Ihminen on onnellinen, kun on parisuhteessa ja saa asua omassa kodissa. Tavallisilla ihmisillä on ehkä helpompaa, mutta vammaiset osaavat iloita elämästä enemmän, sanoo Sanna Sepponen.

TERVEET PELKÄÄVÄT ERILAISUUTTA.

Vammaiset näyttävät erilaisilta eivätkä osaa tehdä kaikkea samaa mitä tavalliset. Ei siinä ole sen kummempaa. Terveillä vain on turhia pelkoja. Kun meidän asuntolaa rakennettiin, jotkut eivät olisi halunneet kehitysvammaisia naapuriin. Joskus vanhemmat luulevat, että lapsia pelottaa, kun vammaiset kävelevät eri tavalla tai änkyttävät välillä niin kuin minä. Siksi he vievät lapsia pois. Teinit pelkäävät eniten ja huutelevat siksi. Kun kävin yläastetta ja puolustin kiusattua ulkomaalaista, yksi kiusaaja sanoi minulle, että mitä vammainen. Minä kysyin siltä kiusaajalta, että kumpikohan meistä tässä on vammainen, sinä vai minä.

VAMMAISILLA ON OIKEUS OMAAN KOTIIN.

Kehitysvammaisten pitäisi saada asua omassa kodissa, ei laitoksessa. Vammaisten aikuisten pitäisi myös lähteä pois vanhempien helmoista, omaan elämään. Kun on oma koti, siivoilen ja kuntoilen itse. Voin ostaa hedelmiä ja rahkaa omaan jääkaappiin ja katsoa leffoja: olen suuri Harry Potter -fani. Laitan oman kodin seinälle Apulannan julisteen ja kuuntelen Antti Tuiskua. Välillä otan maton pois ja tanssin.

IHMINEN ON ONNELLINEN PARISUHTEESSA.

Ihminen on onnellinen, kun on parisuhteessa. Ja kun on muita ihmisiä joita rakastaa, vaikka hyviä ystäviä. Minä seurustelen ja olen kihloissa. Poikaystäväni asuu Tampereella ja on myös down. Näemme silloin tällöin, mutta soittelemme melkein päivittäin tai lähetämme tekstiviestejä. Kirjoitan hänelle ja kysyn, miten työpäivä on mennyt. Hän vastaa että hyvin ja kysyy, miten minulla meni töissä. Sanon hänelle aina ”hani”, hän sanoo vaikka ”söpöliini seksikäs”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

JOKAISEN TOIVEEN EI TARVITSE TOTEUTUA.

Jos olisin tavallinen terve, haluaisin lapsen kehitysmaasta. Afrikassa on köyhyyttä, tahtoisin auttaa, antaa lapselle terveellistä ruokaa. Nyt en voi, koska en pystyisi huolehtimaan lapsesta. Siinä on vammaisen ja tavallisen ero. Mutta ei se sureta, on ihan hyvä elää myös ilman lapsia. Kaikkea mitä haluaisi ei tarvitse saada. Jos olisin tavallinen, haluaisin olla huippu-urheilija niin kuin Tanja Poutiainen. Mutta nyt olen vammainen huippu-urheilija.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

VAMMAISILLA ON ILOISEMPAA KUIN MUILLA.

Joskus mietin, että olisi helpompi olla tavallinen kuin vammainen. Silloin osaisin rikkoa suurenkin rahan pienemmäksi, jopa 50 euron setelin. Olen ollut 13 vuotta töissä Mc Donaldsissa, siivoan salia ja pyyhin pöytiä. Pidän siitä työstä, mutta haluaisin päästä myös keittiöön, tehdä salaatteja. En pääse, vaikka minulla on hygieniapassikin. En nimittäin osaa laskea oikeita määriä, paljonko pitää olla kurkkuja ja tomaatteja ja muita. Joskus se vähän harmittaa. Silti en ajattele, että on kurjaa olla vammainen. Ei ole. Vammaiset osaavat iloita elämästä enemmän.

VÄHÄN KUNNIOITUSTA, KIITOS!

Tavallisten ihmisten pitäisi oppia vammaisilta paljon. Ensinnäkin sitä, että ihmiset ovat erilaisia, mutta samanarvoisia. Vähän kunnioitusta voisi oppia. Jos kehitysvammainen asuu samassa kerrostalossa muiden kanssa, myös hänellä on asiaa ja häntä pitäisi kuunnella. Muiden kannattaisi oppia kehitysvammaisilta myös iloa. Joskus haluan moikata ihmisiä ja sanon terve, mitä kuuluu. Jotkut ovat ihmeissään: Mitä toi oikein sanoi? Kaikki eivät taida ymmärtää, että kehitysvammaisilla on oikeus moikata, että kehitysvammaiset ovat vain ystävällisempiä kuin ihan terveet. Minun on helppo nauraa ja olla iloinen.

Sanna Sepposen Suorat sanat on julkaistu Kodin Kuvalehdessä maaliskuussa 2013.

Lue myös:

Rakastuneen down-parin Tomi: Vaimoni maistuu mansikalta

Vuorineuvos Juha Rantanen: "Ilman kehitysvammaista tytärtä asenteeni olisivat jyrkempiä"

Toisenlainen poika: Perheen maailma mureni, kun Topi syntyi vammaisena

Sisältö jatkuu mainoksen alla