Nykykouluissa lihapullatkin lentävät ja sirkushuveja riittää. Koulu ei keskity opetukseen eivätkä vanhemmat lastensa kasvattamiseen, sanoo opettaja Maarit Korhonen.

Koulu ei keskity opetukseen.

Pisa-menestys on hienoa ja suomalaiset opettajat todella hyviä. Jos oppitunnit vielä käytettäisiin opettamiseen, kuinka upeita tulokset olisivatkaan! Koko ympäröivä maailma haluaisi tulla kouluun, ja liian usein koulu ottaa kaikki vastaan. On tutkijoita ja gradun tekijöitä, terveet hampaat -teemapäivää ja venäläistä sirkusta, tenniskurssien ja kesäleirien esitteiden jakoa. Lisäksi tuntien jälkeen tulee yhteistyö lastensuojelun kanssa, vanhempien puhelut ja kaikenkirjava sähköpostitulva. Omasta työajastani reilusti yli puolet menee muuhun kuin opettamiseen.

Opettaja kasvattaa lapsia ja vanhempia.

Kotiläksyjen lisäksi annan kotiläksytystä. Sitä saavat vanhemmat, jotka eivät hallitse rajojen laittamista. Yhä useammin vanhemmat voivottelevat, että lapsi ei suostu tekemään läksyjä vaan pelaa vain tietokoneella. Opettaja joutuu neuvomaan, että irrota vaikka johto seinästä, kiristä, lahjo ja uhkaile, kunhan määräät. Lisäksi koululaisille pitäisi kotona opettaa, kuinka sanotaan kiitos ja kuoritaan peruna. Ennen koti opetti arkielämän taidot, koulu vahvisti niitä. Nyt homma on kääntynyt niin, että koulu opettaa ja toivoo, että koti vahvistaisi.

Käytöstavoista ei ole tietoakaan.

Nykykouluissa lihapullatkin lentävät. Oppilaat eivät arvosta ruokaa lainkaan – paitsi ne, jotka eivät saa sitä kotona ja syövät maanantaisin kolme lautasellista mitä vain. Kun opettaja sanoo luokalle huomenta, pari kilteintä vastaa. Edes he eivät avaa ovea opettajalle. Kun äskettäin avasin koulun oven mennäkseni sisään, toistakymmentä kolmasluokkalaista kiilasi ovenraosta ennen minua. Sen jälkeen laitoin käden eteen ja sanoin, että minä menen nyt. ”Törkeä muija”, kuului takaa.

Koulukuntoisuus on päivän sana.

Koulukuntoisuus on sana, josta ei vielä vuosikymmen sitten puhuttu mitään. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kesken viidennen luokan äidinkielen tunnin psykologi ja sairaanhoitaja tuovat sairaalan psykiatriselta osastolta luokkaan huppupäisen lapsen, joka rojahtaa lattialle, kun taluttajat irrottavat otteensa. ”Onko hän teistä koulukuntoinen?” opettaja kysyy. ”Me toivomme, että hänestä tulisi koulukuntoinen”, psykologi vastaa. Luokassa on ennestään 25 oppilasta, joille opettaja yrittää opettaa sanaluokkia. Luokan uusi, 26. oppilas istuu kädet kasvoillaan lysyssä lattialla ja tarvitsee hoitoa, ei sanaluokkia.

Maahanmuuttajia aliarvioidaan.

Mitä enemmän koulussa on maahanmuuttajataustaisia oppilaita, sitä enemmän koulu saa resursseja eli rahaa. Sillä rahalla heille järjestetään pienryhmäopetusta monta tuntia viikossa. Moni maahanmuuttajataustainen tarvitsee tätä erillistä opetusta – mutta moni ei. Oppilas on saattanut elää Suomessa koko elämänsä, ja pienryhmäopetuksen järjestäminen on täysin turhaa sekä opettajan, oppilaan että vanhempien mielestä. Tätä ei uskalleta sanoa ääneen, koska se kuulostaa rasistiselta. Oikeasti on näiden oppilaiden aliarvioimista antaa yksityisopetusta vain siksi, että oppilaan virallinen äidinkieli ei ole suomi.

Lahjakas lapsi taantuu koulussa.

Kouluissa otetaan huomioon maahanmuuttajataustaiset ja oppimisvaikeuksista kärsivät, mutta lahjakkaita lapsia ei tueta lainkaan. Oppilas, joka ymmärtää uuden asian kymmenessä minuutissa, istuu joka päivä monta tuntia odottamassa, että muutkin tajuavat. Hän tekee loputtoman määrän lisätehtäviä, jotka ovat kaikki samantasoisia eivätkä opeta mitään uutta. Lahjakas lapsi taantuu koulussa, kun ei koskaan voi viedä taitojaan äärimmilleen.

Luokkahuoneessa on luokkayhteiskunta.

