Ihminen on onnellinen, kun on parisuhteessa ja saa asua omassa kodissa. Tavallisilla ihmisillä on ehkä helpompaa, mutta vammaiset osaavat iloita elämästä enemmän, sanoo Sanna Sepponen.

TERVEET PELKÄÄVÄT ERILAISUUTTA.

Vammaiset näyttävät erilaisilta eivätkä osaa tehdä kaikkea samaa mitä tavalliset. Ei siinä ole sen kummempaa. Terveillä vain on turhia pelkoja. Kun meidän asuntolaa rakennettiin, jotkut eivät olisi halunneet kehitysvammaisia naapuriin. Joskus vanhemmat luulevat, että lapsia pelottaa, kun vammaiset kävelevät eri tavalla tai änkyttävät välillä niin kuin minä. Siksi he vievät lapsia pois. Teinit pelkäävät eniten ja huutelevat siksi. Kun kävin yläastetta ja puolustin kiusattua ulkomaalaista, yksi kiusaaja sanoi minulle, että mitä vammainen. Minä kysyin siltä kiusaajalta, että kumpikohan meistä tässä on vammainen, sinä vai minä.

VAMMAISILLA ON OIKEUS OMAAN KOTIIN.

Kehitysvammaisten pitäisi saada asua omassa kodissa, ei laitoksessa. Vammaisten aikuisten pitäisi myös lähteä pois vanhempien helmoista, omaan elämään. Kun on oma koti, siivoilen ja kuntoilen itse. Voin ostaa hedelmiä ja rahkaa omaan jääkaappiin ja katsoa leffoja: olen suuri Harry Potter -fani. Laitan oman kodin seinälle Apulannan julisteen ja kuuntelen Antti Tuiskua. Välillä otan maton pois ja tanssin.

IHMINEN ON ONNELLINEN PARISUHTEESSA.

Ihminen on onnellinen, kun on parisuhteessa. Ja kun on muita ihmisiä joita rakastaa, vaikka hyviä ystäviä. Minä seurustelen ja olen kihloissa. Poikaystäväni asuu Tampereella ja on myös down. Näemme silloin tällöin, mutta soittelemme melkein päivittäin tai lähetämme tekstiviestejä. Kirjoitan hänelle ja kysyn, miten työpäivä on mennyt. Hän vastaa että hyvin ja kysyy, miten minulla meni töissä. Sanon hänelle aina ”hani”, hän sanoo vaikka ”söpöliini seksikäs”.

JOKAISEN TOIVEEN EI TARVITSE TOTEUTUA.

Jos olisin tavallinen terve, haluaisin lapsen kehitysmaasta. Afrikassa on köyhyyttä, tahtoisin auttaa, antaa lapselle terveellistä ruokaa. Nyt en voi, koska en pystyisi huolehtimaan lapsesta. Siinä on vammaisen ja tavallisen ero. Mutta ei se sureta, on ihan hyvä elää myös ilman lapsia. Kaikkea mitä haluaisi ei tarvitse saada. Jos olisin tavallinen, haluaisin olla huippu-urheilija niin kuin Tanja Poutiainen. Mutta nyt olen vammainen huippu-urheilija.

VAMMAISILLA ON ILOISEMPAA KUIN MUILLA.

Joskus mietin, että olisi helpompi olla tavallinen kuin vammainen. Silloin osaisin rikkoa suurenkin rahan pienemmäksi, jopa 50 euron setelin. Olen ollut 13 vuotta töissä Mc Donaldsissa, siivoan salia ja pyyhin pöytiä. Pidän siitä työstä, mutta haluaisin päästä myös keittiöön, tehdä salaatteja. En pääse, vaikka minulla on hygieniapassikin. En nimittäin osaa laskea oikeita määriä, paljonko pitää olla kurkkuja ja tomaatteja ja muita. Joskus se vähän harmittaa. Silti en ajattele, että on kurjaa olla vammainen. Ei ole. Vammaiset osaavat iloita elämästä enemmän.

VÄHÄN KUNNIOITUSTA, KIITOS!

Tavallisten ihmisten pitäisi oppia vammaisilta paljon. Ensinnäkin sitä, että ihmiset ovat erilaisia, mutta samanarvoisia. Vähän kunnioitusta voisi oppia. Jos kehitysvammainen asuu samassa kerrostalossa muiden kanssa, myös hänellä on asiaa ja häntä pitäisi kuunnella. Muiden kannattaisi oppia kehitysvammaisilta myös iloa. Joskus haluan moikata ihmisiä ja sanon terve, mitä kuuluu. Jotkut ovat ihmeissään: Mitä toi oikein sanoi? Kaikki eivät taida ymmärtää, että kehitysvammaisilla on oikeus moikata, että kehitysvammaiset ovat vain ystävällisempiä kuin ihan terveet. Minun on helppo nauraa ja olla iloinen.

Sanna Sepposen Suorat sanat on julkaistu Kodin Kuvalehdessä maaliskuussa 2013.

Lue myös:

Rakastuneen down-parin Tomi: Vaimoni maistuu mansikalta

Vuorineuvos Juha Rantanen: "Ilman kehitysvammaista tytärtä asenteeni olisivat jyrkempiä"

Toisenlainen poika: Perheen maailma mureni, kun Topi syntyi vammaisena

Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.
Sovellusasiantuntija Tuula Pajamäki, 58, asuu Nakkilassa. Hänellä on kolme aikuista poikaa. Tuulan mielestä kauhujen joulu olisi aattoillan vietto hotellissa vieraiden ihmisten kanssa seuraleikkejä leikkien.

Joulu yksin ei ole välttämättä yksinäinen. Se voi olla oma valinta.

Yksin voi olla ihanaa.

Olen aina rakastanut joulua. Tunne on säilynyt, vaikka eri elämänvaiheissa olen viettänyt hyvin erilaisia jouluja.

Erosin toisesta avioliitostani joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, kuinka upea yksin vietetty joulu voi olla.

Aattona käyn iltapäivällä hautausmaalla ja ateriaa valmistellessani kuuntelen taustalla aaton lastenohjelmia. Kuuseen ripustan jokaisen poikani oman enkelin. Kynttilöitä pitää olla ja hiljaisuutta, joulumusiikkikaan ei saa soida liian kovalla.

Joka joulu tirautan yhden itkun, se on melkein jo perinne. En itke yksinäisyyttäni, mutta muistelen lapsuuden jouluja ja edesmenneitä läheisiäni. Jouluitku on vapauttava, ei surullinen. Se tulee kaipuun, tuoksujen ja hyvän olotilan sekoituksesta.

Rohkeutta on tehdä omanlainen joulu.

Nautin, kun saan viettää jouluaattoillan yksin pipareiden, hyvän viinin ja juustojen kera. Vielä kymmenen vuotta sitten en ehkä olisi uskaltanut kertoa tätä ääneen. Nykyisin välitän paljon vähemmän siitä, mitä muut ajattelevat valinnoistani.

Traditiot ovat minulle tärkeitä, mutta uskallan päästää niistä irti, kun on sen aika.

Laskeudun jouluun pikkuhiljaa jo pyhäinpäivästä lähtien. Laittelen kotiin jouluvaloja ja koristeita. Teen perinteiset jouluruuat: tärkeimpiä ovat lanttulaatikko, kinkku ja satakuntalainen sallatti.

Sukujoulua ei pidä vääntää väkisin.

Ymmärrän, että yksinolo jouluna voi olla musertavaa, jos se on vastentahtoista. Minulle se on oma valintani. Läheiset ovat silti tärkeä osa jouluani.

Kun kolme poikaani muuttivat yksi kerrallaan pois kotoa, sanoin kaikille saman asian: viettäkää sellainen joulu kuin itse haluatte. Aattona ei ole pakko tulla käymään.

