Nykykouluissa lihapullatkin lentävät ja sirkushuveja riittää. Koulu ei keskity opetukseen eivätkä vanhemmat lastensa kasvattamiseen, sanoo opettaja Maarit Korhonen.

Koulu ei keskity opetukseen.

Pisa-menestys on hienoa ja suomalaiset opettajat todella hyviä. Jos oppitunnit vielä käytettäisiin opettamiseen, kuinka upeita tulokset olisivatkaan! Koko ympäröivä maailma haluaisi tulla kouluun, ja liian usein koulu ottaa kaikki vastaan. On tutkijoita ja gradun tekijöitä, terveet hampaat -teemapäivää ja venäläistä sirkusta, tenniskurssien ja kesäleirien esitteiden jakoa. Lisäksi tuntien jälkeen tulee yhteistyö lastensuojelun kanssa, vanhempien puhelut ja kaikenkirjava sähköpostitulva. Omasta työajastani reilusti yli puolet menee muuhun kuin opettamiseen.

Opettaja kasvattaa lapsia ja vanhempia.

Kotiläksyjen lisäksi annan kotiläksytystä. Sitä saavat vanhemmat, jotka eivät hallitse rajojen laittamista. Yhä useammin vanhemmat voivottelevat, että lapsi ei suostu tekemään läksyjä vaan pelaa vain tietokoneella. Opettaja joutuu neuvomaan, että irrota vaikka johto seinästä, kiristä, lahjo ja uhkaile, kunhan määräät. Lisäksi koululaisille pitäisi kotona opettaa, kuinka sanotaan kiitos ja kuoritaan peruna. Ennen koti opetti arkielämän taidot, koulu vahvisti niitä. Nyt homma on kääntynyt niin, että koulu opettaa ja toivoo, että koti vahvistaisi.

Käytöstavoista ei ole tietoakaan.

Nykykouluissa lihapullatkin lentävät. Oppilaat eivät arvosta ruokaa lainkaan – paitsi ne, jotka eivät saa sitä kotona ja syövät maanantaisin kolme lautasellista mitä vain. Kun opettaja sanoo luokalle huomenta, pari kilteintä vastaa. Edes he eivät avaa ovea opettajalle. Kun äskettäin avasin koulun oven mennäkseni sisään, toistakymmentä kolmasluokkalaista kiilasi ovenraosta ennen minua. Sen jälkeen laitoin käden eteen ja sanoin, että minä menen nyt. ”Törkeä muija”, kuului takaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Koulukuntoisuus on päivän sana.

Koulukuntoisuus on sana, josta ei vielä vuosikymmen sitten puhuttu mitään. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kesken viidennen luokan äidinkielen tunnin psykologi ja sairaanhoitaja tuovat sairaalan psykiatriselta osastolta luokkaan huppupäisen lapsen, joka rojahtaa lattialle, kun taluttajat irrottavat otteensa. ”Onko hän teistä koulukuntoinen?” opettaja kysyy. ”Me toivomme, että hänestä tulisi koulukuntoinen”, psykologi vastaa. Luokassa on ennestään 25 oppilasta, joille opettaja yrittää opettaa sanaluokkia. Luokan uusi, 26. oppilas istuu kädet kasvoillaan lysyssä lattialla ja tarvitsee hoitoa, ei sanaluokkia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maahanmuuttajia aliarvioidaan.

Mitä enemmän koulussa on maahanmuuttajataustaisia oppilaita, sitä enemmän koulu saa resursseja eli rahaa. Sillä rahalla heille järjestetään pienryhmäopetusta monta tuntia viikossa. Moni maahanmuuttajataustainen tarvitsee tätä erillistä opetusta – mutta moni ei. Oppilas on saattanut elää Suomessa koko elämänsä, ja pienryhmäopetuksen järjestäminen on täysin turhaa sekä opettajan, oppilaan että vanhempien mielestä. Tätä ei uskalleta sanoa ääneen, koska se kuulostaa rasistiselta. Oikeasti on näiden oppilaiden aliarvioimista antaa yksityisopetusta vain siksi, että oppilaan virallinen äidinkieli ei ole suomi.

Lahjakas lapsi taantuu koulussa.

Kouluissa otetaan huomioon maahanmuuttajataustaiset ja oppimisvaikeuksista kärsivät, mutta lahjakkaita lapsia ei tueta lainkaan. Oppilas, joka ymmärtää uuden asian kymmenessä minuutissa, istuu joka päivä monta tuntia odottamassa, että muutkin tajuavat. Hän tekee loputtoman määrän lisätehtäviä, jotka ovat kaikki samantasoisia eivätkä opeta mitään uutta. Lahjakas lapsi taantuu koulussa, kun ei koskaan voi viedä taitojaan äärimmilleen.

Luokkahuoneessa on luokkayhteiskunta.

Joissakin kouluissa vanhemmat eivät juuri ole yhteydessä kouluun, mutta lastensuojelu on. Toisaalta on eliittikouluja, joissa vanhemmat asioivat juristien välityksellä. Kun opettaja soittaa näille vanhemmille kertoakseen heidän lapsensa heittelevän luokassa tuoleja, opettaja saa kuulla olevansa epäpätevä ja että asia ei todellakaan jää tähän. Luokkahuoneessa on luokkayhteiskunta pienoiskoossa. Eräs poika mainitsi toimitusjohtaja-vanhempiensa työpaikat aina ennen kuin kertoi unohtaneensa matikan kirjan kotiin. Sitten on poika, joka ei koko syyslukukauden aikana syönyt kertaakaan kotona aamupalaa tai vaihtanut kouluun toista paitaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla