Totta hitossa maailmaa voi muuttaa, mutta se vaatii yhteistyötä, Maryan Abdulkarim sanoo.

TASA-ARVO ON MAHDOLLINEN.

Monet kuvittelevat, että huivipäinen musliminainen on automaattisesti alistettu ja haluaakin olla. Se on näkemys, joka on syntynyt ilman, että minua olisi kuultu.
Minua ei tarvitse pelastaa miltään. Osaan ajatella itse.

Uskontoni tai kulttuurini eivät ole ristiriidassa niiden asioiden kanssa, joita tavoittelen. Haaveenani on yhteiskunta, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet toteuttaa itseään. Ketään­ ei syrjitä, ketään ei aliarvioida.

Pari vuotta sitten työskentelin Kelassa. Kun olin töissä, ihmiset katsoivat, että siinä on somali väärällä puolella tiskiä. Vapaa-ajallani saatoin kuulla, että jaha, siinä on sosiaalipummi.

Totta hitossa tasa-arvoinen yhteiskunta on mahdollinen, mutta se ei synny itsestään. Pitää puhua­ ja toimia.

Naisen euro ei aina ole edes 80 senttiä.

Koulutuksen saaneen suomalaisnaisen euro voi olla 80 senttiä, mutta siirtolaistaustaisen, vammaisen tai musliminaisen euro on usein todella paljon vähemmän.

Feministien puheissa nainen tarkoittaa liian usein vain valkoista, keskiluokkaista ihmistä.

Kun naiset Suomessa heräsivät tiedostamaan alistetun asemansa, pidettiin keskustelupiirejä ja tutkittiin peilillä alapäätä. Ihan hyvä. Samalla kuitenkin unohdettiin, että vaikka naiseus yhdistää, meidän on nähtävä myös erot.

Jos pelkkä perustoimeentulon ajatteleminen vie voimat, naisasia on ylellisyyttä.

Feministi voi olla rasisti.

Kun menin valtavirran feministiseen toimintaan mukaan, siellä oli tasan kaksi muslimia: minä­ ja kaverini. Naiskuva oli aika kapea.

Myös feministien parissa esiintyy rasismia. Feminismi ei automaattisesti tarkoita suvaitsevuutta.

Yhdessä naisjärjestön kokouksessa osanottaja kommentoi, ettei toimintaan voi ottaa mukaan miehiä, koska silloin ”muslimisiskot eivät kokisi olevansa turvassa”. Kommentoija kuvitteli olevansa suvaitsevainen.

Nauratti ja suututti. Muut eivät voi sanella, mitä minun pitäisi pelätä tai kaihtaa vain, koska olen muslimi.

Vasta viime vuosina on alettu ymmärtää, että feministinen suuntaus ei otakaan kaikkia naisia huomioon. Yhä suuremman osan naisista pitäisi kokea, että heidän asiaansa ajetaan ihan oikeasti. Meidän marginaaliin kuuluvien pitää vaatia itsellemme tilaa, keskustelua ja vuoropuhelua.

Lasikattoa ei voi rikkoa yksin.

Ihana Tarja Halonen on sanonut, että lasikaton rikkominen on hauskaa vain, jos joku tulee perässä. Muuten on vain naama ruvella.

Olen niin samaa mieltä. Haluan puhua syrjäytettyjen puolesta, jotta seuraavilla olisi hiukan helpompaa.

Lasikatto tarkoittaa minulle asioita, joita on vaikea tavoittaa esimerkiksi sukupuolen, ihonvärin tai uskonnon vuoksi. Olen yhä helvetin kaukana katosta, mutta uskon, että­ se on mahdollista rikkoa.

Se vaatii naisten yhteistyötä. Ei sitä, että jokainen häärää omassa nurkassaan.
Se vaatii myös sitä, ettei minua tai ketään muutakaan aliarvioida.