Tapaan kyllä kaikkia lapsiani ja heidän perheitään joulun aikaan. Yhden luona saatan käydä puurolla, toinen tulee kumppaneineen luokseni syömään joulupäivänä ja kolmas ehkä tapanina.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joskus poikani ehdotti, että kokoontuisimme koko klaani yhteen vaikka aatonaattona. Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että ajatus on kaunis, mutta toteutus turhan stressaava. Nykyinen järjestely sopii meille.

Miniäni ovat minulle rakkaita. Sen vuoksi säästän heidät siltä, että pakottaisin koko suvun kolmeksi päiväksi samojen seinien sisään.

Joulu saa muuttua.

Joulun viettäminen yksin ei ole ollut minulle erityinen tavoite tai valinta. Joulu on vain muotoutunut luonnostaan tällaiseksi vuosien saatossa.

Lapsuudenkodissani joulua valmisteltiin uutterasti joulurauhan julistukseen asti. Sen jälkeen aika tuntui pysähtyvän joulunpyhiksi.

Kun poikani olivat pieniä, vietimme perinteisiä lapsiperhejouluja. Silloin oli ihanaa katsella lasten intoa ja odotusta, mutta lasten kuuluu kasvaa ja alkaa elää omaa elämäänsä. Uusiin elämäntilanteisiin on helpompi sopeutua, kun ei haraa niitä vastaan.

Älä odota kiiltokuvaa.

Media muokkaa käsitystä täydellisestä joulusta. Minullakin on mielessä tavaratalon joulumainos monen kymmenen vuoden takaa. Siinä siistiksi suitut lapset ja koko suuri suku istuu pitkän pöydän ääressä. Kattaus on virheetön, samoin kaikkien ilmeet.

Muistan ennen ajatelleeni, että tuohon en koskaan yllä. Nyt ymmärrän, ettei tarvitsekaan.

Joulutonttu

Tuula Pajamäki, 58: ”Nautin, kun saan viettää joulua yksin”

Kun elin kahden poikani kanssa meillä oli ihania jouluja, perinteisiä.Sellaisia mitkä opin lapsena.Laitoin ja touhusin , niin kuin äiti oli opettanut.Jotain uutta tuli mukaan silloisesta kotimaastani. Äiti oli joskus mukana mutta hänkin haluasi useimmiten viettää joulunsa kotonaan. Joulu on aina ollut mun juttuni ja lapsuusjoulut saavat mut kaipaamaan sitä aikaa takaisin. Joskus kesälläkin on etsittävä lapsuusajan joulukoristeet esille.Äidinäidin ja äidin antamat. Vanhat joululiinat. Olin...
Lue kommentti
Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.
Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen, 44, asuu Turussa perheensä kanssa. Hän opettaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Luostarivuoren koulussa. Kinnusen molemmat romaanit Neljäntienristeys (2014) ja Lopotti (2016) nousivat Finlandia-ehdokkaiksi.

SUORAT SANAT. Teineillä on paha maine tuiskahtelevina, epäkohteliaina mörökölleinä. Oikeasti he ovat hienoja tyyppejä, sanoo kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen.

Teinien kanssa on kivaa.

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?” Ei todellakaan ole, vaan äärimmäisen ihanaa.

Teinit ovat mahtavia tyyppejä. Pidän kasvattajan roolista, vaikka kasvattamisella on ikävä klangi: se liitetään helposti kurinpitoon. Tykkään olla aikuisena läsnä nuorten elämässä ja vastata heidän kysymyksiinsä. Millainen pitää olla, että on pidetty? Olenko ok, vaikka en tajua matematiikasta mitään? Olenko vain minä vai kaikki muutkin vähän eksyksissä?

Kun kerron työskenteleväni yläkoulun opettajana, ensireaktio on usein sama: ”Eikö se ole kauheaa?”

Teini elää herkkää aikaa lapsuuden ja aikuisuuden kynnyksellä. Siinä iässä harvinaisen moni asia askarruttaa: aikuistuminen, seksuaalisuus ja tulevaisuuden suunnittelu.

Teinit eivät ole mörököllejä.

