitoon. Isovanhempien on hyvä muistaa, ettei kukaan halua vanhemmuuteensa neuvoja kysymättä. Vaikka tarkoitus olisi hyvä ja isovanhempi haluaisi jakaa kokemustaan, on vanhemmille annettava tilaa olla sellaisia vanhempia kuin itse haluavat.

Kun isovanhempi haluaa auttaa, kannattaa kysyä vanhemmilta, millaista apua he tarvitsevat. Ei ole välttämättä järkevää ostaa lapsenlapselle vaatteita kysymättä. Parasta on tarjota omaa aikaa ja elämyksiä tai antaa rahaa, jotta perhe voi itse tehdä tarpeelliset hankinnat.

Isovanhemman kannattaa opetella nauttimaan siitä, ettei hän ole päävastuussa. Nyt on mahdollisuus säännöstellä lastenhoitoon käytettyä aikaa ja nauttia elämästä muuallakin. Koko perhe ahdistuu, jos isovanhemmuudesta tulee ainoa elämänsisältö.

Välit punnitaan erotilanteessa.

Isovanhemmuuden perusta rakennetaan pikkulapsivaiheessa. Kun suhde pieneen lapseen ja tämän vanhempiin toimii hyvin, on isovanhemmuus myönteistä myöhemminkin.

Erotilanteet koettelevat isovanhemmuutta, ja välirikkoja tapahtuu paljon. Vanhempien pitäisi muistaa, että lapsella on oikeus kaikkiin isovanhempiinsa.

Olen itsekin mummo ja ylpeä siitä, että välit ex-miniään ovat säilyneet kunnossa, vaikka lapsiperheessä tuli ero. Sovimme miniän kanssa, että hän saa aina kysyä hoitoapua ja minä saan sanoa, milloin minulle sopii ja milloin ei.

Hyväksy muutos.

Pariviikkoiselle vauvalle juotettiin ennen appelsiinimehua eikä tullut kuuloonkaan, että syömään opeteltaisiin sotkemalla ja sitä kutsuttaisiin sormiruokailuksi.

Isovanhemman on hyvä päivittää itsensä tähän päivään lastenhoitoasioissa. Siitä, miten tehtiin ennen ja miten tehdään nyt, voi saada aikaan kiinnostavan keskustelun lapsen vanhempien kanssa.