Joissakin kouluissa vanhemmat eivät juuri ole yhteydessä kouluun, mutta lastensuojelu on. Toisaalta on eliittikouluja, joissa vanhemmat asioivat juristien välityksellä. Kun opettaja soittaa näille vanhemmille kertoakseen heidän lapsensa heittelevän luokassa tuoleja, opettaja saa kuulla olevansa epäpätevä ja että asia ei todellakaan jää tähän. Luokkahuoneessa on luokkayhteiskunta pienoiskoossa. Eräs poika mainitsi toimitusjohtaja-vanhempiensa työpaikat aina ennen kuin kertoi unohtaneensa matikan kirjan kotiin. Sitten on poika, joka ei koko syyslukukauden aikana syönyt kertaakaan kotona aamupalaa tai vaihtanut kouluun toista paitaa.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.

SUORAT SANAT. Teineillä on paha maine tuiskahtelevina, epäkohteliaina mörökölleinä. Oikeasti he ovat hienoja tyyppejä, sanoo kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen.

Teinien kanssa on kivaa.

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?” Ei todellakaan ole, vaan äärimmäisen ihanaa.

Teinit ovat mahtavia tyyppejä. Pidän kasvattajan roolista, vaikka kasvattamisella on ikävä klangi: se liitetään helposti kurinpitoon. Tykkään olla aikuisena läsnä nuorten elämässä ja vastata heidän kysymyksiinsä. Millainen pitää olla, että on pidetty? Olenko ok, vaikka en tajua matematiikasta mitään? Olenko vain minä vai kaikki muutkin vähän eksyksissä?

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?”

Teini elää herkkää aikaa lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä harvinaisen moni asia askarruttaa: aikuistuminen, seksuaalisuus ja tulevaisuuden suunnittelu.

Teinit eivät ole mörököllejä.

Oman kokemukseni mukaan uuden sukupolven teinit ovat lahjakkaita keskustelijoita ja hyviä perustelemaan kantansa. Vaikka sukupuoliroolit istuvat sitkeässä, ne ovat vähitellen murtumassa. Tytön ei enää tarvitse olla hiljaa, vaan ilmaisunvapaus kuuluu kaikille.

Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin avautuminen voi vaatia houkuttelua. Se ei tarkoita, etteikö nuori tahtoisi rupatella vanhempansa kanssa. Keskusteluyhteys vaatii yksinkertaisesti sopivien tilanteiden luomista yhdessäolon kautta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan kiireetön tunnelma. Se voi löytyä päivällisellä, kirjastoreissulla tai metsäretkellä. Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin ei tarvitse pärjätä.

Maailma aukeaa teinille helposti kaoottisena. Siksi nuorelle on tärkeää osoittaa, ettei hän ole yksin. Hukassa saa olla ja apua saa – ja pitääkin – pyytää.

Yksinäisyys on yleistä kaiken ikäisten suomalaisten keskuudessa, mutta usein tuntuu, että teinit jäävät erityisen yksin. Heidän itsenäisyydellään jopa ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin. Pärjäämisen korostaminen kulttuurissamme kannattaa kyseenalaistaa.

Teinien itsenäisyydellä ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin.

Teinin suru on totta.

Unohda päteminen, sillä teini ei kaipaa ylhäältä päin neuvomista. On tärkeää ymmärtää, että aikuiselle arkipäiväisen kuuloiset ongelmat ovat nuorelle isoja juttuja.

Kun ensimmäinen parisuhde loppuu, ”se kuuluu tuohon ikään” -lause ei lämmitä. En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

Some tekee teinille hyvää.

Sosiaalinen media ei ole sen pahempi muoti-ilmiö kuin mikään muukaan. On totta, että teinien keskittymiskyky on välillä koetuksella, mutta heidän aktiiviseen somettamiseensa liittyy myös paljon hyvää. Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Kysyin taannoin seiskaluokkalaisilta, kuinka monella on netin kautta ystävä, jota ei ole koskaan tavannut. Kolme neljäsosaa viittasi. Joillekin nettiystävä oli se läheisin, jolle voi kertoa ihan kaiken. Se on lohdullista.

Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Teiniltä voi oppia paljon.

Arvomaailmaltaan nuoret ovat vanhempiaan liberaalimpia. Lisäksi teini-ikäiset ovat suoria ja mutkattomia, ja se on hienoa. Palaute tulee äkkiä – oli se myönteistä tai kielteistä. Teinit eivät pelaa pelejä tai pullota mielipahaansa, vaan purskauttavat tunteensa ulos. Aikuisilla olisi siitä oppimista.

Teinit eivät suhtaudu juuri mihinkään hohhoijaa-asenteella, sillä he eivät ole ehtineet kyynistyä. Maailma on heille uusi ja kiinnostava. Siitä voimme olla heille suorastaan kateellisia!