Oman kokemukseni mukaan uuden sukupolven teinit ovat lahjakkaita keskustelijoita ja hyviä perustelemaan kantansa. Vaikka sukupuoliroolit istuvat sitkeässä, ne ovat vähitellen murtumassa. Tytön ei enää tarvitse olla hiljaa, vaan ilmaisunvapaus kuuluu kaikille.

Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin avautuminen voi vaatia houkuttelua. Se ei tarkoita, etteikö nuori tahtoisi rupatella vanhempansa kanssa. Keskusteluyhteys vaatii yksinkertaisesti sopivien tilanteiden luomista yhdessäolon kautta. Tärkeintä ei ole paikka, vaan kiireetön tunnelma. Se voi löytyä päivällisellä, kirjastoreissulla tai metsäretkellä. Kysy, miten menee, ja pysähdy oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Teinin ei tarvitse pärjätä.

Maailma aukeaa teinille helposti kaoottisena. Siksi nuorelle on tärkeää osoittaa, ettei hän ole yksin. Hukassa saa olla ja apua saa – ja pitääkin – pyytää.

Yksinäisyys on yleistä kaiken ikäisten suomalaisten keskuudessa, mutta usein tuntuu, että teinit jäävät erityisen yksin. Heidän itsenäisyydellään jopa ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin. Pärjäämisen korostaminen kulttuurissamme kannattaa kyseenalaistaa.

Teinien itsenäisyydellä ylpeillään: meidän lapsi on niin reipas ja pärjää itsekseen, se vietti koko kesän kotona yksin.

Teinin suru on totta.

Unohda päteminen, sillä teini ei kaipaa ylhäältä päin neuvomista. On tärkeää ymmärtää, että aikuiselle arkipäiväisen kuuloiset ongelmat ovat nuorelle isoja juttuja.

Kun ensimmäinen parisuhde loppuu, ”se kuuluu tuohon ikään” -lause ei lämmitä. En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

En minäkään haluaisi eron hetkellä kuulla mummoltani, että avioero kuuluu tiettyyn ikään.

Some tekee teinille hyvää.

Sosiaalinen media ei ole sen pahempi muoti-ilmiö kuin mikään muukaan. On totta, että teinien keskittymiskyky on välillä koetuksella, mutta heidän aktiiviseen somettamiseensa liittyy myös paljon hyvää. Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Kysyin taannoin seiskaluokkalaisilta, kuinka monella on netin kautta ystävä, jota ei ole koskaan tavannut. Kolme neljäsosaa viittasi. Joillekin nettiystävä oli se läheisin, jolle voi kertoa ihan kaiken. Se on lohdullista.

Somen kautta se välitunnilla yksin nurkassa kyhjöttävä tyyppikin voi löytää ryhmän, johon kuulua.

Teiniltä voi oppia paljon.

Arvomaailmaltaan nuoret ovat vanhempiaan liberaalimpia. Lisäksi teini-ikäiset ovat suoria ja mutkattomia, ja se on hienoa. Palaute tulee äkkiä – oli se myönteistä tai kielteistä. Teinit eivät pelaa pelejä tai pullota mielipahaansa, vaan purskauttavat tunteensa ulos. Aikuisilla olisi siitä oppimista.

Teinit eivät suhtaudu juuri mihinkään hohhoijaa-asenteella, sillä he eivät ole ehtineet kyynistyä. Maailma on heille uusi ja kiinnostava. Siitä voimme olla heille suorastaan kateellisia!

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Ria Hafren kirjoitti: Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta... Hei Ria, hauska kuulla! Ja niin se aika kiitää...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Kirjailija ja yläkoulun opettaja Tommi Kinnunen ylistää teinejä: ”Oikeasti he ovat hyviä keskustelijoita ja mahtavia tyyppejä”

Minusta edellisenkin sukupolven teinit olivat fiksuja, kohteliata, iloisia ja mukavia. Kun tyttäreni oli teini-ikäinen meillä ramppasi paljon teinejä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Siitä on pyöreästi 25 vuotta...
Lue kommentti