Työnhaussa jo 45-vuotias voi olla liian vanha jopa hautausmaalle, sanoo vuoden työttömänä ollut Tuija Telanne.
MASSAAN HUKKUU.
Minusta tuli työtön vuosi sitten. Mieheni ja minä lopetimme kenkäkauppamme, joka oli ollut pystyssä 20 vuotta. Jäimme nettikaupan jalkoihin.
Uskoin, että töitä tekevälle löytyy. Olen sillisalaattityyppi: ollut yrittäjä, kulttuuri- ja nuorisosihteeri, liikunnanohjaaja, teatterin tarpeistonhoitaja ja kuiskaaja.
Olen valmistunut fysioterapeutiksi, suorittanut myynnin ammattitutkinnon ja opiskellut kulttuurituottamista, liikunnanohjausta ja perhetyötä.
Vuoden aikana olen hakenut muun muassa projektikoordinaattoriksi, työpajaohjaajaksi ja sihteeriksi. Olen muotoillut hakemuksia persoonallisesti, jotta vakuuttaisin ja erottuisin. Olen silti hukkunut massaan.
Hain myös kesätöihin hautausmaalle istutuksia hoitamaan. Valittuja oli 99. Minä en päässyt.
45-VUOTIAS ON VANHA.
Tuntuu irvokkaalta kuunnella poliitikkojen puheita työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostosta, kun 45-vuotiaana olen töitä hakiessani moneen paikkaan liian vanha. Työnantajilta olisi reilua sanoa suoraan, että etsimme vain nuoria eikä keksiä kömpelöjä selityksiä, miksi kiinnostus loppuu jo syntymävuoteen.
Olen oppinut senkin, että monia mielenkiintoisia töitä ei kannata edes hakea, koska pätevyysvaatimukset ajavat työasenteen ja -kokemuksen edelle.
En käsitä, miksi työnantajat pelkäävät keski-ikäisiä. Juuri tässä vaiheessa monella on töissä eniten annettavaa. Lapset ovat isoja, on työkokemusta, hyvä terveys ja aikaa panostaa töihin.
KIIRE TEKEE TÄRKEÄKSI.
Työttömien kannattaa kuulua johonkin porukkaan. Itse toimin synnyttäjien tukihenkilönä doulana ja Kamalat äidit -vertaisryhmän ohjaajana. Yhteisöt ovat pelastukseni. On tärkeää, että allakassa on merkintöjä.
Kun jää työttömäksi ja oma kiire katkeaa, huomaa, miten valtavasti kiireestä puhutaan. Kun joku kysyy kuulumisia, vastataan, että kiirettä pitää. Kiire kertoo itselle ja muille, että on tärkeä.
Työ tuo elämään rytmin, palkka antaa turvaa ja mahdollisuuksia. Joskus pelkkä lause ”lähdettiin työkavereiden kanssa syömään ja teatteriin” tuntuu haikealta. Siinä on monta asiaa, jotka eivät kuulu työttömän elämään.
Titteli ”työtön” kuulostaa tarpeettomalta ja tyhjänpantilta. Olen päättänyt olla lannistumatta. Teen kouluttajan erikoistumisopintoja ammattikorkeakoulussa, ja välillä menen piiloon opiskelujeni taakse.
Kun sanon olevani opiskelija enkä työtön, statukseni muiden silmissä on ihan toinen. Ai sä opiskelet, hienoa!
TULEVAISUUS ON HÄMÄRÄ.
Uutiset ovat täynnä sitä, mitkä työpaikat katoavat. Tutkijoiden pitäisi kertoa, missä tulevaisuuden työpaikat ovat, jotta osaisimme neuvoa lapsiamme.
Minulla on neljä 11–23-vuotiasta lasta. Yksi teineistä on turhan kiinni koneissa ja peleissä. Toisaalta peliala on yksi tulevaisuuden ala.
Ehkä ei kannata vain motkottaa pelaamisesta vaan ajatella uudelta kantilta ja antaa vähän löysää.
OLENNAINEN NOUSEE ESIIN.
Työttömyydessä on hyvääkin. Se korostaa tärkeimpiä asioita. Perhe, terveys ja koti ovat arvokkaita.
Työttömänä oppii paljon itsestään. Nyt tiedän, kuinka käsittelen epävarmuutta. Olen oppinut arvostamaan itseäni enemmän ihmisenä ja vähemmän suorittajana.
Työttömyys opettaa elämänhallintaa. Ehkä minusta tulee elämänhallintakouluttaja? Luotan, että löydän vielä paikkani työelämässä.
Tuija Telanne on Jyväskylässä asuva 45-vuotias entinen kenkäkauppias, joka on luopunut shoppailusta mutta ei laadukkaista kengistä eikä uskosta tulevaisuuteen.
Kuinka onnistuit saamaan töitä? Kerro omista kokemuksistasi alla, kiitos.