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Ria Hafren kirjoitti: Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta... Hei Ria, hauska kuulla! Ja niin se aika kiitää...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta...
Lue kommentti

SUORAT SANAT. Ikävöi kumppaniasi, se tekee parisuhteelle hyvää, seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen muistuttaa.

Intohimon voi saada kestämään.

On vaikea haluta sitä, mitä jo on. Paluuta suhteen kiihkeään alkuhuumaan ei 15 vuoden yhdessäolon jälkeen tule, mutta intohimoa voi silti kokea.

Seksuaalinen halu syntyy kumppaneiden välisestä jännitteestä. Alussa sitä luo uutuudenviehätys. Pitkässä suhteessa jännite pysyy, kun kumppanit pystyvät olemaan sekä lähekkäin että erillään toisistaan.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä.

Jännite ei tarkoita jännitystä tai kriiseilyä. Vääntäessä syntyy kyllä draamaa, ja sitten harrastetaan sovintoseksiä. Sitä ei pidä sekoittaa intohimoon.

Parempaan seksiin kannattaa pyrkiä.

Ennen vanhaan ajateltiin, että jos puoliso ei lyö, juo tai petä, ei saa valittaa. Uutta on, että on lupa haluta ja tarvita enemmän. Meillä on vahva kaipuu kokea sekä rakkautta että himoa.

Seksi lisää tutkitusti hyvinvointia. Tarpeiden tyydytykseen toimii hyvin itsetyydytyskin, mutta se, että tuntee itsensä halutuksi, on jotain ainutlaatuista. Siihen kannattaa pyrkiä.

Läheisyyttä voi olla liikaa.

Ajattelemme usein näin: parisuhde on hyvä, kun puhumme tauotta, halaamme jatkuvasti, kosketamme, vietämme paljon aikaa yhdessä.

Tiiviissäkin suhteessa yhteys voi kadota ja pusun antamisesta tulla vain mekaaninen rutiini.

Mutta voikin käydä niin, että liika läheisyys kostautuu seksielämän hyytymisellä. Meistä voi tulla toistemme jatkeita emmekä enää tiedä, keitä olemme tai mitä haluamme. Vaikka ollaan sinänsä tiiviisti, yhteys katoaa, pusun antamisesta tulee mekaaninen rutiini ja keskusteluja käydään ilman, että ollaan läsnä. Ei ihme, jos nuokin tavat alkavat sitten hiipua.

Seksielämälle tekee hyvää ikävöidä.

Jos elää elämäänsä autopilotilla, aistit kaipaavat herättelyä. Ajanpuute ja stressi eivät myöskään auta intohimon vaalimista.

Sen sijaan, että hakisimme lisää läheisyyttä, voimme välillä kokeilla sitä, että menemme toiseen suuntaan. Tarvitsemme tilaa, jotta voimme tutkia, missä kumpikin menee ja mistä kiinnostuu.

Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Tekee hyvää ikävöidä kumppania. Vaikka olisi fyysisesti kaukana, henkisesti voi olla todella lähellä – ja päinvastoin. Itsekseen ollessaan voi oivaltaa, miten kiinnostava kumppani on.

Kiinnostu itsestäsi.

On vaikea olla kiinnostava, jos ei itse pidä it­seään kiinnostavana ja arvokkaana. Mieti, mitkä ovat motiivisi lähteä vaikka lenkille. Ovatko itsekriittiset ajatukset saaneet vallan ja uskot, että keho kaipaa kuritusta? Vai haluatko antaa ainutlaatuiselle kehollesi sen kaipaamaa liikettä?Se, että saa yhteyden itseensä ja kehoonsa, voi auttaa saamaan paremmin kiinni myös siitä, mitä haluaa seksiltä.

Hanki myös oma elämä.

Toimiva parisuhde antaa sopivasti hyvää erillisyyttä. Erillisyyttä voi kokea vaikka toisen kainalossa, mutta usein tarvitsemme myös konkreettista etäisyyttä: sitä, että molemmilla on yhteisen elämän lisäksi oma elämänsä.

Ero voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin.

Etäisyydenotto voi joskus olla ainoa tapa pysyä yhdessä. Toisaalta joskus käy niin, että etsiessään erillisyyttä ihmiset eroavat. Vaikeat vaiheet ovat normaaleja ja niistä selviää, mutta erokin voi olla oikea ratkaisu, jos yrittämisestä huolimatta tuntuu pahalta mennä kotiin – tai jos huomaat, että lopulta voit paremmin itseksesi.

Vaikka erillään olo voi tuntua haastavalta, siihen kannattaa totutella. Erillisyys edellyttää tietysti luottamusta. Turvallisuuden kokemusta ei kannata järkyttää tahallaan: vaikka olemme sinä ja minä, olemme myös me.